Joo, no tämä neiti sitten vaan unohti koko blogin olemassa olon kunnes Murunen alko muriseen mulle kun ei tekstiä tuu. No tässähän tätä sitten.
Elämä alkaa EHKÄ välillä näyttään parempia puolia itsestään.
Käytiin MiniMiehen kanssa siellä fysiossa jota tämä äiti pelkäsi ja jännitti niin saatanasti mutta kaikki paniikki ihan turhaan.
Fysio täti oli tosi mukava ja kysy ensimmäisenä "Miksi te olette täällä?" Minähän tietenkin katsoin tätiä silmät pyöreinä, tyypilliseen tapaani. "Öö.. No siis meille laitettiin lähete kun tulee vieläkin morotus." " EN USKO". Jaaha, no tutkippa varmasti tulee. No me juteltiin hyvä aika mitä herra osaa ja tekee. Ja sit se anto herran leikkiä leluilla, näyttää kääntymisensä ym. Mutta niin meijän tuurilla ni MiniMies oli tosi väsyny käynnin ajan ni kaikki taidot ei kuitenkaan tullu esille mut hyvin täti usko mitä mä sanoin.
Morotusta ei tosiaan tule. Huh. Neuvola on tehny "testin" väärin ja tulkinnutkin asian siten väärin. Morotusta ei tule, se on ihan tavallinen säikähdysrefleksi. Kyllähän kaikki pelästyy jos tiputetaan. Meillä moro siis testataan niin että otettaan käsistä kiinni, nostetaan niskaa hiukan alustasta ja tiputetaan. Moro on lähtenyt luultavasti jo muutaman viikon ikäsenä mutta meille on koko ajan uskoteltu et se tulee sieltä aina vaan ja koko ajan.
Ja sain helpottavan tiedon lihasdystrofiastakin. Lihasdystrofian viallinen geeni on vallitseva, mä en voi kantaa sitä terveenä. Eli siis jos kantaisin sitä viallista dystrofian geeniä, sairaus näkyisi minussakin. Eli tämän perusteella pikkunenkin on suojassa. Hyvä niin.
Hiukan alatehoinen lihaskunto pikkusella on (anto sille jonkun saakelin hienon nimenkin mitä en muista) mutta silti ihan normaali. Jaloilleen pitäis alkaa varaileen joten siihen saatiin treeni ohjeet mut ei muuta. Ens kuussa mennään uusiks ja katotaan mitä ne jalat sanoo :)
Meillä on auto, haettiin viime tiistaina. Saatiin halvalla suht hyvä kuntonen auto joka ei oo ihan iänkaiken vanhakaan. Katotaan millanen maan vaiva siitä vielä tuleekaan.
Eilinen päivä anto jo hiukan vihiä siitä. Lähettiin ajeleen Minimiehen kummisedälle kylään ja oltiin sovittu et sen pikkuveli tekee samalla jakopää rempan siihen. No parin tunnin ajomatkan jälkeen oltiin perillä ja tadaa, kumpankaan ei saanu yhteyttä. ja mullakun on niin hyvä luottamus ihmisiin ni ajatukset kävi jo kaikkein pahimmissakin. No odottelun jälkeen kuitenkin kummi saapui paikalle ja myös pikkuveli. Ja jakopää vaihdettiin ja asia ok. Siinä sivussa ilmeni toinen ongelma ja tulpan johto meni vaihtoon.
The Bitch pyysi anteeks. Uudesta vuodesta. Joo sanoin antavani anteeks mut sen jälkeen ei olla puhuttu ja kuka tietää puhutaanko enää ikinä.
Annoin anteeks koska haluan tunkee nokkani niiden elämään, mä haluan nähdä sitä pientä tyttöä joka on päivän nuorempi kun MiniMies.
Annoin anteeks koska mulla ei kavereita montaa oo.
Annoin anteeks koska en tykkää riidellä.
Mutta se annoinko oikeesti anteeks on ihan eri asia. Kaikki paska pysyy mun sisällä loppuun asti ja mä muistan ne. Välillä kun mietin menneitä ja B:n käytöstä ja tekemisiä ym, se saa vihan pintaan. Pahasti. Katotaan miten tässä loppujen lopuks käy, räjähdänkö jossain vaiheessa? Ehkä..
Elämä MiniMiehen kanssa on hiukan helpottunut. Syöminen on alkanu onnistuun. Kiukkuja tulee muttei niitäkään ehkä ihan loputtomasti. Nukkuu hyvin, herää aamuyöllä välillä syömään. Uuden vuoden jälkeen ollaan saatu hiukan rytmiäkin taas kasaan :)
Ukon kanssa menee tasasen tappavasti mut päivä kerrallaan. Sen asunnossa on edelleen tavaraa jotka pitäs ens viikolla raahata sieltä pois.
Sain tänään siivottua koko kämpän, pestyä pyykkiä ja tiskattua kun MiniMies oli Anopilla (en ole vieläkään sujut sen kanssa). Elämän alamäen myötä kämppä oli päässy aivan JÄRKYTTÄVÄÄN kuntoon mut nyt on siistiä taas. :)
Nyt uuniin kurkkiin joko mun herkku valkosipulikermaperuna-jauheliha sotkulaatikko olis valmista. NAM!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti