Pikku muksahdus

 Eilen en kerenny kirjottaan mitään ku illalla käytiin vielä pelastamassa äiti vierailta mailta. yhentoista kieppeillä oltiin kotona ja iltapalan jälkeen mentiin suoraan nukkuun.
Viime yö meni taas paljon paremmin. MiniMies heräs vasta aamulla ja sillonkin riitti pelkkä tutti. Vasta hiukan ennen yhtä toista noustiin sängystä. Ohhoh. Seuraava urakka onkin sitten et mennään aikasemmin nukkuun ja jos herättäskin vaikka hiukan aikasemmin :D
Minimies menee iltasin yhdeksän aikaan nukkuun, ja selvästikin nyt kun nukkuu koko yön hän tahtois nukkua pitkään ja hartaasti. Mikä passaa mulle kyllä oikein hyvin mut menee päivä kyllä hukkaan ku herää vasta niin myöhään. Ja tulevaisuuttakin ajatellen olis varmasti parempi kun totuttelis herään hiukka aikasemmin.

Meillä kävi pikku haaveri eilen. Olin ite olkkarissa ja Minimies seilas pitkin kämppää. Niin kun aina, mä en oo ikinä ottanu tavaks juosta sen lapsen perässä. Koti on oikeestaan sen verran järkätty et saa mennä vapaasti minne vaan. Tietysti jotkut paikat on teljetty ovien taakse ja ne siellä pysyköön. :D
Olkkariin kuulu tuttu TUMPS -ääni, joka kuuluu aika usein kun ei osaa laskeutua vielä kunnolla. Kiipeilee hyvin jo tukia vasten ja saattaa vähän kävelläkin mutta laskeutuminen on vielä hiukan hakusessa.
TUMPS -äänestä seuras hirvee huuto ja menin kattoon, poika makas rähmällään lattialla ja tietenkin nostin syliin rauhottuun. Vasta sitten kun MiniMies oli hieronnu naamaansa mun olkapäähän huomasin että tulee hiukan verta. Nopeesti sai paikannettua et suustahan se tulee.  Ja pikku mies rauhottukin saman tien, eli ei iso vamma voinu olla.
Ukkohan huusi heti vessasta:
"Kaatuks taas?" 
"Juu, tulee hiukan verta, tuutko pois et saatas putsattua herran naama?"
"Paljonkin?! Tarviiks lähtee lääkäriin?!"
"Ei varmaankaan, katottas nyt ensin mitä siellä on.."
Vanulapuilla ja vedellä saatiin putsattua naama ja paikannettiin vuoto joka oli jo siinä vaiheessa tyrehtynyt. Ylähuulesta oli hampaat hiukan menny "läpi". Hampaat näytti olevan ihan kunnossa joten se ei sitten aiheuttanut enempää toimenpiteitä.
Nyt meillä on sitten turbohuuli :D
Syöminen jäi hiukan vähälle eilen ku tosiaan aristi jonkin verran huulta mutta tänään söi jo kunnolla. Omituisen tuntunen se vissiin on ku tarvii koko ajan kielellä kokeilla :)
Illalla mietin tapahtunutta ja sain ajatuksiini kummallisen asian.  
Oonko mä välinpitämätön äiti? Tilanne ei juurikaan pelästyttäny mua. "Katos, herra, tulee pikkasen verta." Tais olla ensimmäinen lause kun huomasin tilanteen. Juttelin pojalle koko ajan, "ei oo mitään hätää, katotaan mitä sinne tuli, pikku pipi vaan."  Sen aikaa et Ukko sai ittensä vessasta ulos katteltiin peilistä ja tutkittiin hiukan mikäs juttu tää on: "Hiukan tulee verta, ei haittaa".  Peiliin katselleessaan naama veressä poika vaan naureskeli kovasti :D
Jälkikäteenkään en saanut mitään tutinoita tai tärinöitä joita usein tulee tietyissä tilanteissa. Putsattiin naama ja arki jatku.
Mä tulin ajatuksissani siihen tulokseen et miks mä ylipäätään olisin edes hätääntyny. Verta oli muttei sitä tullut valumalla mistää. Poika rauhottu heti melkein kun syliin pääsi. Eihän siinä ollu mitään hätää. Oikeesti.
Ylimääränen hysteria olis luultavasti pelästyttäny myös pojan mutta nyt rauhottu nopeesti kun äitikin oli rauhallinen. Oikeestaan mä taisin toimia juurikin niin miten olen tahtonutkin. Ukko tais hiukan hätääntyä mutta sekin rauhottu "ei mitään hätää" lauseella :D

Sillon aikasemmin kun tännekin kirjotin herran pienestä tukehtumiskohtauksesta. (Paniikki tuolta löytyy kyseinen teksti) Hätäännyin sillon, sillon mä ihan tosi pelästyin. Mut sillon alko oleen jo hätä käsillä, silti mä toimin hyvin rauhallisesti ja tietoisesti.
Koitin hartaasti etsiä erästä toista haaverikertaa näistä teksteistä mutta en löytäny, ilmeisesti en oo siitä sitten kirjottanu mutta eräs tyttö joka on samanikäinen meijän pojjaan kanssa. Hän kaatui myös jokunen aika sitten ja meni nenä vähän halki. Hänen äitinsä oli hysteerinen, itki ja panikoi. Tilanne oli sillain eri, verta tuli paljon, niin kun nenästä aina. Ja tämä äiti on itse piikki kammoinen ja hiukan heikko katteleen verta. Tästä syystä me mentiin murusen kanssa hoitaan tää tilanne. Mä otin Tytyn syliin ja aloin jutteleen niitä näitä ja taaskaan ei ollu mitään hätää :D Likka rauhottu melkein saman tien ja alko hymyileenkin. Ambulanssi kuskeille likka oli huutanu, tietysti kun oli vieraita ihmisiä. Isoveljelle koitettiin myös kertoo ettei siskolla oo hätää. Me mennään vaan sairaalaan pikkasen korjaan siskon nenää muttei oo mitään hätää. Tilanne rauhottu siitä aika nopeesti.
Siinä tilanteessa sen huomas, äiti kun on rauhallinen, ei lapsellakaan ole mitään hätää. Totta kai lapsi pelästyy jos äiti on ihan hysteerinen. Tai oikeestaan läsnä olijat. Äiti pysy itkusena ja hysteerisenä loppuun asti mutta mehän ei likan kanssa keskitytty äitiin vaan koitettiin leikkiä ja jutella niitä näitä.

Näitä juttuja tulee ja menee. Pienet lapset koheltaa, varsinkin pojat, joita tässä on jo kaksi. MiniMies ja J. Eiköhän me saatas pelästyä joka viikko jos kaikista muksahduksista pelästyttäs :D

Nyt mä tiedän jo varmasti sen et meillä haaverit hoidetaan kylmän viileesti ja jatketaan arkee. Lääkäriin mennään jos tilanne sitä vaatii.
Olen tyytyväinen.