Menneisyys

Eilen mä sen tajusin.. Oli kavereilla riita, ihan toisella paikkakunnalla johon mä yht äkkiä hyppäsin mukaan. Mua osotettiin tikulla ja syytettiin asiasta mitä mä en ollu tehny.
Näin kävi vuosia aikasemmin, se yks kusipää kusi kaiken. Se manipuloi ja puhu paskaa niin kauan ettei mulla ollu enää ketään. Kaikki vihas mua ja katko välit muhun. Yksinäisyys valtas mun elämän. Mä en toivo sitä kellekä, ikinä. Se on paskaa..

Mä tajusin kuinka syviä ne vanhat haavat on, kaikki palas mieleen.
Se pieni ahdistus ja pelko hiipi mun sieluun. Alko iskeen pakokauhu.
Mä en unohda, en ikinä, mikä lienee ihan luonnollista.
Mut mä luulin et olisin edes hiukan parantunu ja unohtanu, mut ei, en ole.
Mä en toivu. Mä oon vaan haudannu ne kaikki asiat tonne syvälle, ollu puhumatta ja käymättä asiaa läpi. Ja haudannu.
Ja niin mä teen nytkin.
Seuraavan riidan tullessa se tulee sieltä jostain taas, aiheuttaen mulle pakokauhun mut se muistuttaa mua siitä ettet sä ikinä voi tietää kuka on se kaksnaamaisin tyyppi joka kusee sormia napsauttamalla sun koko elämäs.

Mä en tie koska musta tuli näin "aikuinen" ja filosofinen. Eilen mä opin ittestäni taas lisää. Pikku hiljaa mä alan hahmottaan sitä kuka mä oon, mikä mua satuttaa, mitä mä varon ja mitä kaikki tekemiset mulle aiheuttaa.
Ja voin todeta jälkeen päin, kiitos Ukolle joka tuli sillon sen paskan keskellä mun elämään. Kiitos Muruselle joka tuli mun elämään sen jälkeen takasin. Niiden avulla mä ehkä oon saanu itteni kasaan, kasattua sen muurin tohon mun eteen. Niiden avulla mä jaksan päivästä toiseen.
Joskus mä mietin et asioista pitäis puhua, mun pitäis saada selvitettyä ne kaikki solmut tuolta mun sisältä. Mut ehkä kuitenkin omalla tavallaan ne auttaa mua elämässä. Mä en enää ikinä oo niin hyväuskonen ja sinisilmänen mitä mä sillon olin. Mun hälytyskellot soi pienimmästäkin. Onhan sen kans välillä kurja elää mut ne pitää sen muurin korkeella. Kaikki paska mitä mulla on ollu, ja mitä on tuolla sisällä edelleenkin, ne tekee musta tälläsen.
Ehkä mä joskus kirjotan ne kaikki asiat paperille tai tänne, käyn ne niin läpi. Nyt kun mä ymmärrän mitkä muistot on niitä "pahoja" ja mitkä mua satuttaa.

Mä oon ollu joskus tosi rikki, osittain edelleenkin mut nyt mä osaan haudata ne tunteet, osaan omalla tavallani jatkaa elämää.

Ystävyys

Kehen oikeesti voi luottaa?
Kuka oikeesti on ystävä?

Niin ne väittää; "mä oon olemassa, mä luotan, mä uskon.."

Silti saa kuulla mitä paskaa selän takana jauhetaan ja aina saa huomata ettei niitä oikeesti kiinnosta.


Tosi mieltä ylentävää..

Näillä ajatuksilla nukkuun. Hyvää yötä.

