Kiukkuviikko

En oo kerenny kirjottaan, viime viikko oli sen verran hirvee.
MiniMies huus, raivos, potki ja kilju. Paskaepisodeja oli 1kpl/pv. Hän ei tahtonut syödä mitään, maitoa joi. Tuttipullosta, mistäs muustakaan. Ja tietenkin meijän unikoulu heitettiin roskiin. Herra heräilee taas öisin -.- Mutta ehkä tää arki palautuu taas normaaliks.
Ilmeisesti ikenet vaivas ja poskihampaat tuli kokonaan läpi. Nyt ollu jo hiukan helpompaa elää pikku herran kans. Kiukkua huomattavasti vähemmän ja ruokailua hiukan enemmän, vähän tää vaatii vielä taas opettelua mut alku on jo hyvä :)

Pieni muksahduskin tuli taas viime viikolla. Pistin pesukoneeseen pyykkejä, eli käänsin jopa minutin ajaksi selkäni. Ni eiköhän se könynny turvaistuimensa kanssa. Ja taas se sai suunsa vuotaan. Tällä kertaa meinasin jo lähtee lekuriin mutta kyllä sekin siitä sitten helpotti :)
Tarttee vissiin ostaa sille hammassuojat. Näyttäs olevan sukuvika. Minä kun oon lapsena opetellu lentämistä niin on menny hampaat sisään ja nyt kasvaa miten sattuu :/ Saas nähä koska ollaan ton meijän pojan kans sairaalalla O.o

Eilen mä niin päätin et me muutetaan, kaupungin toiseen päähän. Koitan saada sieltä meille rivarikolmion. Mahdoton toivomus ehkä mutta yritys hyvä :D Ja sit Murunenkin koittaa  saada sieltä kämppää eli ollaan varmaan naapureita jossain vaiheessa :) JeiJ!

Mulla on blogi-kriisi, taas. Tahtoisin "julkisen" blogin, jossa olis kuvia ja enemmän meitä, mutta noi facebookin feikki profiilit pisti taas mietityttään. Ja mitäs mä tälle blogille teen, piilotan? Poistaakaan en tahdo kun on kuitenkin kiva ite lukee näitä. Ja tää blogi on ollu pelkästään mua varten, mä halusin kirjottaa ja nyt tästä on tullu jo terapiaa :D Tällä hetkellä kuitenkin blogi on siinä kunnossa etten toivo kaikkien tuttujen lukevan tätä. Mutta ehkä mua ei tunnisteta. Pari ystävää on sellaisia jotka tietää musta tän kaiken mitä tänne kirjotan ja ne tätä saa lukea ihan rauhassa jos niin haluavat mutta muille en mainosta tämän olemassa oloa.
Enkä tahdo lopettaa tän blogin kirjoittamista. Koska tänne mä voin kirjottaa KAIKEN, kaikki mun mielipiteet joita ei kaikille jaeta, kaikki ärsytykset jotka ei sovellu kaikkien korviin, ihan kaiken.

Näitä tää jää miettiin...

Pikku muksahdus

 Eilen en kerenny kirjottaan mitään ku illalla käytiin vielä pelastamassa äiti vierailta mailta. yhentoista kieppeillä oltiin kotona ja iltapalan jälkeen mentiin suoraan nukkuun.
Viime yö meni taas paljon paremmin. MiniMies heräs vasta aamulla ja sillonkin riitti pelkkä tutti. Vasta hiukan ennen yhtä toista noustiin sängystä. Ohhoh. Seuraava urakka onkin sitten et mennään aikasemmin nukkuun ja jos herättäskin vaikka hiukan aikasemmin :D
Minimies menee iltasin yhdeksän aikaan nukkuun, ja selvästikin nyt kun nukkuu koko yön hän tahtois nukkua pitkään ja hartaasti. Mikä passaa mulle kyllä oikein hyvin mut menee päivä kyllä hukkaan ku herää vasta niin myöhään. Ja tulevaisuuttakin ajatellen olis varmasti parempi kun totuttelis herään hiukka aikasemmin.

Meillä kävi pikku haaveri eilen. Olin ite olkkarissa ja Minimies seilas pitkin kämppää. Niin kun aina, mä en oo ikinä ottanu tavaks juosta sen lapsen perässä. Koti on oikeestaan sen verran järkätty et saa mennä vapaasti minne vaan. Tietysti jotkut paikat on teljetty ovien taakse ja ne siellä pysyköön. :D
Olkkariin kuulu tuttu TUMPS -ääni, joka kuuluu aika usein kun ei osaa laskeutua vielä kunnolla. Kiipeilee hyvin jo tukia vasten ja saattaa vähän kävelläkin mutta laskeutuminen on vielä hiukan hakusessa.
TUMPS -äänestä seuras hirvee huuto ja menin kattoon, poika makas rähmällään lattialla ja tietenkin nostin syliin rauhottuun. Vasta sitten kun MiniMies oli hieronnu naamaansa mun olkapäähän huomasin että tulee hiukan verta. Nopeesti sai paikannettua et suustahan se tulee.  Ja pikku mies rauhottukin saman tien, eli ei iso vamma voinu olla.
Ukkohan huusi heti vessasta:
"Kaatuks taas?" 
"Juu, tulee hiukan verta, tuutko pois et saatas putsattua herran naama?"
"Paljonkin?! Tarviiks lähtee lääkäriin?!"
"Ei varmaankaan, katottas nyt ensin mitä siellä on.."
Vanulapuilla ja vedellä saatiin putsattua naama ja paikannettiin vuoto joka oli jo siinä vaiheessa tyrehtynyt. Ylähuulesta oli hampaat hiukan menny "läpi". Hampaat näytti olevan ihan kunnossa joten se ei sitten aiheuttanut enempää toimenpiteitä.
Nyt meillä on sitten turbohuuli :D
Syöminen jäi hiukan vähälle eilen ku tosiaan aristi jonkin verran huulta mutta tänään söi jo kunnolla. Omituisen tuntunen se vissiin on ku tarvii koko ajan kielellä kokeilla :)
Illalla mietin tapahtunutta ja sain ajatuksiini kummallisen asian.  
Oonko mä välinpitämätön äiti? Tilanne ei juurikaan pelästyttäny mua. "Katos, herra, tulee pikkasen verta." Tais olla ensimmäinen lause kun huomasin tilanteen. Juttelin pojalle koko ajan, "ei oo mitään hätää, katotaan mitä sinne tuli, pikku pipi vaan."  Sen aikaa et Ukko sai ittensä vessasta ulos katteltiin peilistä ja tutkittiin hiukan mikäs juttu tää on: "Hiukan tulee verta, ei haittaa".  Peiliin katselleessaan naama veressä poika vaan naureskeli kovasti :D
Jälkikäteenkään en saanut mitään tutinoita tai tärinöitä joita usein tulee tietyissä tilanteissa. Putsattiin naama ja arki jatku.
Mä tulin ajatuksissani siihen tulokseen et miks mä ylipäätään olisin edes hätääntyny. Verta oli muttei sitä tullut valumalla mistää. Poika rauhottu heti melkein kun syliin pääsi. Eihän siinä ollu mitään hätää. Oikeesti.
Ylimääränen hysteria olis luultavasti pelästyttäny myös pojan mutta nyt rauhottu nopeesti kun äitikin oli rauhallinen. Oikeestaan mä taisin toimia juurikin niin miten olen tahtonutkin. Ukko tais hiukan hätääntyä mutta sekin rauhottu "ei mitään hätää" lauseella :D

Sillon aikasemmin kun tännekin kirjotin herran pienestä tukehtumiskohtauksesta. (Paniikki tuolta löytyy kyseinen teksti) Hätäännyin sillon, sillon mä ihan tosi pelästyin. Mut sillon alko oleen jo hätä käsillä, silti mä toimin hyvin rauhallisesti ja tietoisesti.
Koitin hartaasti etsiä erästä toista haaverikertaa näistä teksteistä mutta en löytäny, ilmeisesti en oo siitä sitten kirjottanu mutta eräs tyttö joka on samanikäinen meijän pojjaan kanssa. Hän kaatui myös jokunen aika sitten ja meni nenä vähän halki. Hänen äitinsä oli hysteerinen, itki ja panikoi. Tilanne oli sillain eri, verta tuli paljon, niin kun nenästä aina. Ja tämä äiti on itse piikki kammoinen ja hiukan heikko katteleen verta. Tästä syystä me mentiin murusen kanssa hoitaan tää tilanne. Mä otin Tytyn syliin ja aloin jutteleen niitä näitä ja taaskaan ei ollu mitään hätää :D Likka rauhottu melkein saman tien ja alko hymyileenkin. Ambulanssi kuskeille likka oli huutanu, tietysti kun oli vieraita ihmisiä. Isoveljelle koitettiin myös kertoo ettei siskolla oo hätää. Me mennään vaan sairaalaan pikkasen korjaan siskon nenää muttei oo mitään hätää. Tilanne rauhottu siitä aika nopeesti.
Siinä tilanteessa sen huomas, äiti kun on rauhallinen, ei lapsellakaan ole mitään hätää. Totta kai lapsi pelästyy jos äiti on ihan hysteerinen. Tai oikeestaan läsnä olijat. Äiti pysy itkusena ja hysteerisenä loppuun asti mutta mehän ei likan kanssa keskitytty äitiin vaan koitettiin leikkiä ja jutella niitä näitä.

