Perussunnuntai

Jep, olin väsynyt illalla mutta NOUP mä en mennyt nukkuun. Yllättävää sinänsä. "Käyn nopee koneella, meen sit nukkuun." Noin mä Ukolle sanoin. Maailman epämääräisin yksikkö. Jäin selaileen AVK:n kolaroituja autoja, joiden seassa myös oma ruttuseni. Kova pyynti niillä siitä on, mutta ehkä ne ei kuitenkaan tiedä ihan kaikkia vikoja. Buhahhahah :D

Siivottua ja tiskattua en oo tänään saanu, ei yllätä sekään. Ei vaan oo jaksanu taas vaivautua. No saatiin me sentään Ukon kanssa ne laudat pesukoneen alle ja yks koneellinen pyykkiä odottaa ripustamista. Ja sain tehtyä ruokaa. Perunamuusia ja hivenen tulista jauhelihakastiketta. Oli superhyvää. NAM!
Otin jauhelihasta hiukan MiniMiehellekin jonka sekotin kaappiin jääneiden kasvissoseitten sekaan. Jotenkin tuntuu turhalta antaa herralle pelkkää kasvis sosetta kun kuitenkin ollaan oltu lihasoseilla jo melkein kolme kuukautta. Jahka herra herää päiväuniltaan annan sille tota omaa sötkötystä. Saas nähä kuinka mutruun naama menee kun jätin jauhelihan kuitenkin hiukan karkeaksi. Ajattelin et voitas alottaa syömään pikku hiljaa hiukan karkeempaa ruokaa ni oppii siihenkin sitten. Puuron kanssahan tuo on sitä jo opetellu kun oon tehny melkein aina hiutaleesta puuron enkä oo soseuttanu sen enempää sitä. Hyvin se on alas menny, hiukan kakoo välillä isompia palasia kun jää kurkkuun kiinni mutta tuokin on nykyään tosi vähäistä.
Niin ja sit ajattelin tänään että voitas ottaa nokkamuki meijän aterioille mukaan. Hiukan hörpytellä siitä aterian kanssa. Tähän mennessä MiniMies ei ole juonut ollenkaan samaan aikaan kun on syönyt mutta jos nyt koittas vaikka veden kanssa hiukan opettaa sitä siihenkin. Ruoan kanssa kuitenkin yleensä juodaan jotain.
Punnitsin kovasti tänään myös aamupuuron merkitystä. Meillä kun ei oo aamupuuroa vielä mennyt. Vain iltasin herra saa puuron ja hyvin mielin sitä syökin. Jos otan nyt aamupuuron mukaan niin sitten kyllä siirtyy varmasti lämpimätkin ruuat ja nyt kun olis niin kiva rytmi. MiniMiehen on kuitenkin herätessään saatava maitoa, herätessään on kuitenkin niin kiljuva nälkä että on ihan turha antaa puuroa. Mutta jos aikaistan heräämistä hiukan ja herra jois maidon kahdeksalta ja söisi tunnin päästä puuron, lämmin ruoka olisi jo parin tunnin päästä eli pitäisi kuitenkin aikaistaa enemmän tai siirtää lämpimiä ruokia. Kai.
No tarttee ny kattoo.

Sieltähän se heräskin, eli lämpimän ruuan kimppuun ja jos sit treenais taas jalkoja.

Hampaita, kiitos

Käytiin tänään isällä kattomassa mun pikkusiskoo pitkästä aikaa. Istuttiin, höpistiin ja juotiin kahvit. Ei sen kummempaa. Nii ja sain pesukoneen alle pari lautaa kun meijän vessan lattiassa on niin iso kallistus ettei pesukoneen jalat riitä tasapainottaan sitä ja linkouksella se pesukone kuulostaa siltä et menee seinästä läpi. Ja en mielellään ottais meille olkkariin pesukonetta. Huomenna siis viritteleen lautoja pesukoneen alle. Jos sais vaikka TAAS tiskattua ja siivoiltua.