Pöpöpesäke

Noin, ja tää pöpö saavutti meidätkin.
Ukko tuli sunnuntaina kipeeks, nousi kova kuume ja oli reporankana sängyn pohjalla. Mulla alko iltasella tulla kurkku kipeeks ja maanantaina mullekin sit nousi se 39 asteen kuume. Maanantai oli aika raskas päivä ku kummallakin meillä kuume huiteli koko ajan siellä 39 ja lääkkeellä laski nippanappa 38asteeseen. Minimieshän tietysti halus kaiken huomion äidiltä ja isältä jotka makas puoli kuolleena sängyssä. Onneks mummu hiukan autto sitte kun tuli töistä.
Kyllä mä taas mietin niitä äitejä joilla on monta pientä lasta talossa ja kaikki on kipeenä samaan aikaan, Ja jotkut on vielä yksinhuoltajia. Kunnioitan syvästi heitä.
Tiistaina Ukolta loppu kuumeilu ja tää jatko edelleen makaamista kuumeessa, illalla onneks helpotti sit tänkin mamman kuumeilu. Tosin nyt on sitten Mummu ja Minimies kovassa kuumeessa.
MiniMieshän on sitten niin silkkaa raivoo täynnä. Lääkettä ei oteta muuta ku pakottamalla hirveen huudon kanssa. Juomaan ei suostu mitään mistään. On kokeiltu nokkamuki, ruisku, lasi. Kaakaoo, limua, mehua, vettä, maitoo. Ei kelpaa. No jos sais sen sit kuitenkin hiukan juomaan jossain vaiheessa.
Tuli Mammmalle shokkina pikku miehen kova kuume ku ei toisella oo kuumetta oikeestaan aikasemmin ollu. Joskus ehkä jotain pientä lämpöö yöllä muttei sen kummempaa.. Mut täytyy kyllä sanoo et on tää mamma aika tyytyväinen et MiniMies on kuitenkin kohta jo kaks vuotias eikä oo räkätautia kummempaa ollu tähän mennessä. Kerran oli jotain mahataudin poikasta joka kesti yhden illan. Ja sekin meni siinä.

Sellasta tänne. Pöpöpesäkkeeseen. Naapurissa kipeenä myös anoppi ja appiukko.
Takassa tuli, tää juo aamukahvia ja lataa akkuja et jaksaa taas parantaa pikku ukkoo kun se tuolta herää. Huskyt laulaa naapurissa. Hitsi et olis kiva ilma mennä uloskin mut ehkä me keretään jahka tästä parannutaan kaikki <3

Luin eilen tän Eerikan "tarinaa" tai sitä todella surullista loppua minkä se pieni viaton tyttö koki. Miten ihminen voi olla noin raaka, miten joku voi omalle lapselle tehdä noin. Tai edes "puolikkaalle", perheenjäsenelle. Kyllä ihan tosi saa viirata päässä ja pahasti. Toivottavasti he saavat ansionsa mukaan siellä mihin sitten ikinä päätyvätki.
Muutenkin ku lukee näitä nykyajan lööppejä. Vauvoille, lapsille, nuorille tehdään nykyään ihan kauheita juttuja. Äidit ja isät sekoo päästään, tappaa kaikki ja ittensä vielä päälle.. Tai sit vaan hylkää lapsensa. Miks?! Eiks ihmiset osaa hakee enää apua? Onks se niin vaikeeta kertoo jollekin ulkopuoliselle et "Hei nyt heittää pää volttia, mä tarviin apua?" Eiks näitä asioita ennen oo vaan kerrottu julkisesti vai miks tää kaikki on nyt alkanu? Oliskohan yhteiskunnassa joku aukko.. Mä tiedän pari tapausta kyllä jotka on pyytäny apua ja ei oo sitä saanu, ei tullu onnellista loppua..
Mut mun läheiset on ainakin KAIKKI sellasia et ne näyttää sen ja ne kertoo jos asiat on huonosti, ne osaa pyytää apua. Eikä kukaan ikinä satuttais lastaan.
Maailmasta on tullu kummallinen paikka. Tuntemattomia ihmisiä ammutaan, kaikki katoilee "tuntemattomaan", vauvoja ja lapsia kohdellaan enemmän kuin kaltoin, taloja räjäytellään, tehdään tuhopolttoja, pariskunnat tappaa toisiaan. Huhuh..
Mut hei tärkeintähän on pistää tupakit piiloon ja nostaa ikärajoja, annetaan sekopäiden sekoilla ;)

Rakkautta

Totesin tänään ettei niitä kavereita oikeesti kauheesti kiinnosta. Ja nekin joita luuli läheisiksikin ystäviksi ei vaan löydä aikaa mulle. MUTTA mä en ottanu tästä mitään sen suurempaa ressiä, tuntuhan se pahalta mut näillä mennään mitä annettu on. Mä pidän omat juhlat, mun omalla porukalla. Ja jos ihmisiä kiinnostaa tulla ni tulkoon mutta mitään tarjottavia mä en ala edes suunnitteleen. Sipsuja saatan hiuka ostaa ;)