Näitä juttuja tulee ja menee. Pienet lapset koheltaa, varsinkin pojat, joita tässä on jo kaksi. MiniMies ja J. Eiköhän me saatas pelästyä joka viikko jos kaikista muksahduksista pelästyttäs :D

Nyt mä tiedän jo varmasti sen et meillä haaverit hoidetaan kylmän viileesti ja jatketaan arkee. Lääkäriin mennään jos tilanne sitä vaatii.
Olen tyytyväinen.

Älä nuolase ennen ku tipahtaa!

Jep, juurikin kun kehuin kuinka hyvin MiniMies on nukkunut. Koko yö oli ihan pelkkää kitinää ja natinaa.. En tie mikä oli, ja kolmelta luovutin ja annoin maitoo. Ku olis nukkunu edes hetken, mut ei. Meni aika tasasesti valvoessa. Juuri kun oli pääsemässä ihanaan unien maailmaan, kuulu pinnasängystä rääkäsy. Toivottavasti sama rutiini ei toistu ens yönä..

Aamulla lähettiin tosiaan Muruselle tapaan uutta mammaa. Joka oli tosiaan mukava ja samankaltainen. Sopii hyvin meijän porukkaan pituutensakin puolesta :D Ihan yhtä pätkiä kaikkia. Ei olla vissiin oltu pituuden jaossa mukana :D
Hyvin avoimesti kerto omasta elämästään ja hiukan päästiin jo tutustuun. Joskus sitten mennään niillä käymään tai ne tulee pojan kans meille, joka ei siis ollut tällä kertaa mukana. Niillä on suhteellisen lähellä meitä OMAKOTITALO ja OMAPIHA. Mehän ollaan murusen kans kohta joka päivä siellä! Kaupungissa välillä tuntuu hiukan tekeminen loppuvan kesken noiden lasten kans.
Mutta eiköhän me sen mamman kanssa törmäillä uudestaankin :)

Päivällä olin vähän aikaa J:n kanssa kaksistaan ulkona. MiniMies oli nukkumassa ja aattelin hyödyntää senkin ajan :) J tahtoi kovasti ulos, osoitteli innoissaan takkiaan ja kenkiään. No niskaan vaan ja ulos. Käveltiin pidemmän kaavan kautta puistoon, matkalla potkittiin hiukan palloo ja kerättiin äidille kukka. Puistossa kerettiin tekeen jo monta hiekkakakkua, keinuun, kiikkuun ja laskeen liukumäkeä ennen kun Äiti tuli paikalle. Muruselle tiedoksi, oltais me kaksistaankin pärjätty <3 Mutta uusiks sit taas joskus :)

Illalla käytiin viel Murusen kans kaffeella Nesteellä ja todettiin (TAAS kerran) erään miehen vainoovan meitä. Se on aina samaan aikaan meijän kans nesteellä ja myöskin ABC:llä jos siellä joskus käydään. Monta kertaa kylillä ajaa ohi. Me siis nähdään tätä miestä ihan alvariinsa joka paikassa! Ja se on aika ällö ja inha jajaja ties mitä.
murunen osti Ukolle edin sieltä ja torvelot sitte unohdettiin se sinne pöytään. Käytiin tankilla ja olin menossa jo kotiin kun vasta sitten huomattiin se. Ei ku takas tsekkaan löytyykö se sieltä pöydästä vielä. Siin istu jokunen tyyppi:
"Moi, onks toi edi teijän?"
"Ei" Kaikki kolme tyyppiä samaan aikaan.
"Kiva, sit se on varmaan meijän" 
Ja lähin meneen :D Tyylillä taas typyt vetää. :D

Nyt lähen iltapalalle ja nukkuun Ukkojen kans <3 Et jaksaa yön taas temuta......

Ps. V soitti mulle. Hmm. Nukunkohan kuitenkaan yöllä vaikka MiniMies nukkuiski.. Mut siit huomenna lisää.. :)

Niskapaska, sanan merkitys selvis

Nyt alkaa näyttään siltä et unikoulusta olis iloo. Monen monta yötä on mennyt jo niin että MiniMies herää aamulla juomaan maitoa, kuuden ja seitsemän välissä. Muttei herää enää yön aikana. Jes!
Tänään aamulla herra jatko vielä uniaan ja herättiin vasta ennen yhtätoista, OHHOH.. Hiukan meni pitkäks. Mut se johtu siitä et meni vasta niin myöhään nukkuun. Veti kotimatkalla piristävät päikkärit enkä saanukaan kotona enää kymmenenkään aikaan vielä nukkumaan.
Ja arvatkaa monta koneellista pesin pyykkiä?! Yhden, yhdeksältä illalla. Siivosinko?! No en, paitsi yhdet ympäri kämppää levitetyt paskat.
MiniMies oli nukkunut yön ilman bodya ja annoin sen temmeltää vielä heräämisen jälkeenkin vaippasillaan. Jossain välissä huomasin että herra vääntää kakkaa vaippaan ja jäin odotteleen tuotoksia. Seuraava vilkasu; herra seiso olkkarinpöytää vasten selkä muhun päin, joka oli paskassa. Siis se lapsi oli ihan ympäriinsä siinä tavarassa; selkä, reidet, vaippa täys sisä- että ulkopuolelta. Nappasin lapsen syliin, koittamatta sotkee itteeni. Seison hetken hoitopöydän vieressä miettien: "Mitäs helvettiä mä tälle teen?"
Kiedoin lapsen pyyhkeeseen ja koitin purkaa sieltä tavaran seasta vaipan pois ja eikun pesulle. Ja selvittiin siitäkin. Jonka jälkeen kävin sitten pyyhkimässä olkkarinlattian vielä kosteuspyyhkeillä. Huh.
Mut nyt mä tiedän tasan tarkkaan mitä sana NISKAPASKA tarkottaa, se oli just jotain sellasta..
Ukko soitti mulle just kun oli saanu lapsen hoitopöydälle ja olin tunkemassa sormiani vaipan sekaan. "Mä soitan sulle kohta, täs on pieni tilanne nyt just..."  
"Niin mutku oliks se neljästoista päivä ... " 
"MÄ SOITAN SULLE KOHTA!" 
Ei ihan sit just meinannu mennä jakeluun.. Mur.
Kovasti ihmettelin miksi tuollainen tuotos, mikä sen aiheutti..? MiniMiehellä on tosi harvoin noin löysä kakka O.o Vois kuulemma johtua kuumista ilmoista, että ihan äidinmaidonkorvike pistää vattan sekasin kun on kuuma ilma. En sitten tiedä, kai kaikki voi olla mahdollista. Onhan nyt ollu tosi tukalaa!

Lähin puolen päivän aikaan Murusen kans kahville, jossa kuluki sitte pari tuntia kun sain MiniMiehen nukahtaan rattaisiin. Loppujen lopuks vesisade iski ja lähettiin sitä karkuun. Mentiin Muruselle moikkaan J:tä ja kuluttaan loppu päivä. Tehtiin yhdessä ruokaa ja hörpittiin kaffetta. J ja MiniMies leikki keskenään, vissiin ensimmäisen kerran. J juoksi karkuun minkä kerkes ja MiniMies konttas kauheeta vauhtia perässä <3 :D Ja välillä hiukan toiste päin. Oli ne sulosia, ihania jajajaja vaikka mitä. Hetkiä elämässä joista nauttii täysin siemauksin <3 ystävät, lapset leikkii keskenään, kahvia ja rupattelua.