Viime yönä(kin) heräiltiin useasti.
Pikku maito tilkkoja herranen joi ja jatko uniansa.
Natisee unissaan koko ajan.
Päivistä puuttuu ilosuus lähes kokonaan, pieniä ilon pilkahduksia sillon tällön. Päiväunetkin on tosi minimaalisia.

Olis aika huippua kun ne hampaat tulis.

Olen väsynyt. NYT just musta tuntuu siltä et sammun pystyyn. Joten mun tarinat loppuu tähän tältä päivältä ja koitan kohta kivuta nukkuun.

Kiitos ja Anteeksi.
Öitä.

Tampereeltä päivää!

Aamen. Sain juurikin nukahtamaan kauhealla metelillä ja mekastuksella ton tenavan. Huoh. Ne hampaat vois tulla, NYT. Yön aikana kiitos. Juuri kun mä niin kerkesin kiitteleen ja kehuun pikkusta ni ränääminen alko. En selvästikään koputtanu tarpeeks kovaa puuta. Pari päivää siis tosiaan menny kiukun merkeissä ja ikenet alkaa näyttään siltä et ne räjähtää hetkellä minä hyvänsä. No saa siltä hymynkin irtoon, tarpeeks ku pomputtelee ja kutittelee.
MUTTA tänään kun hassuteltiin Murusella hyppykiikun kanssa, tuli todettua että ne jalat alkaa oikeesti toimiin. Wuhuu! Eilen illalla Minimies oli kiukuspäissään jopa seissy hetken ku kiukutteli Ukolle taas. Jotain hyötyä siis isi-raivareistakin.

Käytiin tänään tosiaan Tampereella. Katsomassa pienen pientä sukulaista joka syntyi ihan vuoden lopussa. Se oli niin suloisen pieni ja ruttunen ja narisi hiiren hiljaa. Awws... Vauvojavauvoja. No panic! Meille ei tule VIELÄ lisää vauvoja, ei ihan vielä. Ränätään nyt yhdelleki ensin noita hampaita.
Ja käytiin samalla katsomassa mun isompaa kummipoikaa joka myöskin on kyllä aika sulonen tapaus. Tuli ihan kylkeen kiinni katteleen lastenohjelmia ja pulisi hassuja.
Toinen kummipoikani, J, on tänään ollut jo sairaalassa parempi ja pirteempi. Reipas pikku mies.
On ne vaan ihunia kummipoikia kummatkin. Toinen siis reippa vuoden, toinen reippa neljä. Mut seuraavaks voisin ottaa kummitytön, WINKWINK! :)

Mun ilonen mieli katos tuhkana tuuleen. Tänään ollu jotenkin taas superkiukkunen olo mut hampaita kiristellen tääkin menee varmasti ohi.

Nyt fb pelien kimppuun (lue: hoidan puutarhani :D) ja sit painelen ristikon kans sänkyyn rauhottuun.

Iloisuus jatkuu

Hyvä fiilis jatkuu. Harmi vaan että pieni päänsärky meinaa haitata tätäkin oloo. Mutten anna sen häiritä.
Tänään sain kämpän valmiiks. Huh. Jo oli urakka. En oo ihan 100%:n tyytyväinen tulokseen mutta siistiä on ainakin ja siitähän mä tykkään!

J oli tänään eräässä maha operaatiossa. Hänellä siis vatsa ollut auki. Haava ei ole parantunut eikä tahtonut mennä kiinni. Tänään asiaa hiukan korjailtiin leikkaussalissa ja kaikki meni hyvin. Nyt J:llä on taas masu kiinni ja ylimääräiset lisäkkeet on poistettu. Hyvä niin. Nyt toivon että niillä murusilla alkais kans meneen paremmin :)

Sain juurikin MiniMiehen nukkumaan, ihanan helposti. Kun muistelee hiukan taakse päin herran nukuttaminen oli monen tunnin urakka joka oli pelkkää kiukkua, huutoa, raivoa, potkua joka kulutti paaaljon isän ja äidin hermoja sekä tupakka varastoja. Mutta nyt, yheksältä ilta puuro, hetken saa istuskella sitterissä rauhottumassa. Viimestään kymmeneltä sänkyyn, tutti suuhun ja unipupu kainaloon. Jos ei nukahta haetaan maitopullo, annetaan maitoo ja sitten tutti suuhun, ni jo tulee uni. Ihanannaaa :D
Tosin eilen taisin kirjottaa niin ihanasta syömisestä. Kuinka me osataan niiiiin hienosti syödä. En sitten saanu iltapuuroo meneen kun 3 lusikallista sekin kauheella taistelulla. No onneks Ukko sai sitten meneen hiukan enemmän. Meillä tosiaan menee niin et jos toinen ei jossain onnistu ni toinen saa kokeilla onneensa. MiniMies on tarkka haluistansa ja niistä ei niin vaan luovuta. Mutta tänään tuo iltapuuron kanssa temppuilu anto jo vihiä siitä et ne alkais tuleen toimeen Ukon kanssa. Wuhuu! Vihdoinkin.

Kävin viime viikolla pyytämässä meille autopaikan ja toki sain avaimenkin siihen. MUTTA, totta kai meidän ihana tuuri osui taas kohdalleen.. Olin laittamassa Ukolle autoo aamuks lämppäriin nyt kun on ollu hiukan kovempia pakkasia ja se lähtee aamulla jo liikkeelle. Tietenkin se avainhan on väärä ja ihan eri mallinenkin mitä pitäs olla. Huoh.. No uusiks asuntotoimistolle.

Hiukan hyvää mieltä onnistu tänään taas pilaan Kela joka haluaa ikuisen ihania selvityspyyntöjä TURHISTA asioista. Murinaa.. Mutta näihinkin on totuttu jo.

Jos koittais tänään päästä itekin ajoissa nukkuun eikä jäis pelaileen facebookki pelejä yömyöhään ;)

Energia purkaus

Ihanaa, mun olo on hyvä, iloinen, mua ei kiukuta eikä pahemmin väsytäkään.
Ensinnäkin, sunnuntaina ennen kun MiniMies tuli anopilta kotiin, saatiin Ukon kanssa siivoiltua, pestyä pyykkiä ja tiskailtua. Me laitoimme yhdessä kämpän kuntoon!
Toiseksi, mä olen saanut taas itseni kirjottaan tätä blogia joka unohtu kokonaan.
Kolmanneksi, sain tänään pistettyä koko kämpän uusiks. Ukon tavaroita kun ollaan alettu lappaan sisälle niin järjestyshän on hiukan muututtava. Sekä nyt talvella on ollut ongelma että täällä on ollut hiukan kylmä joka siis johtunut varmastikin siitä että on pattereitten edessä ollut tavaraa. Joten makarin järjestyksen sain tänään jo muutettua. Pakkailin tavaraa alakerran varastoon PALJON. Sain heitettyä tavaraa roskiin. Olkkarissa alko jo pieni muutos. Vaatehuoneen sain kans järjestettyä ja siivottua. Eli siis menin täällä kämpässä tänään pää kolmantena jalkana ja huomenna meinaan jatkaa. Ukko auttoi myös tässä operaatiossa. Oli pakko lopettaa tältä päivältä ennen kun naapurit tulee oven taakse.
Pitäs ainakin tulla uni hyvin.

Meillä on Ukon kanssa mennyt yllättävän hyvin nyt vähän aikaa (koputtaa puuta ja uhkailee karmaa). Me kinataan edelleen mut me ollaan tehty sitä aina. Ukko on auttanut mua. Tehdään asioita yhdessä. Ja mä jopa nauran sen kanssa! En tiedä mikä kausi meillä oli kun oltiin kummatki niin pahalla päällä ja inhottiin selvästikin toisiamme mutta nyt, me puhumme päivittäin, halaamme päivittäin ja olemme yhdessä. Teemme asioita MiniMiehen kanssa yhdessä joka nauttii ihan selvästi siitä että isä ja äiti leikkii molemmat samaan aikaan hänen kanssaan.