Noitten juhlien jälkeen mä keskityn siihen mitä mulla on; Murunen, lapset ja Ukot. Ne on mulle rakkaimmat ja toivottavasti myös pysyy sellasina. Ja koitan nostaa itteni täältä kurasta ylös.
Viimeset kaks päivää on ollu huippuja.
Oltiin Murusella yötä, pojat sai temmeltää ihan rauhassa keskenään. Kummatkin pojat; isot ja pienet :D Tytyt kävi iltasella vielä kahvilla Nesteellä ja aamulla sai höpistä taas omia juttujaan :) Hetkiä kun mä oikeesti rakastan mun elämää. Mulla on ne kaikki siinä ja kaikki on onnellisia sillä hetkellä. Lapset nauraa, kiljuu, huutaa. Isommat pojat höpisee tietokone juttujaan ym. Ja tytyt höpisee, teki palapeliä, hihittelee jutuille. Rakastan <3
Ukon kans ollaan lenkkeilty perheenä. J perheineen on kävelly meitä vastaan. Mä oon saanu hassutella J kanssa joka on jotain niin käsittämättömän rakasta. MiniMies on ollu niin iloinen että äidin sydän ihan suli sitä kattellessa.
Tänään mä lenkkeilin tosi paljon, vissiin yhteen laskettuna tulee melkein kaks tuntia :D Jos nyt ei lähe makkarat käveleen ni jo on kumma!! Mä taidan oikeesti haluta laihtua.

Mun pää on pysyny kasassa kun mä teen jotain. Ja paljon on tehtykin. Päikkärit täytyy koittaa jättää vähemmälle, mä taidan olla paljon energisempi ja ilosempi ilman niitä :) Tekis mieli kokeilla niitä Berocca Boost poreita. Oliskohan niist jotain tehoo..

Yhteenvetona: kyllä mä rakastan mun elämää, tai ainakin noita <3 ja nyt on hjyva fiilis! Toivottavasti tää kestää kans! :) Ehkä se on tää kevät, linnut laulo tänään, mä kuulin! :D

Nyt suihkuun ja sit murun kainaloon kattoon telkkaria, taitaa uni tulla nopsaan.
Öitä! Pus <3

Yöllisiä ajatuksia

Viime yö meni taas pyöriessä..
Mä ajattelin kaiken taas läpi. Silmäleikkaukset, hammaslääkärit, ystävät, perheen, siis ihan kaiken.
Mut eniten mä taisin ajatella itteeni..

Olin vuoden alussa täys tarmoo, mä hehkuin. Tai siltä musta ainakin tuntu. Mä koitin niellä pahan olon ja olla niin kun mitään ei olis. Kunnes tuli Ukon "päähän pisto" hän haluaa pois meijän luota. Kaikki tuli takasin. Ahdistus, paha olo, pala kurkussa. Mun tekis mieli huutaa! Tai itkeä, mut mikään ei auta.

Mä en muista millanen mä olin 5 tai 10 vuotta sitten. Olinko mä tällänen..? Olinko mä tämmönen reppana, joka ei saa sanaa suustaan? On heikko, voimaton ja iloton? Mä en koe omaavani enää sosiaalisia taitoja. Mitä mä juttelen ihmisten kanssa jos joku jostain syystä haluais ystävystyä mun kanssa. Mä miellytän ihmisiä vaikkei pitäis. Ihan vaan sen takia ettei mua hylätä. Must on tullu tosi heikko..

Mä tajusin etten muista juurikaan hyviä asioita mun elämästä.
Tarhassa mä olin kierosilmä. En muista siitä muuta...
6 vuotiaana: "Sä ajat väärällä puolen tietä" VIRHE. Mä ajoin pyörällä millon mihinkin pusikkoon tai mettään..
Ala-asteella: "Rillit" RUMA. Vanhemmat eros. Isän tapaamisista muistan ne mun mokat, kun mä olin hölmö enkä kuunnella ja MOKASIN.
Yläasteella: "Huoraaaa! Tos on viime yöstä" NOLO. Kaikki tapelut mutsin kans. Kaikki karkureissut. Mun huoneen oven rikkoutumiset ja tavaroiden heittelyt..
Ripari: En muista. Onkohan siellä ollu kivaa? Ainoo asia mikä on mieleen jääny, mä jäin tupakista kii. Eikä mulla ollu lupalappua, mut kyllä mä keinot siihenkin keksin.
Amitsussa: Mä tein liian suuria virheitä, paljon. Tappelin ihmisten kanssa julkisesti ja ei julkisesti. Kävin psykologilla. Pää heitti volttia. HEIKKO. Riidat isän kanssa, pahojakin sellaisia..
Koulun eron jälkeen: Ystävien menetys, kaikkien. Mä olin yksin, kokonaan. Mä menetin ne mun tärkeimmät sillon. Tai se yks, oli kai tärkein mutta täyttä paskaa täys, jonka takia mä olin se paska, jonka takia mut hylättiin.
Paljon työharjotteluita ym jotka ei vaan onnistunu. Oman paikan hakemista..
Amitsu: Toinen yritys. Ero Ukon kanssa, mä en ollu tarpeeks hyvä ilmeisesti. Mä en osannu. Mä olin luokan huonoimmasta päästä. Tein virheitä, olin paljon pois. Ja sekin jäi kesken. Tosin tällä kertaa syy oli toinen: raskaus.