Huomenna meillä on Murusen kanssa niillä omanlainen mammatapaaminen. Eräs mamma joka on yksinäinen ja samankaltainen kun me (polttaa tupakkaa, lasten hoito ei aina oo ihan yhtä herkkua ja "kiiltokuva" mammojen seura on ehkä hiukan ahdistavaa), kaipaa kovasti seuraa ja me ilmottauduttiin samankaltaisiksi ja sovittiin rehvit :) Olis kyllä kiva kun sais lisää samankaltaisia mammoja joiden edessä ei tarttis miettiä mitä uskaltaa sanoo ja mitä ei. Saa ihan rauhassa kirota jokasen paskaepisodin alimpaan helvettiin ja ruokasodan indokiinaan :D

Josta tulikin mieleeni ettei MiniMies oo taas tänään kauheen iloisesti halunnut syödä yhtään mitään. Mut se johtuu hampaista. Sille puhkes viikonloppuna ylös poskihampaat ja ne vissiin haittaa hiukan menoo. Ja samanlainen syömättömyys kohtaus oli ihan hetki sitten kun alas puhkes poskihampaat. ja tästä asiasta oon päättäny ettei meidän tuttipullo lähe yhtään minnekään, suostuu kuitenkin mielellään juomaan maitoa kun suu on kipee, ja pääasia et syö/juo jotain edes.
mut nyt niitä hampaita on sitten jo 12, eli vielä puuttuu 8kpl. Kulmahampaat ja yhdet poskihampaat. Murunen viisaana kertoi että maitohampaita tulee kaiketi 20kpl lapsille :) Itse en tiennyt kyseistä asiaa. Aina oppii uutta!

Tiedoksenne etten varmaan ikinä enää (paitsi pakon vaatiessa) yritä kirjottaa Ukon puhelimella postausta. Pari ärräpäätä lensi :D Hiukan nopeempaa ja helpompaa kuitenkin kirjottaa koneella. Mut voihan sitä autossa tai jossain missä ei koneelle pääse ni tehdä postauksia sillon :D

Nyt ripustaan ne pyykit jotka vaivalla sain pestyä ja jos sit tutiin :) Huomista odotellessa.

Öitä <3

Kotona jälleen

Testaan Ukon uutta puhelinta ja koitan saada kirjoitettua puhelimella tän postauksen. Josta ei varmaan tuu kauheen pitkä..
Mulla on itselläkin kyllä kosketusnäyttö puhelin mut se ottaa kosketuksen myös kynnestä, muuten en tulisikaan sen kans toimeen. Mut tällä Ukon puhelimella on uskomattoman hankala kirjoittaa kynsien kans, kait tähänkin oppii joskus :)

Viikonloppu oli aika huippu <3 joskus aikasemmin muistan kirjoittaneeni neiti M:stä. Hän tuli perjantaina meidän kans viettään iltaa. Ja sain vielä Murusenkin paikalle. Eli kaikki rakkaat samassa paikassa. Neiti M, MiniMiehen kummisetä, Ukko, MiniMies, J, murusen mies ja ennen kaikkea Murunen <3 satunnaisesti siinä pyöri äitiä, appivanhempia ja heidän kummilikkaansa + pari vierailevaa tähteä.
Lyhyesti selitettynä; hiukan kaljaa, retkeilyä, huumoria, tanssia ja kaikkee siltä väliltä. Ja yllätysyllätys taas saa hävetä silmät päästä.... Tai ei muuten mitään olis mut näillä yhillä oli kamera koko ajan mukana ja kuvat näyttää IHAN JÄRKYTTÄVILTÄ! Koitin vannoo et seuraavan kerran istun hiljaa jossain nurkassa puhumatta kellekään mitään siemailemassa kaljaani.. Uskon myös sen olevan mahdollista. Tahdonvoimaa kehiin! :)

MiniMiehen koulutus sujuu ihan hyvin.. katsotaan nyt miten kotona alkaa sujuun. Jos huomenissa siitä.
Viikonloppu sekoitti hiukan rytmejä TAAS ja huomenna alkaa taas sänttillisyys, kaiken suhteen. Sovittiin ukon kans et ollaan ainakin pari viikkoa nyt kotona, ihan vaan sen takia et saatas minimiehen kanssa homma sujuun.

Huomenna meillä laulaa pesukone koko päivän ja kämppää on siivottava. Oli vissiin viimenen kerta kun jätän Ukon viikoks yksin kotiin :D
Mut ihana olla kotona, pääsee omaan sänkyyn nukkuun ja saa olla just niinkun haluaa. on hoitopöytä, pinnasänky ja kaikki muut omat jutut. Ihanaa.
Kämpän lämpötila hipo +26, hiukan oli lämmin. Kaikki ovet ja ikkunat auki ja viileeseen suihkuun, helpotti kummasti. Partsilla oli hiukan vielä kuumempi ku oli lasit kii, huh. Ukkonen olis ihan kiva!

Koitan saada huomenna kirjoteltua lisää kuulumisia :)

Öitä kaikille! :)

Toinen erä ja uimista

Meni samalla kaavalla, MiniMies heräs joskus aamuyön aikana, otin viereen ja jatkettiin unia siinä. Aamulla heräsin ja etsin MiniMiestä silmilläni. Hän istuin telkkarin edessä leikkimässä kiltisti omiaan. On se kiltti poika. En ollu heränny yhtään kun hän on kömpiny mun vierestä touhuun.
Tehtiin puuro ja hän jaksoi odottaa sitä kiltisti ilman kiukuttelua. Eli nyt voin todeta ettei hänellä oikeasti ole yöllä nälkä koska jaksoi niin hyvin aamulla odotella puuroaan. Ja ei saanut sen jälkeen tuttipulloa. Ainoa hetki tänään kun juotiin tuttipullosta oli vesi hörpyt päivän aikana ja unimaito. Jes! Eli tuttipullo alkaa poistuun meijän kuvioista pikku hiljaa.
Ja hän on oppinut itse juomaan nokkamukista, vihdoin! Joi tosi paljon maitoa ruuan kanssa, aikasemmin kun ne on ollut vaan hörppyjä mutta nyt herra kyllä ihan joi kunnolla siitä :)
Pikku hiljaa nää jutut alkaa sujuun :)

Mummun herätessä lähdettiin kauppaan ja poikettiin samalla reissulla paikallisella kierrätyskeskuksella tutkimassa lastenvaate varastot. MiniMies sai sieltä yhden uuden shortsipuvun, eipä sieltä muuta löytynyt :)

Takasin ku päästiin puhkuttiin ja puhistiin MiniMiehelle synttärilahjaks saatu uima-allas. Hän oli ihan onneissaan <3 Läiskytteli, porskutteli ja hihitteli siellä. Ja sitten ... kankku nousi ylös altaan pohjalta, "hngggg", polskuttelu jäi aika lyhyeen kun hän päätti paskoa sinne altaaseen. :D
Meijän elämään kuuluu joka päivä (melkein) jonkinnäköinen paskaepisodi.

Eräs aamu alkoi sillä että unen pöpperössä nostin lapsen hoitopöydälle, niin kuin joka aamu. Vaihdan vaipan ja univaatteet pois. En laita edes valoja päälle. Avasin vaipan ja sain aika löysähkön paskaryöpyn niskaani. "Aijaha, täällä on kakka.." Kosteuspyyhkeet.. Ne ei ole tässä vieressä niin kun normaalisti.. Argh. Paskan ympäröimä lapsi kainaloon ja hakeen hoitolaukusta kosteuspyyhkeitä, takas hoitopöydälle. Loppujen lopuks sain vaihdettua lapsen puhtaisiin vaatteisiin ja vaippaan. Viimenen hoitoalusta meni kakkaan... Aamusauhulla istuessani ja laskiessani viiteen sataan väärin päin huomasin itsekin olevani paskan ympäröimä. Kaikennäköset kakkaepisodit ja muut episodit aamuisin ENNEN aamusauhua ja aamukahvia ei välttämättä oo paras aamun avaus.

No joka tapauksessa, mentiin sitten vielä hetkeks istuun pihalle kun odoteltiin kanoja uunista. Kauaa ei voinu olla kun oli niin kauheen kuuma päivä. Päikkäreille mentiin koko porukalla ruoan jälkeen. En kerenny nukkuun vissiin puolta tuntia kauempaa kun heräsin vaimeeseen huhuiluun. "Mitä sä täällä teet?" Ukko tuli, ihan yllätyksenä. Oi, kiva juttu. <3
Ei tarvi enää nukkua yksin.

Mummo ilmoitti tänään että huomenna voidaan mennä johonkin jos halutaan.
"Ai niinkun Ukon kanssa vai?"
"Juu."
"Ai niinkun mihin?"
"No vaikka lähipubiin"
"Ai niinkun kaljalle vai?"
"Juu"

Wuhuu, vapaailta. Soitin kaukaiselle ystävälle jota en oo pitkään aikaan nähny ja pyysin tänne ottaan kuppia mun kans. Ja lupas saapua paikalle, oon niin häpihäpi <3 Soitin sitten vielä Murusellekin jos sekin tulis. Toivon niin <3 Sais rakkaimmat lähelle. Illasta tulee varmasti loisto.