Nyt syön iltapalan (samalla pelaten koukuttavia facebook pelejä), käyn iltasauhulla. Ja käperryn Ukon kainaloon kuuntelemaan tuhisevaa ihmettämme pinnasängyssään, joka on tänään ollut taas hiukan äänekkäämpi.

Hyvää yötä kaikki ihmiset! :)

Ps. IHANAA, salkkarit alko eilen taas. Hmm. Elämä palasi raiteilleen. Meni rytmikin ihan sekasin itellä kun ei tarvinu olla 19.30 telkkarin ääressä :)

Päivitys MiniMiehestä

Päivitys meijän pienen pojan elämästä. Joka on nyt siis reippa 7kk.

Hän osaa erittäin sujuvasti kääntyä vatsalleen. Siitä pois pääseminen tuottaa vielä ongelmia mutta mun tuntemukset on sellaset että hän osaa kääntyä selälleen mutta motivaatio taitaa puuttua. On siis kääntyny itse monestikin selälleen.
Hän tarttuu kaikkiin esineisiin näppärästi ja vie 100%:sesti kaiken suuhunsa. Vatsallaan ollessaan venyy määrättömästi kohteeseen. Hän ei siis vielä pääse ryömimään mutta yritys on KOVA. Tosin tällä hetkellä se näyttää enemmän siltä että koittaa päästä lentoon mutta ryömimisen alkeitakin alkaa tulemaan eli ei ehkä mene kauaa kun meillä ryömitään.
Melkein osaa jo istua. Hän pysyy pieniä hetkiä istuma-asennossa mutta kupsahtaa pian siitä jommalle kummalle puolelle. Suojeluheijastetta sivulle ei vielä tule eli sitä odotellessa. Suojeluheijaste eteen päin kuitenkin jo tulee että ehkä se sivulle heijastekin tulee sieltä pian.
Jaloilleen on alkanut hiukan jo varailemaan. Potkii sentään jo lattiaan. Eli hiukan ollaan edetty siinäkin. Ennen kuitenkin jalat meni ihan makaroniks ku koitti seisottaa.
Hän nauraa hekottelee hölmöille kukkuu, böö, plop leikeille. Joillekin vähemmän hölmöille jutuillekin nauretaan, kuten äiti kieltää tiukasti tekemästä jotakin asiaa, niin sehän on ihan hulvattoman hauskaa. Taidan olla pulassa vielä jossain vaiheessa sen lapsen kanssa. Välillä hän naureskelee yksinään jollekin lelulle. Kaiken kaikkiaan aika iloinen lapsi.
Hän juttelee kovasti. Tulee eri ääniä; kiljahduksia, murinoita, haukuntaa, huutoa ja kaikkea muuta mitä suusta voi tulla. Vuoropuhelut hänen kanssaan on välillä erittäin mielenkiintoisia ja hauskoja. Mutta suu käy koko ajan.
Varpaat kulkeutuu suuhun hyvin notkeasti. Jalat on selvästikin nyt treenauksen myötä alkanut kiinnostamaan paljon enemmän.