Mun menneisyys on mulle sumua. Miks?! Ja ne pienet välähdykset joita mä muistan, on mun virheitä tai mun huonommuutta. Mihin ne kaikki hyvät tapahtumat on menny? Kai niitäkin on? Ei kai kenenkään elämä oo täyttä paskaa täys.
Ehkä se etten mä uskalla enää mennä minnekään tai kokeilla mitään uutta, ehkä se johtuu siitä et mä mokaan lähes 100% varmuudella aina jonkin asian ja vaikkei asia oliskaan niin, mä ajattelen asian niin ihan vaan sen takia ettei mun päässä oo mitään muuta. Mokia, mokia, virheitä.

Mä lopetin psykologilla käymisen amitsussa sen takia et mun pää alko sekoon, mä ajattelin niitä asioita koko ajan tauotta. Kaikki johtuu mutsista, niin ne väitti.
Nyt mä ihan oikeesti ajattelin sitä asiaa taas, täytyskö nää asiat jotenkin selvittää. Johtuuks tää kaikki mun menneisyydestä, siitä mutsista tai faijasta? Mä en oo ikinä kannattanu mielialalääkkeitä, minkäänlaisia. Mut ihan tosissaan sekin alkaa tuleen mieleen.
Mua ahdistaa, ja mun on paha olla. Lähes tauotta. Voisko tää mennä pois..?

SIlmäleikkaus vs. silmälasit

Hiukan on ollut taukoo.. Vähän on ollu kirjotus motivaatio hukassa.
Mut nyt kun mun elämässä tapahtuu EHKÄ jonkinlaisia muutoksia teki mieli kirjottaa niistä tännekin.

Mä kävin toissa päivänä silmäleikkauksen esitutkimuksessa. Selvitettiin voidaanko laseroida jne..
Näöntarkastus ei tuottanut ehkä toivottua tulosta. olin aivan varma että näköni olisi parantunut viime aikoina, laseilla ei meinaa nähnä mutta ilman laseja näkikin yht' äkkiä paljon selvemmin kun aikasemmin. Ehei, ei se parantunu. Entinen +5.75 kummassakin silmässä vaihtui +6.50 ja toisessa silmässä hajataittoa lisää yhden verran, eli siellä rupee oleen nyt jo -2.5 :/ Enitenhän siinä ketuttaa se että mulla on ollu silmälasit kaks vuotiaasta, miljoonat silmälääkäri käynnit ja optikot ym on saanu mun näön korjaantuun silmälaseilla jo aika paljon ja karsastus on jo melkein olematonta. Nää instrun lasit sai mun näön taas huononeen, olis pitäny vaan alkuun mennä takasin vaatiin korjausta ku musta tuntu ettei kaikki ollu kohdillaan.... Sillon ne vaan sano että kestää totutella hetki kun on uudet voimakkuudet.. Ja silmälasien pitäis koko ajan korjata mun näköö ja nyt se yht' äkkiä kahden vuoden aikana huononi noinkin paljon.
Jossain kohden se pelästytti mut jo tiedolla: sulla on oikeessa silmässä kauheasti painetta, suosittelen ehdottomasti menemään silmälääkäriin joka päättää mitä sille tehdään. Hyvä, eihän mulla just nyt sitten ookaan silmissä mitään vikaa.. MUTTA se johtuikin luultavasti vain todella paksusta sarveiskalvosta jollainen todella harvoilla ihmisillä on.
Niin ja selvis nyt sekin, ihmettelin aikoinaan kovasti minkä ihmeen takia mun ajokortissa ei oo silmälasit pakolliset vaikka mä oon sokee kun lepakko. Mun terveet ja vahvat silmät tarkentaa hirveen hyvin melkein nollaan asti mutta tietenkin noilla vahvuuksilla se vaatii paljon tarkennusta ja aiheuttaa päänsärkyä ym.