Huomenna samoileen metsään Ukon kanssa ja sit hiukan öölimööliä :) Huomisista kirjotuksista en takaa mitään ;)

Öitä pallerot <3

Ps. Piti pistää teille uimakuvia pojasta ja uudesta shortsipuvusta kuva mutta tietenkään mulla ei oo kameran piuha mukana. Ja en edes enää löytäny sitä shortsipukua O.o Taito tämäkin :D

Ruohonjuuri tasolla

Tää päivä oli ihan jees. Ekat päikkärit nukuttiin yhdessä ja sen jälkeen paineltiinkin ulos. Mummu oli MiniMiehen kanssa sen aikaa et sain käytyä suihkussa, jo oli aikakin! Äitinä ollessa ei vaan tunnu kerkiävän sinne suihkuun. Ei sitten millään.
Toisille päikkäreille herra nukahti vähän liian aikasin. Hän pötkötteli ja ihmetteli hissukseen lattialla. Annoin pikkuselle tyynyn ja siihen se nukahti.

Illalla oltiin vielä uudestaan ulkona niin kauan kunnes tuli kasin aikaan väsy. Hän maisteli taas ruohoja, heitteli hiekkaleluja innoissaan ja jahtas koiraa. Vitsi ku sais tohon mummulan pihaan oman hiekkalaatikon! Pikku Ukko tykkäis siitä varmasti! Tässä lähellä ei ees oo mitään puistoo lähellä mihin vois mennä istuskeleen.
Iltapuuroa tehdessä MiniMies tapitti silmäkovana Simpsoneita telkkarista, istu hiljaa lattialla ja keskittymistä ei häirinnyt sitten mikään. Puuron kun sain valmiiks olin menossa hakeen poikaa pöydän ääreen syömään; se oli nukahtanu. Siellä se oli peppu pystyssä ja kuorsas vaimeesti. Teki ulkoilma tehtävänsä. Varovasti herättelin kuitenkin MiniMiehen syömään puuronsa ja pistin sitten sänkyyn nukkuun.

Mä painelin ulos viel jatkaan keskeneräsiä hommia. Leikkasin ruohon, kitkin rikkaruohoja ja heittelin kukkapurkit kasaan. Ahkera minä! Urakan päätteeks polttelin tupakkaa ja haahuilin pihalla katselemassa kukkasia, mikä ihana hiljasuus <3 Vaimeesti linnut visersi jossain, hyttyset hiukan inisi ja ruoho suhisi jalkojen alla. Nam. Siitä mä tykkäsin KUNNES mun päässä alko soimaan turhankin kovaa "RAAAAKKKKAUS ON LUMIVALKOINEN...." Hetkonen... Ei kuulu ihan jokapäiväseen musiikkimakuun tuo. Lopputulos: mun on ikävä. Ukkoo. Uskomatonta mutta totta. Parin päivän aikana voimistuneet vihlasut rinnassa ja lievä ahdistus, ei se voi olla muuta kun ikävää. Huoh. Ja nyt on keskiviikko. Se tulee VASTA perjantaina. Jo on hemppaa :D
Ollaan jo sovittu et mennään yhdessä metsään. Tossa lähellä on joku tosi hieno paikka missä on kallioita, joissa paljon luolia ja kaikennäkösiä onkaloita. Ne on kuulemma pikku poikina ollu mopoillaan siellä ja piilotellu vanhemmiltaan. :D odotan mielenkiinnolla, toivottavasti Ukko pitää sanansa ja lähtee mun kanssa sinne metsään :) MiniMies saa jäädä siks aikaa Mummun kans, rattailla metsässä samoilu on hippasen hankalaa.

Ens yönä urakoidaan taas maidottomuutta vastaan. Peukut pystyyn!

Ensimmäinen erä

Meni ihan hyvin. Yllättävän hyvin.

Kahen aikaan oli tutti hukassa ja hän tyytyi siihen.
Ennen kuutta herra heräs maidon janoonsa. Koitin rauhotella sänkyyn. Kaikilla keinoilla. Laskin alas kun nousi istuun. Silitin poskesta ja pidin kättä rinnalla. Pieniä hetkiä se rauhottu mutta alotti sitten kuitenkin aina uudestaan ja loppujen lopuks huuto muuttu hysteeriseks. Siinä vaiheessa otin pojan viereen nukkuun. Vähän väliä pikku herra heräili, käänteli kylkee, natisi ja heitteli tuttiaan. Kyllä me siinä välissä hiukan nukuttiinkin.

Kasilta annoin NOKKAMUKISTA pari hörppyä tavallista maitoo ja tein puuron. Aattelin etten olis enää päivisin ollenkaan antanu pulloo, otettais se samalla rytinällä sit kokonaan pois. Puuroa herra söi puolet, ei siis kovinkaan paljon. Kiukuttelu jatku edelleen ja annoin pullon ni hän oli tyytyväinen. Ehkä me koitetaan sitten erikseen päästä siitä pullosta..
Tai jos hän jättäis sen ite pois kun koitetaan alkaa ottaa aamupuuro aamuihin. Ei sitä pulloa käytetä kun pari kertaa päivän aikana. Aamulla, ja sit joskus 6-7 aikaan illalla tulee vielä jano ja nukkuun hän menee pullon kans. Ja noista kahdesta kerrasta aattelin ensiks luopua, sais alkuun pitää kuitenkin unipullonsa.

Joo tästä aamumaidosta sitten tulkitsen sen verran että meillä ei oo aamuisin ollut kun satunnaisia kertoja kun ollaan syöty oikea aamupala. Maitopullo on ollut aamuissa, KOSKA oli pitkä vaihe kun hänellä ei menny yhtään maitoa päivässä, siis korviketta. Joten päätin antaa aamulla maitoa ja samaisesta syystä oon venyttäny unikoulutustakin mutta nyt kuitenkin menee jogurttia, rahkaa ja muita maitotuotteita päivän aikana niin voin huoletta ottaa aamu- ja yömaidon pois. Nyt keskityn vaan antaa maitotuotteita päivän aikana :)

On tuohon maito asiaan vaikuttanut äidin väsymyskin. Yksin kun heräilee pojan kanssa yöllä 2-6 kertaan yössä. Millon peitteleen, millon antaan tuttia, millon antaan maitoo. Ei vaan oo aamusin jaksanu.
valvoo myöhään, herättää Ukko kuudesta eteen päin kaks tuntia ja puol ysin aikaa alkaa hoivaan kiukkupussia. Ei oo jaksanu, on hiukan ollu veto pois. Mutta jos nyt alkais ottaan itteensä niskasta kiinni. Menis hiukka aikasemmin nukkuun. Koittais saada MiniMiehen nukkuun yönsä kunnolla. Ja repis illalla myös sen Ukon ajoissa nukkuun.

Jos tää Mammma olis sit reippaana keittelemässä aamupuuroa itelleen ja pojalle <3 Tuskin mut aina voi yrittää! :D

Koulutus

MiniMiehen koulutus. Ohhoh. Ei oo helppoo hommaa olla äiti :D

Meillä on tuttipullo edelleen käytössä.
Myös tutti.
Ja hän myös heräilee öisin ja saa maitoa.
Vaippa on 24/7 käytössä, mikä tässä vaiheessa vielä ihan normaalia.

Ja näistä kaikista pitäisi päästä eroon. Hmm.. Ja mites se mahtaa tapahtua?! Vinkkejä otetaan vastaan.
Mä oon ollu hiukan vetelä näiden asioiden suhteen. Yösyöntiä oon koittanu rajottaa aina välillä pikku konstein. Monta monta kuukautta sitten kokeilin velliä. Herra on syönyt 5kk asti iltapuuron ja sen jälkeen vielä maitoa ennen nukkumaan menoa. Kokeilin vaihtaa maidon velliin, ei kelvannu. Ei sitten millään. Ja meillä ei sitten velliä syödä. En ole alun alkaenkaan velliä pikku herralle antanut, vaan sai puuroa heti sillon kun oli sen aika. Olen itse kokenut vellin turhaksi. :)
No sit on ollu satunnaisia kertoja kun olen kokeillut yöllä antaa tutin ja rauhottaa ja kun siitä ei mitään muuta oo tullut kun järkyttävä raivohuuto, on hän saanut haluamansa, maitopullon.
Muutamia viikkoja sitten mä päätin, nyt loppu. Mä en aijo enää heräillä öisin ton lapsen kanssa. Ja kaikki alko suhteellisen kivuttomasti. Sain ensimmäisenä yönä kolmella heräämis kerralla herran nukahtaan alle puolessa tunnissa. Melkein viikko jatkettiin ja raivo kasvo. Jonka lisäksi sitten kummallakin Ukolla että MiniMiehellä oli vatsatautia ni se yritys jäi taakse, tarviihan lapsen juotavaa saada kun kerran vatsa löysällä.
Ajattelin sillon myös ettei ehkä herra oo vielä valmis, lapset kun on niin erilaisia.