Omistamme kaksi hammasta, edelleen. Tänään on tuo kuola valunu hyvin hyvin paljon ja kaikki on ollut hiukan enemmän suussa ja kiukkua on taas havaittavissa. Lisää hampaita? Ehkä..
Kirkuva nälkä huuto on rauhottunut. Alussa siis herran nälkä oli joka kerta aivan järisyttävän kova ja ikkunoita särkevä huuto alko sekunnissa ja maitoa oli mielellään saatava aivan samantien. Suoraan purkista jos olis saanu ni hyvä olis ollu. Mutta nyt siis ainoa kirkuva ikkunoita hajottava huuto tulee aamusin, totta kai, kun nukkuu koko yön mutta muuten nälän ilmottaminen on nykyään pientä narinaa. Välillä.
Syöminen on muutenkin nykyään helpompaa. Lusikalle osataan avata suu jo valmiiksi kun lusikka alkaa naamaa lähestyä. Ongelmana tietysti tässäkin ettei hän haluaisi syödä oikein muiden kanssa kun äidin. Mutta harjotellaan tätäkin.
Edelleenkin, pojan tosiaan ollessa 7kk, hän on äitiriippuvainen. Tai no ei se ihan niinkään mene. Hän ei viihdy isänsä kanssa. Miksi? Ei harmainta hajuakaan ja siihen tahtoisin itsekin selityksen. Isä on isä, eikö sekin pitäisi hyväksyä kun kerran on joka päivä kuitenkin ollut isänsä kanssa. No on se ehkä hiukan helpottanut muttei kuitenkaan kokonaan.

Vihdoinkin meillä alkaa olemaan rytmi, TAAS. Meillä oli melkein jo rytmi kunnes se meni sitten vuoden vaihteessa mummulla sekasin. Mutta näinkin nopeasti olemme saaneet rytmin taas kasaan.
9.00 Heräilee itsekseen. Juo maitoa.
11.00 Syö lämpimän aterian, jälkiruoaksi hedelmäsosetta. Yleensä heti ruoan jälkeen menee ensimmäisille päiväunille. Nukkuu 30min-1h.
14.00 Juo maitoa.
15.-17.00 välissä ottaa yleensä pienet torkut.
17.00 Toinen lämmin ateria. Liha ja jälkkäriks taas hedelmäsosetta.
n. 19.00 Ottaa vielä kolmannet päikkärit.
21.00 Iltapuuro hedelmäsoseen kanssa.
21.-22.00 Nukkuun. Juo maitoa usein vielä sängyssä.

Nyt hänellä on ollut pitkään tapana herätä 04.-05.00 aamuyöllä syömään maitoa mutta muuten nukkuun yönsä hyvin.

Eli kaiken kaikkiaan moni asia on helpottunut. Kiukkua on vähemmän, syöminen on helpompaa ja meillä on RYTMI! Vielä kun opittais uusia asioita niin turhautuminen ei olisi niin kovaa. Mutta hitaasti hyvä tulee.

Katse parempaan, ehkä

Joo, no tämä neiti sitten vaan unohti koko blogin olemassa olon kunnes Murunen alko muriseen mulle kun ei tekstiä tuu. No tässähän tätä sitten.

Elämä alkaa EHKÄ välillä näyttään parempia puolia itsestään.
Käytiin MiniMiehen kanssa siellä fysiossa jota tämä äiti pelkäsi ja jännitti niin saatanasti mutta kaikki paniikki ihan turhaan.
Fysio täti oli tosi mukava ja kysy ensimmäisenä "Miksi te olette täällä?" Minähän tietenkin katsoin tätiä silmät pyöreinä, tyypilliseen tapaani. "Öö.. No siis meille laitettiin lähete kun tulee vieläkin morotus." " EN USKO". Jaaha, no tutkippa varmasti tulee. No me juteltiin hyvä aika mitä herra osaa ja tekee. Ja sit se anto herran leikkiä leluilla, näyttää kääntymisensä ym. Mutta niin meijän tuurilla ni MiniMies oli tosi väsyny käynnin ajan ni kaikki taidot ei kuitenkaan tullu esille mut hyvin täti usko mitä mä sanoin.
Morotusta ei tosiaan tule. Huh. Neuvola on tehny "testin" väärin ja tulkinnutkin asian siten väärin. Morotusta ei tule, se on ihan tavallinen säikähdysrefleksi. Kyllähän kaikki pelästyy jos tiputetaan. Meillä moro siis testataan niin että otettaan käsistä kiinni, nostetaan niskaa hiukan alustasta ja tiputetaan. Moro on lähtenyt luultavasti jo muutaman viikon ikäsenä mutta meille on koko ajan uskoteltu et se tulee sieltä aina vaan ja koko ajan.
Ja sain helpottavan tiedon lihasdystrofiastakin. Lihasdystrofian viallinen geeni on vallitseva, mä en voi kantaa sitä terveenä. Eli siis jos kantaisin sitä viallista dystrofian geeniä, sairaus näkyisi minussakin. Eli tämän perusteella pikkunenkin on suojassa. Hyvä niin.
Hiukan alatehoinen lihaskunto pikkusella on (anto sille jonkun saakelin hienon nimenkin mitä en muista) mutta silti ihan normaali. Jaloilleen pitäis alkaa varaileen joten siihen saatiin treeni ohjeet mut ei muuta. Ens kuussa mennään uusiks ja katotaan mitä ne jalat sanoo :)