Laserleikkaus olis mun paksun sarveiskalvon takia hyvinkin mahdollinen. MUTTA koska plusnäkösellä on liian lyhyt silmä ja heillä on tietyt prosntuaaliset osuudet paljon sitä kaarevuutta voi muuttaa, mulla kaarevuutta oli jo aika paljon. Joten jos ne laserois mun silmän, näkö jäisi silti vielä +4 asteelle ja muutaman vuoden päästä tilanne voi olla sama kun nyt, eli siitä ei tulis mitään todellista hyötyä mulle.

Silmänsisäinen piilolinssi (ICL) vaatii tarpeeksi tilaa värikalvon ja mykiön väliin jotta piilolinssin saa asennettua sinne MUTTA mullahan semmosta tilaa ei sitten ole juuri ollenkaan. Eli sekään ei käy.

Kaihileikkaus. Tekomykiö. Oma vanha paska sellanen otetaan pois ja laitettais uusi teko semmonen tilalle. Yksitehoinen, hajataittoa korjaava. MUTTA minulle jäisi lukulasit, eli kaukonäkö korjataan ni likinäöstä tulee huono. Ja eihän mua lukulasit haittais mutta luultavasti niistä tulis kuitenkin niin vahvat että niitä olis käytettävä koko ajan. Eli saisin paskan näön tilalle hiukan vähemmän huonon..

Linssileikkaus. Sama asia kun kaihileikkaus mutta mykiö olisi monitehonen ja hajataittoa korjaava, jolla saataisiin näkö korjatuksi kokonaan. Pimeällä saattaa näkyä haloilmiöitä ym mukavaa, ja sitä mä nyt sit tässä pohdinkin onko se paljon ajamista haittaava ym.. Ammattiautoilijoille sitä ei kuulemma laiteta ollenkaan.. MUTTA koska kaihileikkaus tehdään yleensä vanhoille ihmisille, optikko ei uskaltanut luvata tehdäänkö mulle tekomykiö leikkausta ollenkaan koska olen liian nuori. Nuorimmat ovat olleet noin 35 vuotiaita ja heillä ei kuulemma ole takuuta siitä että tekomykiö kestäisi silmässä 60 vuotta. Optikko konsultoi leikkaavaa lääkäriä maanantaina ja ilmoittaa mulle sitten mitä mieltä hän on leikkauksesta. Meinasin kysyä optikolta et ootko ihan tosissas sitä mieltä et elän yli 80 vuotiaaks.. Haha näillä elintavoilla voi olla aika hiljasta :D

Tuo linssileikkaus on tuplaten kalliimpi kun kaihileikkaus joten en vielä tiedä onko maksaja (äitini) kauhean onnellinen maksamaan sitä.
Koko ajatus siitä että joku koskee veitsellä mun silmään on aika karmiva mutta ehkä rauhottavan voimalla siitäkin selviäisi :)

Maanantaina selviää lisää tästä aiheesta. Tiistaina olis optikon kautta silmälääkärille aika, en nyt sitten tiedä peruisko sen vai mitä tekis..
Joko tää menee pian silmäleikkaukseen tai sitten tää hankkii uuden silmälasit koska nää entiset on rikki enkä mä niillä nääkään mitään.
opin siellä paljon uusia asioita silmistäni eli oli kyllä hyvä käynti kaikin puolin. Eli siis tällä on vahvat plus-lasit, hajataittoa ihan riittävästi, karsastus, piilokarsastus, stereonäkö puuttuu kokonaan, vasen silmä on laiska ja haittaa hiukan oikean toimintaa. Josta johtuen mä nään hiukan varjokuvia, kummatkin silmät muodostaa näkökenttään kuvan ja näin syntyy vasemman kanssa pieni varjo kuvalle. Silmät on ahtaat, mutta sarveiskalvot on hyvin paksut joka on hyvä juttu. Stereonäkö ja vasemman silmän ongelmat ei korjaannu koskaan, ne on viat on juurtunu tonne näköhermoon. Uudet silmät vois olla ihan jees! :)

Nyt jos temuais ton riiviön kanssa ja odottelin et isi tuli takasin. Tänään tiedossa vapaa-ilta! Wuhuu!