Yks asia miks mä oon koko juttua venyttäny; naapurit. Meijän pienellä suloisella vauvalla on aivan järisyttävä ääni. Ja se nousee nousemistaan, enkä oo ihan varma vieläkään kuinkakohan paljon niin pienestä ihmisestä sitä ääntä voi lähteäkään. Ja yöllä kun kiellät herralta maitopullon, oon ihan varma et ikkunoihin tulee säröjä. Sillä on oikeesti KOVA ääni ja en liiottele, tai sit kaikki muut lapset on hiljasia :D
No kuitenkin, naapurit heräilee siihen itkuun ja kävelee kiukuspäissään yläkerrassa kantapäillään tömistellen. Ja mä istun sängyn reunalla kuiskien kattoon: "Anteeks..."

Nyt me ollaan tää viikko äidillä MAALLA, jossa on kyllä naapurit lähellä mutta nyt mä varmaan voin kuitenkin huudattaa tota lasta ilman huonoo omaa tuntoa naapureista. Ja Ukko on kotona, saa nukkua yönsä rauhassa ja menee sitten levänneenä töihin. Äidiltä kysyin illalla, "Eihän sua haittaa jos hiukan huudatan tota lasta yöllä?" Ei haitannu, joten meillä alkaa Unikoulutus vol 2. Toivottavasti nyt menee paremmin!

Mulla on vaan vielä tavan kanssa hiukan ongelmia.. Tai siis tavan päättämisen kanssa.
Annanko vettä?
Otanko syliin?
Tai jos otankin sänkyyn viereen sitten kun herää?
Jos annan vettä annanko tuttipullosta vai nokkamukista?

Lopputulos:
Koitan olla antamatta vettä, koska MiniMies ei tykkää vedestä ja se saa kahta kauheemman kohtauksen aikaseks. Tuli huomattua aikasemmalla kokeilulla.
En ota syliin. Kokeillaan ensin rauhottelua omassa sängyssä. Tutilla, tassuttelulla ja posken silittämisellä. Tiukka "nyt nukutaan". Ja jos se ei vaan tahdo rauhottua ni sit EHKÄ otan hänet viereen nukkumaan.
Maitoa en ota viereen, vesipullon otan. Varmuuden vuoks. Ja se on tuttipullo. Ei nokkamuki.

Nokkamukia ollaan treenattu päivisin ruoan kanssa mutta jostain syystä herra ei vaan osaa juoda siitä. Ehkä nyt unikoulun ohessa koitetaan ankarammin sitä nokkamukiakin. Tutti saa olla. Vielä. Pikkasen aikaa.

Pottailu ollaan alotettu. Istuskelee siinä mielellään muttei vielä olla pottaan mitään saatu, vaippaan tekee kyllä tarpeensa heti kun sen asentaa. Jossain vaiheessa täytyy kokeilla veden lorinan vaikutusta, suihkussa tulee kuitenkin pissa aina :) Pottailu on nyt vasta alkuvaiheessa, pari kertaa päivässä istuskellaan ja harjotellaan. Otetaan ankarampi ote siihenkin myöhemmin, kunhan ensin tutustutaan aiheeseen :)

Eli näin meillä, ensin yritetään nukkua ja luopua tuttipullosta. Sitten siirrytään pottaan ja tutittomuuteen pikku hiljaa.

Onkos jollain sanottavaa? :)
Nyt kirjotettuna suunnitelma kuulostaa ihan hyvältä, melkein täydelliseltä. :D
Jatkan tästä myöhemmin ja ehkä huomenna kirjotetaan miten yö meni ;) Toivottavasti onnistuu!

37+0

Vuosi sitten, olin synnärillä. Tai oikeastaan olin jo osastolla, ihmettelemässä pientä tuhisevaa nyyttiä vieressä. Aika menny ihan järjetöntä vauhtia.

11062011(lauantai)
Oltiin oltu päivä ja ilta meijän vanhemmilla maalla. Ukko vinku koko ajan että jäätäis yöks, ehkä mä vaistosin jotain. "Ei, me mennään nyt kotiin." Puolen yön aikaan oltiin kotona ja kello tais olla jo melkein kaks ku päästiin nukkuun.
Tähän mun kotiin tulo asiaan vaikutti varmasti aikaisemmat supistukset, tiistai yö meni laskiessa suppareita, jotka tuli aika säännöllisesti muttei ollut kovin kivuliaita joten en sillon sitten lähtenyt mihinkään. Samana päivänä oli neuvola ja todettiin kaiken olevan hyvin. Neuvolatäti tokas vaan: "Sunnuntaihin asti sais pysyä, nyt se olis vielä keskonen."

12062011(sunnuntai) Rv 37+0
Puoli neljän aikaan heräilin ja huomasin olevani lievästi "kostea" :D Taistelin palloni ylös sängystä ja taapersin vessaan, pöntölle istuessani alko järjetön lorina ja tiesin heti ettei tää ollu enää pissaa. Kuivailin itteeni ja menin rauhaksiin herättään Ukon, kohta olis aika lähtee. Soittelin polille, ei ollu kiirettä, hyvin voisin odotella kotona aamuun asti jos pystyn.
Ei me mitään kiirettä pidettykään, kerättiin kamat. En tosiaan ollu vielä pakannu sairaalakassia valmiiks.
Soiteltiin kummankin äideille ja Muruselle et lähetään synnärille. Mun isälle taisin pistää vaan viestin.
Supistuksia alko tuleen aika pian ja viiden maissa oltiin jo matkalla sairaalalle. Jälkeen päin ajateltuna, olisin voinu olla vielä turvallisesti kotona, mutta kun on ensimmäinen kyseessä ei tiennyt kauan uskaltaa odottaa ja mitä ne supistukset tulee oleen. Halusin olla lähellä ammattilaisia ja kivunlievitystä.

Sairaalaan kun päästiin, ensimmäisenä sydän käyrille. En tykänny, suppareita alko tuleen ja piti paikallaan olla, ei kiva. Koitin kovasti kysellä mites sen koko-arvion kanssa joka mulla olis pitäny olla ens torstaina. En kerenny sinne asti. Kätilö tokaisi vaan ettei sitä tarvita kun syntyy näinkin ajoissa, mutta onhan sulla kyllä hyvin kokoo. No se asia jäi siihen.
Sen jälkeen marssittiin suoraan sisätutkimukseen, kahdelle sormelle auki, sairaalavaatteet päälle ja perhehuoneeseen odotteleen. Siinä vaiheessa koin vielä pärjääväni suppareitten kans. Ravasin vessassa, istuin, pyörin ja tekstailin murusen kans <3
n. 6.30 pyysin kivunlievitystä ja sain olkavarteen Oxanest-piikin. Kätilö kertoi: "Tunnet supistukset muttei pitäis sattua" juu ihan kiva. Pää meni ihan sekasin. Ihan ku kännissä olis ollu :D Istuin keinutuolissa ja torkahtelin vähän väliä siihen, kätilö tuli vielä mittaileen sydänkäyriä ja kyseli aamupalasta. Keinutuolissa istuessani aamu kätilöllä loppu vuoro ja uus tuli tilalle, vanha tuttu :D Tää kätilö oli ultranne meijän pikkusen joka kerralla, oli mukava yllätys että on ollut sama kätilö koko raskauden ajan :)
Ensimmäisenä kätilö kysyi: "ootkos suunnitellu synnytystä jotenkin?"
"Ehen."
"Hyvä."
Ja sit se lähti hymy huulillaan ja pyysi kutsumaan jos asiaa tulee.
Sain aamupalaks jogurttia, leipää, tosi pahaa kahvia ja mehua. Aamupalan jälkeen lähettiin vielä Ukon kans ulos käveleen (n. 8.00), kivut oli pois ja ei näyttäny mitään kiirettä olevan. Soittelin pihalta Muruselle kuulumisia joka ei meinannu housuissaan pysyä. :)

Kävely selvästi autto hommaa, ysin aikaan kivut alko paheneen taas ja ei menny kauaa ku sanoin jo Ukolle: "Soitatko kelloo?" Kätilön saapuessa paikalle, en saanu sanaani suusta ja Ukko kerto hänelle et alkaa oleen aika kovat supistukset. Kätilö teki sisätutkimuksen, 3cm auki. Siirto synnytyssaliin ja kutsu anestesialääkärille epiduraalista. Tää kohta on ehkä ainoo vaihe mitä en muista kunnolla. Mä muistan lievää kiroilua perhehuoneessa kipujen vuoksi, enkä tiennyt miten päin olisin. Kävely synnytyssaliin tuntu tosi pitkältä kun sai pysähdellä matkalle aina hetkeks. Kiitos kätilön joka oli kärsivällinen ja ihana. "Jaaha, taitaa supistaa, odotellaan, ei mitään kiirettä". Synnytyssalissa pääsin suoraan sängylle, selkä puhdistettiin ja mut aseteltiin "oikein" anestesialääkäriä varten. Hetki jouduttiin odottaan kun oli viereisessä salissa laittamassa toiselle puudutusta.
Ukko otti pääpuolesta kiinni ja kätilö jaloista, oli vähän vissiin pitelemistä kun supisti niin perkeleesti samaan aikaan. Anestesialääkäri oli tosi mukava nuori mies joka rupatteli kovasti koko ajan, mitä se mahto puhua, siitä ei oo mitään hajua :D Hetkellinen rutina ja se oli siinä. Huh.
9.55 olin saanu epiduraalin ja olin pilvissä. Ei tuntunu mitään, olin taas onnellinen. Torkahtelin vähän väliä ja säpsähtelin hereille. Opinpahan sen että jos seuraava kerta tulee, NUKU! Olin koko ajan väsyny, mutten uskaltanu oikein nukkuakaan.
Jossain välissä supistukset alko harveneen ja sain "potkua" hommaan. Yhentoista jälkeen olinkin sit jo 5cm auki, lisättiin potkua hommaan. Ei haitannu yhtään kun ei tuntenu kipuja.

Ennen puoltapäivää alko koneet piippaan ja monitorit vilkkuun, unen pöpperössä en oikein ees tajunnu mitä tapahtu. Kätilö juoksi huoneeseen käänsi mut ja tökki, heilutteli. Vauvan sydänäänet oli hävinny. Kuulin ovella jonkun jolle kätilö huus. "Hälytä, päivystävä!" Tökkimisellä sydänäänet palautu aika pian takaisin. Vauva oli mennyt ilmeisesti solmuun napanuoransa kanssa. Sain suuhun pahan makuista suihketta, nitroks ne sitä kutsu, rauhottaa supistuksia. Sänky kallistettiin niin että pötköttelin vähän aikaa pää alas päin. Ukolle tokasin kätilön poistuttua: "Ai perkele, mikä närästys." Pelästyttiin kumpikin mutta homma jatku ja kaikki hyvin.
Olin silloin n. 6cm auki ja sain vielä lisähappea hengitettäväks.

Pian olin jo 8cm auki ja alko tuntuun painetta, käskyks älä ponnista. Ja mites helvetti se tehdään?! Ainoo asia mitä puhuin Ukolle, miten vittu mä pystyn oleen ponnistamatta. Onneks aika pian sain kuitenkin luvan alkaa kevyesti myötäilemään. Huh. tässä välissä sain vielä kohdunkaulalle pudendus puudutteen metrisellä neulalla. Auts.
Yhen aikaan olin 9½cm auki ja alko oleen tooooosi kova tarve ponnistaa. Sain alottaa kevyesti ponnistelun kun kätilö lähti hakeen ultra laitteita. Halus varmistaa miten päin vauva mahto olla tulossa kun kohdunsuun reuna oli koko ajan edessä eikä väistäny millään, eikä vauva laskeutunut synnytyskanavassa. Sen jälkeen ruvettiinkin tosi toimiin ja paikalle saapui taas uusi kätilö joka oli myöskin todella mukava. Aikaisempi kätilö ilmoitti: "Hänen vuoronsa päätty, muttei lähe täältä mihinkään ennen kun lapsi on pihalla" Ihana.
Ponnistusvaihetta kesti ja kesti, voimat alko loppuun omasta mielestä mutta kätilö sanoi että voimaa oli vielä kun pienessä kylässä. Klo 14.52 putkahti maailmaan terve poika jolla oli ponnistusvaiheen vuoksi hiukan suippopää mitoilla 2990g, 49cm ja päänympärys 36cm.
Vuotoa ei ollut, tikattavaa ei ollut, äiti oli itkuinen mutta onnellinen. Kätilö oli loistava, istukka oli ok. Koko synnytys kesti 6h, josta 52min ponnistus ja jälkeiset 8min.
Sain pian vauvan rinnalle, hän imas ahnaasti kerrran rinnasta ja nukkui. Äiti itki, nukkui, itki ja nukkui.
About tunnin päästä pääsin suihkuun ja koitin pissailla, ei onnistunu.
Saattin onnittelu kahvit ja ruokaa, sekä tuoreelle äidille särkylääkettä.
Söin ja join rauhaksiin, katselin sitä nyyttiä joka tuhisi vieressä. Se oli niin kaunis, se oli meidän, nyt meitä oli kolme. Ihme.
Viiden aikaan olin koittanu käydä pissalla moneen kertaan ja pissahätä alko oleen jo aika kova ni pyysin sitten kätilöä apuun joka katetroi musta reippa litran. Ihme et hiukan pissatti. Sen jälkeen meijät siirrettiin osastolle. Aika pian saatoin Ukon ulos että hän pääsi nukkumaan, ja painelin myös itse nukkumaan. Olin kovinkovin väsynyt. Vauvan näinkin vasta seuraavana aamuna.

Osasto aika ei ollu mitään herkkua, enpä mä mitään isoja opastuksia saanu.
vauvalla oli sokeri-arvot pielessä ja sai maitoa pullosta, imetys ei lähteny ikinä käyntiin. Kotonakin vielä yritettiin mutta loppujen lopuks itki äiti sekä poika. Sillon mä päätin että tästä tulee ihan hyvä ihminen korvikkeellakin.
En edes puhunut hoitajille juuri mitään. Kolmen päivää oltiin osastolla ja päästiin onnellisesti kotiin koko perhe. <3

Nyt se meijän ihmeellinen nyytti on vuoden, tuosta kaikesta mullistuksesta ja ihmetyksestä on vuosi. <3

Jälkeen päin voin edelleen kiittää kätilöitä, kaikkia kolmea. Kaikki oli ihania ja mukavia. Niiltä uskalsi pyytää sitä mitä halus.
Anestesialääkäriä joka myöskin oli mukava.
päivystävästä lääkäristä näin vain vilauksen mutta eiköhän sekin mukava ollut.
osaston hoitajat oli perseestä, osa ainakin mutta ei se mua haitannu. Pärjäsin ihan ilmankin.

Tekis kaiken uudestaan, ihan millon vain <3

Vapaa viikonloppu

MiniMies oli Anopilla viikonlopun hoidossa. Murusen kans kuskattiin perjantaina pikku herra hoitoon ja tänään iltasella hän tuli kotiin papan (appiukko) kyydillä.

Näppylöitä naamassa. Taas. Joka kerta kun MiniMies on ollut Anopilla hoidossa on hänen naamansa näppylöillä. Ensin ajattelin niiden olevan hikinäppyjä, jossain vaiheessa siellä kämpässä oli tosi lämmin muttei sielä nyt enää sen lämpösempi oo ku missään muuallakaan. Joten nyt sitten oon tullu siihen tulokseen että poika "herkistelee" kissan takia.  

Voisko olla et olis jotain pientä kissa-allergiaa?

Onkos jollain fiksummalla kokemusta/tietoa asiasta?

Mun vapaa viikonloppu on ollu täys ajatusta, mielipahaa, yksinäisyyttä ja olen onnelinen että oma pieni elämän valoni tuli kotiin <3

Perjantaina liikkeellä ollessa tuli taas huomattua ettei omista kavereita, tai edes tuttuja missä kävis, tai ne jotka tuntee ei osaa käyttäytyä enkä niiden seuraa välttämättä edes kaipaa. Eikä kukaan oo pätkääkään kiinnostunu mun seurasta. Mitään en oo kellekään tietääkseni tehny muttei mua silti kukaan ihminen selvästikään kestä tai jaksa. Ihmisiin tutustuminen on turha yritys, yritetty on. Ehkä mä vaan oon vaikee ihminen.. Onhan mulla on Murunen, Ukko ja tietenkin MiniMies, pikku herra joka rakastaa ehdoitta. <3 Silti yksinäisyys raastaa, tein lauantaina muffineita, olis ollu kiva soittaa jollekin: "Moi, tuutko kahville?" Ei ollu ketään kelle soittaa. No se siitä, näillä mennään enkä asialle kai mitään voi..

Perjantaina tosiaan naukkailin hiukan kaljaa, sain kai jonkin asteen humalankin päälle mut ilta päätty tylsyyteen, piilarien kuivumiseen ja jonkin asteen masennukseen. Joten vissiin aamuyöllä neljän viiden aikaan hiippailin kotiin. 

Lauantaina tosiaan kokeilin tehdä suklaamuru muffineita jotka oli mauttomia, läsähtäneitä ja levinneitä. Niitä pitäs tehdä sitten Minimiehen synttäreillekin, toivottavasti onnistus sit paremmin.

Sunnuntaina nukuin pitkään, hiukan turhankin pitkään. Ukko tuli herätteleen mua kahvikupposen kanssa: "Haloo, etkö meinaa herätä ollenkaan, kello on jo tooosi paljon?" Ja juu kyllä kello oli jo vissiin kaks päivällä. Tais mammmaa vähän väsyttää :D Siivottiin Ukon kans kämppä siistiks, melkein kokonaan ja viiden kieppeillä saatiin ilopilleri kotiin <3 Joka oli taas yhtä hymyä, naurua ja ilmeitä täys. Huomas taas kuinka onnellisesti hän palas kotiin. Mutta huomenna varmasti kun Ukko lähtee töihin on eri ääni kellossa :D 

Nyt nukkumaan Ukkosten kanssa <3 Hyvää yötä kaikille!

Aina oppii uutta

Juu ja tietenkin tämä oppiminen on aina tapahduttava kantapään kautta.

Katsastimme automme viime kuun viimeinen päivä ja ajattelin tietenkin voivani katsastaa autoni tän kuun viimeinen päivä. No ei tullu sitten mieleen että tässä kuussa on 31pv ja viime kuussa 30pv. Ja kyllä, se menee päivällä yli joten katsastimme automme tänään uudestaan. Kokonaan. Tosin hiukan halvemmalla mutta kuitenkin. Kuukausi sitten oli jarrulevyjen vaihto, nyt tuli sitten alapallonivelen vaihto ja käyttökielto. Aaargh, mä olin siis ihan ajoissa liikkeellä MUTTA mokasin YHDELLÄ päivällä enkä saa enää ajaa.
Mitä tästä opimme: yhdessä kuukaudessa on 28pv, joissain 30pv ja joissain jopa 31pv. En tie vaikka seuraavassa olis perkele 32pv :D

Päivällä auto huoltoon, siit katsastukseen (kolmannen kerran tänä vuonna :D) ja ostaan MiniMiehen synttäritarjottavia. Illalla onkin taas varmaan ihan poikki ku saa juosta pää kolmantena jalkana joka suuntaan.

Kiitos, nam.

Sillä siisti

Tää kämppä pitäis siivota katosta lattiaan, ENNEN niitä synttäreitä. Miten mä siinä onnistun on vielä suuri kysymysmerkki. Onhan tässä vielä reippa viikko aikaa.
Ongelmanahan on siis se et nyt kun Ukko on töissä, tuo lapsi on avannu keuhkonsa. Se kitisee, natisee, raivoo ja huutaa koko päivän. Paitsi päikkäreiden ajan tietenkin on hiljaa. Ensin tulin siihen tulokseen että hän tekee takahampaita, ja kyllä se varmaan niitä tekeekin. Noh sit mä aattelin et on kuuma, ja nyt ruvennu vakavasti harkitseen vaihtoehtoa ikävä. MiniMies ei selvästikään tykkää siitä että isi on töissä. No, kyllä tää tästä, pakkohan sen joskus on totuttava tilanteeseen.

Ikkunoiden pesu, mä vihaan koko hommaa yli kaiken ja sekin kuuluis tohon mun siivous urakkaan. Tällä hetkellä kiinnostus on nollassa, lähinnä siitepölyn takia. Mitä itua niitä on pestä ku ne on kohta saman näköset?

Ja nää tavarat... Pitäis saada joku tolkku noihin hyllyihin ja kaappeihin. Joka paikasta tursuaa yli paljon tavaraa, IHAN liikaa. Vaatehuone näyttää tällä hetkellä varastolta. Tarvis sekin käydä läpi ja kuskata kamaa roskiin/varastoon (siis sinne ihan oikeaan varastoon :D)

Pitäis tehdä päätökset tarjottavien kanssa ja luoda kauppalappu.

Mun PITÄIS-lista on loputon, mut mitään ei saa aikaseks, varsinkaan kun joku on päättänyt saada äidiltä 100%:n huomion.

Nyt kun se nukkuu tää silpasee siivoileen parveketta, taas. Oon senkin siivonnu jo kaks kertaa tän kevään aikana. O.o

Teeleipiä

Niin piti vielä laittaa kun oon muutamana päivänä innostunu tekeen teeleipiä. Saa nopsasti ruoan kanssa tuoretta leipää lisukkeeks.

TEELEIVÄT

2dl vehnäjauhoja

2dl kaurahiutaleita

2tl leivinjauhetta

½tl suolaa

50g voita

2dl maitoa

Kuivat aineet sekotetaan kulhossa, lopuksi sekaan sulatettu voi ja maito. Taikinasta tulee 2kpl pyöreitä matalia leipiä. Veitsellä/taikinapyörällä "viivotus" neljään osaan ja haarukalla pistely. Paisto 225 asteessa 15min.

 

Ja mun kamerassahan on edelleenkin se vika ettei se osaa ladata ite itteensä ni en sitten käyny nappasemassa omista kuvaa mutta tässä siis netistä napsastu kuva, kelvatkoon :D

Itsellä tuosta taikinasta tulee kyllä niin löysää ettei pistelystä/viivoituksista tuu mitään. Lisäilin aluksi hiukan jauhoo sekaan ni sain pistelyä mutta hyvää siitä tulee löysänäkin ilman pistelyjä :) Kokeilin tehdä taikinan myös veteen enkä huomannut mitään eroa eli voi korvata maidon vedellä. Tein tuon ohjeen myös kaksinkertaisena jolloin tein koko pellin kokoisen yhden levy leivän. Onnistu ihan hyvin niinkin.
Jauhojahan voi muokata ihan miten haluaa, esimerkiksi laittaa pelkästään 4dl sämpyläjauhoja vehnäjauhon ja kaurahiutaleiden sijaan :) Ja maukkaampaahan tuosta tulee ku laittais juustoraastetta, porkkanaraastetta, yrttejä tms taikinan sekaan tai ripottelis pinnalle jotain siemeniä tai jotain! Mutta meillä kun valtas syvä persaukisuuden tila perheessä ni en laittanu mitään, ei ollu kaapeissa mitään mitä olisin sinne voinu laittaa :)

Helppoa ja nopeaa! :)

Synttäristressi

Mistäköhän alottas. On ollu piiitkä tauko ehkä kiireiden takia, ehkä saamattomuuden takia. En vaan oo jaksanu kirjottaa, on ollu paljon ajatuksia päässä ja paljon raivoa ja vihaa muttei vaan jostain syystä oo tullu avattua bloggeria vaikka monesti oon sitä suunnitelluki.

MiniMiehellä on kohta se maaginen päivä, kun se muuttuu vauvasta isoksi pojaksi. <3 Ja siitähän tää mamma on repinykin sitten raivoa ja stressiä riittävästi. Ensinnäkin Ukko olis halunnu myös syödä täytekakkua ja hänelle ei kelpaa sitten mikään täyte, loppujen lopuks päästiin sopuun mansikka-banaani -kakku tulee ja piste, Ukko ei sitten syö kakkua :)
Toinen ongelma oli vieraat tai ajankohta. Olin ensin suunnitellu erästä viikonloppua ajankohdaksi mutta mun äiti ei olis päässy paikalle, eikä luultavasti itsekään oltas voitu paikalla olla kun sillon on toinen tapahtuma ja myöhemmin selvisikin ettei Murunenkaan olis sillon päässy, joten aikaistin synttäreitä viikolla. Jolloin tietenkin on eräät toiset sukukarkelot samaan aikaan, ja luulin ettei Ukon suvusta tuu ketään meijän palleron synttäreille mutta nyt sitten kuitenkin sain vieraita paikalle. Tai ainakin lupasivat tulla. Ainoastaan Ukon sisko, Ukon isän veli perheineen ei tule. Harmittaahan se ettei ne pääse varsinkaan tämä perhe, toivoin niin kovasti että he olisivat tulleet pienen vauvansa kanssa MUTTA lupas ne kuitenkin tulla myöhemmin sitten käymään.
Ukon sisko ilmoitti omien juhliensa olevan NIIIIIIIN tärkeet ettei hän pääse mutta pistää jotain kivaa mukaan. Kutsu se meidätkin sinne juhliin mutta pitäköön karkelonsa, PYH.
Ja siis eniten mua vituttaa koko hommassa se et oon puhunu paljonpaljon aikasemmin koska ne MiniMiehen synttärit on, ni tottahan toki ne on pidettävä samana päivänä, saatana. *Mur*
Mutta se siitä, mä teen MiniMiehelle hienon kakun kynttilöineen ja koristeluineen, vietetään ihana kesäinen synttäripäivä. Jos äidillä on vielä hiukset sillon päässä ;D

Viikonloppuna oli Ukon kanssa pieni matsi, pieni ero ja vakava keskusteluhetki. Mutta nyt taas voidaan yrittää uudelleen puhtaalta pöydältä.
Ukko alotti maanantaina työt uudessa paikassa ja me ollaan flunssailtu MiniMiehen kanssa kotona, tai eilen ja tänään oltiin jo hiukan ulkona. Eilen oltiin nurmikolla ryömimässä ja tutkimassa ruohikkoa, tänään käytiin hiukan keinumassa ja käveltiin pitkin poikin pitäjää. Pikku herralla oli superkiukkukänkkäränkkä päivä ja äidillä meinas pää haljeta. Ei ollu mitenkään päin sitten hyvä. Mutta nyt, luojalle kiitos, se nukkuu autuaasti omassa sängyssään ja mä nautin hiljasuudesta. Huomenna taas uus päivä, toivottavasti parempi.