Meillä on auto, haettiin viime tiistaina. Saatiin halvalla suht hyvä kuntonen auto joka ei oo ihan iänkaiken vanhakaan. Katotaan millanen maan vaiva siitä vielä tuleekaan.
Eilinen päivä anto jo hiukan vihiä siitä. Lähettiin ajeleen Minimiehen kummisedälle kylään ja oltiin sovittu et sen pikkuveli tekee samalla jakopää rempan siihen. No parin tunnin ajomatkan jälkeen oltiin perillä ja tadaa, kumpankaan ei saanu yhteyttä. ja mullakun on niin hyvä luottamus ihmisiin ni ajatukset kävi jo kaikkein pahimmissakin. No odottelun jälkeen kuitenkin kummi saapui paikalle ja myös pikkuveli. Ja jakopää vaihdettiin ja asia ok. Siinä sivussa ilmeni toinen ongelma ja tulpan johto meni vaihtoon.

The Bitch pyysi anteeks. Uudesta vuodesta. Joo sanoin antavani anteeks mut sen jälkeen ei olla puhuttu ja kuka tietää puhutaanko enää ikinä.
Annoin anteeks koska haluan tunkee nokkani niiden elämään, mä haluan nähdä sitä pientä tyttöä joka on päivän nuorempi kun MiniMies.
Annoin anteeks koska mulla ei kavereita montaa oo.
Annoin anteeks koska en tykkää riidellä.
Mutta se annoinko oikeesti anteeks on ihan eri asia. Kaikki paska pysyy mun sisällä loppuun asti ja mä muistan ne. Välillä kun mietin menneitä ja B:n käytöstä ja tekemisiä ym, se saa vihan pintaan. Pahasti. Katotaan miten tässä loppujen lopuks käy, räjähdänkö jossain vaiheessa? Ehkä..

Elämä MiniMiehen kanssa on hiukan helpottunut. Syöminen on alkanu onnistuun. Kiukkuja tulee muttei niitäkään ehkä ihan loputtomasti. Nukkuu hyvin, herää aamuyöllä välillä syömään. Uuden vuoden jälkeen ollaan saatu hiukan rytmiäkin taas kasaan :)
Ukon kanssa menee tasasen tappavasti mut päivä kerrallaan. Sen asunnossa on edelleen tavaraa jotka pitäs ens viikolla raahata sieltä pois.

Sain tänään siivottua koko kämpän, pestyä pyykkiä ja tiskattua kun MiniMies oli Anopilla (en ole vieläkään sujut sen kanssa). Elämän alamäen myötä kämppä oli päässy aivan JÄRKYTTÄVÄÄN kuntoon mut nyt on siistiä taas. :)

Nyt uuniin kurkkiin joko mun herkku valkosipulikermaperuna-jauheliha sotkulaatikko olis valmista. NAM!

Pyykkivuori kaatuu niskaan..

Postaus sisältää paljon kiroilua ja valittamista, jos et halua sitä lukea, jätä väliin!

