Se MiniMiehen ylähampaan pari tuli, ja tuli kolmaskin ylähammas. Huomasin sunnuntaina kun tutkailin pikkusen suuhun että siellähän pilkottaa jo kolmaskin ylähammas. Eli meillä on nyt yhteensä 5 hammasta. Ja jatkoa ilmeisesti tulossa, kulmahammas näyttäs siltä et vois kohta puhjeta. Ja ikenet taas turoksissa.
Meijän fysio käynnit. Ensimmäinen kerta oli ihan kiva, johtuen luultavasti siitä että sain helpottavaa tietoa morotuksesta ja lihasdystrofiasta. Treeniohjeet saatiin jo sillon jalkoihin joissa ei ollu mitään eloa. Ja treenattiin, ei ehkä joka päivä tauotta mut treenattiin kuitenkin jotenki. Joka päivä kuitenkin tutustuttiin jalkoihin tavalla jos toisella. Siliteltiin, pureskeltiin, maiskuteltiin, tassuteltiin jne..
Toinen kerta sai mut stressin valtaan ja sai mulle hiukan pahan mielen. Täti sai asiat kuulostaan siltä että me emme ole tehneet yhtään mitään. "Jalkoja pitää treenata joka päivä, useita kertoja päivässä, koska lapsi unohtaa" Noin se mulle sano. Ai että kasvava lapsi unohtaa kun on kerran oppinut, nii juu, niinhän se olikin. Ai sen takia mä en osaa aina puhua ku en puhu koko aikaa? Ha.
Sillon MiniMies oli treenaantunu jo sen verran että sentään jo potki jaloillaan, aikasemmin kun niissä jaloissa ei ollu tosiaan mitn eloo. Fysio anto uusia treeni ohjeita, ankarat käskyt jatkuvuuteen, ja ilmoitti haluavansa nähdä meitä luultavasti siihen asti et MiniMies kävelee (niin kauan?) sekä ajan kolmen viikon päähän.
Kolme viikkoa on nyt menny. Perjantaina on kolmas fysio käynti. Ja pikku ukko seisoo <3 Omilla pienillä jaloillaan. Ollaan kaikki treenattu vuorotellen; minä, ukko, Murunen. Isoin kiitos kuuluu Muruselle joka on auttanu mua hurjasti tän asian kanssa. Laitoin sen nojaan syöttötuoliin, kyllä se seisoo itse tuettuna hetken aikaa. Joka on jo lottovoitto meille! Mun fiilis mennä perjantaina sinne fysioon on hyvä mutta silti panikoin hiukan. Mitäköhän se sanoo..? Vieläkin Minimies potkii hurjasti ja sen pois saamiseks tarvii varmaan kysyä neuvoa.
Hän ei ryömi, konttaa eikä kiemurtele eteen päin. Lähellä se olis jo mutta kuitenkin liian kaukana. Minimies on oppinut turhautumisen jalon taidon ja huutoa riittää. Äidin apu saa pojan huutaan ehkä vielä hitusen enemmän. Jollain tavalla herra menee vähän eteen päin kun äiti ei oo katsomassa. Luultavasti sillain että se heijailee itteensä puolelta toiselle. No ehkä me kävellään ennen ku opitaan konttaan.
Kohta nukkumaan, kerranki ehkä ajoissa. Oltiin murusen kanssa eilen baareilemassa ja olot oli aamulla/yöllä hirveet joten unet jäi hiukan vähäisiksi. Mutta jos nyt nukkuis kunnolla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti