Yöllisiä ajatuksia

Viime yö meni taas pyöriessä..
Mä ajattelin kaiken taas läpi. Silmäleikkaukset, hammaslääkärit, ystävät, perheen, siis ihan kaiken.
Mut eniten mä taisin ajatella itteeni..

Olin vuoden alussa täys tarmoo, mä hehkuin. Tai siltä musta ainakin tuntu. Mä koitin niellä pahan olon ja olla niin kun mitään ei olis. Kunnes tuli Ukon "päähän pisto" hän haluaa pois meijän luota. Kaikki tuli takasin. Ahdistus, paha olo, pala kurkussa. Mun tekis mieli huutaa! Tai itkeä, mut mikään ei auta.

Mä en muista millanen mä olin 5 tai 10 vuotta sitten. Olinko mä tällänen..? Olinko mä tämmönen reppana, joka ei saa sanaa suustaan? On heikko, voimaton ja iloton? Mä en koe omaavani enää sosiaalisia taitoja. Mitä mä juttelen ihmisten kanssa jos joku jostain syystä haluais ystävystyä mun kanssa. Mä miellytän ihmisiä vaikkei pitäis. Ihan vaan sen takia ettei mua hylätä. Must on tullu tosi heikko..

Mä tajusin etten muista juurikaan hyviä asioita mun elämästä.
Tarhassa mä olin kierosilmä. En muista siitä muuta...
6 vuotiaana: "Sä ajat väärällä puolen tietä" VIRHE. Mä ajoin pyörällä millon mihinkin pusikkoon tai mettään..
Ala-asteella: "Rillit" RUMA. Vanhemmat eros. Isän tapaamisista muistan ne mun mokat, kun mä olin hölmö enkä kuunnella ja MOKASIN.
Yläasteella: "Huoraaaa! Tos on viime yöstä" NOLO. Kaikki tapelut mutsin kans. Kaikki karkureissut. Mun huoneen oven rikkoutumiset ja tavaroiden heittelyt..
Ripari: En muista. Onkohan siellä ollu kivaa? Ainoo asia mikä on mieleen jääny, mä jäin tupakista kii. Eikä mulla ollu lupalappua, mut kyllä mä keinot siihenkin keksin.
Amitsussa: Mä tein liian suuria virheitä, paljon. Tappelin ihmisten kanssa julkisesti ja ei julkisesti. Kävin psykologilla. Pää heitti volttia. HEIKKO. Riidat isän kanssa, pahojakin sellaisia..
Koulun eron jälkeen: Ystävien menetys, kaikkien. Mä olin yksin, kokonaan. Mä menetin ne mun tärkeimmät sillon. Tai se yks, oli kai tärkein mutta täyttä paskaa täys, jonka takia mä olin se paska, jonka takia mut hylättiin.
Paljon työharjotteluita ym jotka ei vaan onnistunu. Oman paikan hakemista..
Amitsu: Toinen yritys. Ero Ukon kanssa, mä en ollu tarpeeks hyvä ilmeisesti. Mä en osannu. Mä olin luokan huonoimmasta päästä. Tein virheitä, olin paljon pois. Ja sekin jäi kesken. Tosin tällä kertaa syy oli toinen: raskaus.

Mun menneisyys on mulle sumua. Miks?! Ja ne pienet välähdykset joita mä muistan, on mun virheitä tai mun huonommuutta. Mihin ne kaikki hyvät tapahtumat on menny? Kai niitäkin on? Ei kai kenenkään elämä oo täyttä paskaa täys.
Ehkä se etten mä uskalla enää mennä minnekään tai kokeilla mitään uutta, ehkä se johtuu siitä et mä mokaan lähes 100% varmuudella aina jonkin asian ja vaikkei asia oliskaan niin, mä ajattelen asian niin ihan vaan sen takia ettei mun päässä oo mitään muuta. Mokia, mokia, virheitä.

Mä lopetin psykologilla käymisen amitsussa sen takia et mun pää alko sekoon, mä ajattelin niitä asioita koko ajan tauotta. Kaikki johtuu mutsista, niin ne väitti.
Nyt mä ihan oikeesti ajattelin sitä asiaa taas, täytyskö nää asiat jotenkin selvittää. Johtuuks tää kaikki mun menneisyydestä, siitä mutsista tai faijasta? Mä en oo ikinä kannattanu mielialalääkkeitä, minkäänlaisia. Mut ihan tosissaan sekin alkaa tuleen mieleen.
Mua ahdistaa, ja mun on paha olla. Lähes tauotta. Voisko tää mennä pois..?