Kirjaimellisesti..
Istuin vessanpöntön päällä tutkimassa pyykkivuorta et saan laitettua pyyhkeitä pesukoneeseen ja, PUF, *iso huokaus* se kaatu mun päälle. Siellä mä sitten istun vessassa pyykkivuori sylissä vääntämässä itkua.. Alkaa elämä potkiin päähän, pahemman kerran.

Autosta tuli vakuutus päätös, liian vähän, mä sain aivan liian vähän mun rakkaasta kulkuneuvostani. Nyt joudun sitten muutamalla satasella hankkiin meille jonkun paskan auton entisen hyvän tilalle. Perse. Vakuutusyhtiöt on perseestä. Ja mun KOKO vitun puheaika meni vain ja ainoastaan siihen et koitin saada enemmän rahaa, mut ei ni ei.

Ukko sai kämpästään häädön, joka oli odotettavissa mut se et se pitää päivässä tyhjentää tuli hiukan yllätyksenä. Autottomana ihmisenä tämähän onnistuu ihan heittämällä. Vittu.

Pankki vei mun viimeset rahat tililtä joilla mä ajattelin kustantaa tämän muuton. No eipä onnistu sekään ei. Saatana.

Ukon hammasta särkeny jo monta päivää ja MÄ alan oleen aivan saatanan kyllästyny tohon vikinään. Turha vikistä jossei suostu meneen hammaslääkäriin, joo on se kieltämättä hiukan hankalaa kun ei oo sitä autoo mutta ehkä se huomenna pääsis sinne lekuriin ja lopettas ton narinan.

Sossun laput, on jossakin, en tiedä missä. Mä vein ne, no sillai puoli vahingossa väärään postilaatikkoon ja nyt ne on ilmeisesti hukka teillä ja huomenna puhelin (Murusen puhelin koska tietenkään mulla ei ole puheaikaa) kouraan ja soittamaan onko ne tallessa. Siis sossu muutti kuukauden aikana ja mä en tienny koko asiasta mitään. Ja vein mun laput siis väärään laatikkoon, ja tunnetustihan kukaan ei varmasti ole niin fiksu et olis voinu kiikuttaa ne oikeeseen paikkaan.

Saatiin huomiseks paketti auto lainaan ja lainattua rahaakin Anopilta (johon alan oleen taas vitun kyllästynyt, tästä lisää), niin nyt tämä vitun Anoppi haluaa sitten että kaikki hänen tavarat ja hyllyt pitää tuoda hänelle 100kilsan (!!) päähän. Ihan ku ei muuten olis kiire viedä tavaroita sinne ja tänne ja viedä kuorma kaatopaikalle. *murinaa* Ja siis hän on ihan itse halunnut kiikuttaa nämä tavarat sukulaistensa nurkkiin koska lähti ulkomaille töihin ja nyt kun hän asuu taas suomessa ni tidyy tahtoo hän keisarinna saatana kaikki takasin. PERKELE!

Uudesta vuodesta sitten sen verran että vedin hillittömät örveli perseet, luultavasti vaan vitutuksen takia. Selvin päin kun olimme menossa juhlapaikkaan vedin sitten jo omalla pihatiellä naamalleni. Paperipussi hajos ja kun saimme Murusen kanssa mun kaljat sullottua sen muovipussiin ni sen muovipussin sangat hajos ja Murunen kanto amerikkalaiseen tyyliin sylissänsä sen kassin. Melkein teki mieli mennä takasin kotiin nukkuun jos 100m matkalla tapahtu jo näin paljon SELVIN PÄIN! Kyseisessä juhlapaikassa oli sitten hiukan puuduttava meno ja soitin Nallen iltasuunnitelmat läpi, ne oli viettämässä kotona vaan uutta vuotta. Mittari pihaan ja niille. Siellähän mä sit rupesinkin sitä viinaa kiskoon kaksin käsin naamaan. Ja The Bitch (nallen muija) veti yht äkkiä hirveet raivarit kun hänen miehensä laitto farkut jalkaan. Ja pieni kertaus menneisyyteen. Nalle on ollut meijän tuttu/kaveri kauan jo, vuodesta 2005. Meillä oli hulvattoman hauskoja hetkiä omalla porukalla kunnes B päätti ottaa miehen itsellensä meijän porukasta. Tämä Bitch on sitten taas monien vuosien takaa mun kaveri/ystävä, 15 vuotta vissiin tunnettu. Miinus kaikki saatanan riidat. No siinä vaiheessa kun Bitch huusi Nallelle pää punasena, minä keräilin tavarat ja päätin et taitaa tulla lähtö. Murusen ja Nallen kans lähettiin käveleen pois päin talosta ja mietittiin kovasti kyytiä. Tässä vaiheessa tää alko oleen jo erittäin hyvässä hapessa ja kävin ojassa pariin kertaan. Ilta päätty vatsalaukun tyhjennykseen (omin keinoin siis) ja totaali sammumiseen.
Jossain vaiheessa mä odotin, mä odotin et Bitch sanoo jotain, jotain semmosta et mun menee lopullisesti hermo. Mun teki vaan mieli tirvasta sitä mut enhän mä ilman syytä.. Enhän? :D Bitch on tehny niiiiiin paljon paskaa mulle ja kusettanu ja haukkunu yms et luultavasti pelkästään kaikkien vuosien jälkeen se tirvasu olis ollu ihan aiheellinen ja olisin pikkasen vaan purkanu patoutumiani. Nyt odottelen sitten mielenkiinnolla keksiikö Bitch jotain paskaa meijän niskaan..
Mutta sitten tähän Anoppiin. Joka päätti heti alku illasta pilata fiiliksen. Meille tuli Ukon kanssa pieni kränä joka on ihan normaalia josta sitten pyydettiin anteeksin mutta siis Anoppi päätti että MINÄ häiritsen Ukkoa koko ajan (ilmotin siis Ukolle et on valmiudessa jos MiniMies pelkää kun on hänen ensimmäinen uusi vuosi) ja päätti soitta MUN äidille: "Sä et kuulemma pärjää sen lapsen kanssa että tullaanko heti hakemaan se? Kun ****(=minä) häiritsee Ukkoa koko ajan, siis aivan koko ajan! Kun Ukko ei nyt jaksa kun sen on vapaalla" Ensinnäkin mä soitin KERRAN Ukolle, ja vain siksi että huolehdin lapsestani. Toiseksi mä luotan 100%paremmin mun äitiin kun Anoppiin et pitäköön turpansa vaan kiinni. Mutta onnea, hän onnistui suututtamaan minut ja myös minun äitini. BRAVO! Ja siis tää kaikki oli Anopin ihan omaa sooloilua ja Ukolla ei ollut sormet tässä pelissä. Ei tartte perkele puuttua muiden asioihin.
Uusi vuosi meni siis vitutuksen parissa mut silti oli ihan hauskaa. Tällä hetkellä on vähän semmonen olo et vois vetää koko vuoden vaihteen uusiks ja olla taas hulluna humalassa. Enpä muistanu ainakaan tätä elämä kurjuutta..

Mutta MiniMies oli mummun kanssa ihmettelemässä raketteja silmät pyöreenä ja oli ollut ihan haltioissaan. Äidin reipas pikkunen <3 Tuli äidillä hiukan tippa linssiin kun mummu kerto kuinka he olivat silmät kirkkaina katsellu raketteja.

Olikohan vielä jotain, no aivan varmasti mutt lyhennettynä koko teksti. Menee vitun huonosti ja vituttaa aivan saatanasti kaikki. Mutta olen ylpeä pienestä pojastani ja jaksan sen avulla pieniä hetkiä eteen päin. <3


No mutta Uusi vuosi ja uudet kujeet. Toivottavasti tää paskan tulo loppuu ja pian!