Koitan jaksaa/keretä/viittiä kirjottaa taas MiniMiehestä postauksen, onhan herra jo 11kk tai no melkein jo 1v <3 :)

Kesä ja kärpäset

Voi hyvää päivää! Enhän mie osaa enää käyttää Bloggeria kun se on näin muuttunut, mutta yritetään. :D

Tultiin viettään vappu viikonloppua mummulaan taasen.
Perjantaina PITI nähdä V. Mutta soiteltiin sitten vielä perjantaina ja V kysy ihan suoraan: "Onks tässä mitään järkee?"
M: "Nooo.. Emmä tiiä.."
V: "Jos unohdettas vaan koko juttu, hänen on sitten niin vaikee olla kotona."
M: " Kyllä se mulle sopii mut olis sua kiva nähdä :)"

Eli kaiken iloksi (mun suruksi) voin todeta että olemme kavereita ja musta tuntuu ettei nähä enää ikinä. En voi asenteelleni mitään mutta tuli nyt vaan semmonen olo et se tarina päätty siihen. Ja arvatkaa vaan v*tuttaako? No joo. Se ihminen vaan oli jotain niin käsittämätöntä, jo sillon kun aikasemmin tunnettiin. No the end ja sitä rataa, elämä jatkukoon.

MiniMies oli tänään superkänkkäränkkäkiukkupussi. Itkua, huutoa, raivoa ja tahtoa riitti varmasti koko naapurustolle, minä fiksuna sitten illalla vasta katsoin suuhun ja huomasin että ikenet on ihan vereslihalla. Ihme että hiukan kiukuttaa. Suppo autto heti, iltapuuron söi melkein kokonaan ja sit se hassutteli ja irvisteli Mummun kanssa ilosesti. Hetken temus lattialla vielä että väsy kunnolla ja sit se menikin jo maito huikan jälkeen kiltisti nukkuun.

Meille ei muuten kuulukaan sitten yhtään mitään. Arki rullaa tasasen tappavasti eteen päin. Treenailen MiniMiehen kanssa kaatuilua, istumista, ylös nousemista jne.. Pitkästä aikaa huomaan joka päivä monia asioita joita MiniMies on oppinut tai missä on kehittynyt hurjasti. <3
Ukon kanssa ei edelleenkään ole mitään parisuhdetta.

Mun mieli on hiukan maassa ja ei oikein huvita tehdä mitään mutta ehkä tää menee taas ohi. Toi V olis ollu mulle niin iso piristys elämään ja olikin hetkellisesti.
Ilmeisesti Ukkokin on huomannu etten vetele ihan yläilmoissa, kysy yks ilta oonko masentunu. En, en tietenkään ole. Tai en ainakaan myönnä. Kyllä tää tästä.

Viime viikolla löysin patin mun kaulasta/kurkusta. Näkyy siis kurkussa, tuntuu kaulalla. Hmm.. Mikä on, sitä en tiedä. Hoitajalla kävin näytillä joka väitti et olis imusolmukkeet turvoksissa mut itellä on semmonen olo ettei se oo sitä. Tarttee mennä lääkärille näytille jos ei ala häviään sieltä..

Mut kesä tulee <3 On lämmin, kärpäsiä, hyttysiä, mehiläisiä ja perhosia. Hyttyset on aivan saatanan suuria ja kiukkusia, mehiläiset tutkii paikkoja ja kärpäset pörrää yhtä ärsyttävästi ku joka vuosi.
Vielä ku pääsis avaan terassikauden <3 :)

Nyt nukkuun, huomenna katsastaan auto. Jännittää kuin käy, toivottavasti hyvin!

Kaksoiselämää

Tämä teksti liittyy edelliseen postaukseen, lue se ensin.

 DinsDins. Mä sain edellisessä tekstissä mainitseman Herran (Herra V) lankojen päähän :D Uskalsin loppujen lopuks monen päivän jälkeen kysyä: "Moi, Mitä kuuluu?" Ja sain vastauksen, tosi turhan sellaisen mutta sen jälkeen ollaan jonkin verran soiteltu ja tekstailtu. V:n mahdollisuuksien mukaan.. Itellähän ei oo Ukon kanssa mitään mustasukkasuus ongelmia. Ilmotin Ukolle että V on mun menneisyydestä, se soittelee välillä ja saatetaan jossain vaiheessa käydä kahvilla. Se oli ok.Onhan Ukko osittain mustis, näkeehän sen ottallansakin mut kun ei myönnä. Aina saa olla vähän mustis. Oon kyl tosi ilonen siitä ettei Ukko estele mun menemisiä mitenkään. Saan mennä tosi paljon omien halujen mukaan.

Ensimmäinen puhelu V:ltä tuli perjantaina, se ääni... Meinas lähtee jalat alta. Puhuttiin varmaan tunti puhelimessa, tarvis varmaan soitella hiukan useemmin kun asiaa tuntu riittävän. :D Mut mä olin niiiin sulaa vahaa..

Mut mun sinnikkyys palkittiin, mä näin Herran jo kerran ja meinaan nähdä vielä toisenkin, ehkä kolmannenkin kerran. Tarpeeks kauan ku ettii, löytää haluamansa. Kaikkee ei voi saada mitä haluaa, niinhän sitä sanotaan mut mähän en tyydy siihen :D


MiniMies on ollu yhtä kiukkua jo pari päivää, yöllä heräilee taas ja kiukuttelee päivisin. Hampaat, se on mun johtopäätös.
Alotettiin joku aika sitten happamat maitotuotteet, nyt ollaan kokeiltu raejuustoa sormiruokana ja soseiden seassa sekä banskujogurttia. Jogurtista tykkää kovin ja ei se raejuustollekaan oo irvistelly. Maha oireita ei oo tullu. Kohta voidaankin sitten alotella jo sekotteleen tavismaitoo pikku ukon maitojen sekaan :)

Oltiin eilen koko porukalla taas ulkona, siis murusen ja mun perhe :) Käytiin hiukan lähiseudun puistoja tutkimassa. yhdessä ei ollu vauvakeinua ollenkaan joten vaihdettiin heti paikkaa. J oppi laskemaan liukumäkeä, väärin päin. On se ihana. MiniMies pääsi hiukan tutkiin hiekkalaatikkoa, HUOM tosi vähän koska sehän syö kaiken! :) J koitti tehdä hiukan kakkujakin laatikolla muttei ihan vielä osaa koko juttua. Keinuminen on kummankin mielestä ihan huippujuttu, jos J vaan jaksaa olla hetken paikoillaan :D MiniMies tietysti väsähti kesken kaiken mutta kerkes kuitenkin tutustuun taas hiukan uusiin juttuihin. Vähän meijän jälkeen siihen tulikin perhe ja lapset, niiden nuorimmainen oli J:n ikänen, tosi mukavan tuntusia ja rupes heti jutteleenkin meille :)
Eilen oli kyllä ihanan lämmin ja tänään näyttäs olevan samanlainen päivä joten mennään ulos jahka Pikku Ukko herää.

Tää lähtee nyt syömään (ja odotteleen V:n puhelua), jos vaikka kerkeis syömään ennen kun känkkäränkkä heräilee :)

Aurinkoista päivää kaikille!

Kaipuu..

Mä haikailen menneiden perään. Liikaa. Mun ajatukset ei pysy kasassa ja en näköjään kykene puhuun enään normaalia suomen kieltä.
Se jätkä ketä mä kaipaan liikaa: oli osittain ihan kusipää, monta kertaa tapeltiin ja taas sovittiin.
Monta kertaa sain oudoilta muijilta ihme puheluita ilman mitään kovin järkevää selitystä.
Mutta silti, kaikesta huolimatta mä kaipaan sitä ihmistä.
Äiti vihas sitä.
Poliisit on soitettu meille sen takia.
Mut tiukan paikan tullen se on myös hakenut mut pois ku pyytäny siltä apua.
Se vittuili mulle, mut ehkä se oli enemmän semmosta leikki vittuilua.
Iltahämärissä ajelut pikku teillä puhellen niitä näitä, se oli se meijän juttu.
Se herra jako aamuyöllä lehtiä ihmisille, olin välillä mukana. Ja tykkäsin siitäkin.
Mä kattelin kotona sohvalla telkkaria ja tekstailtiin samalla.
Tästä ajasta ja näistä hetkistä on melkein 10 vuotta aikaa.. Siitä kun viimeks oon kuullu herrasta on noin 6 vuotta.
Me ei seurusteltu ikinä, meillä oli vaan pieni muotoinen suhde.
Mut ilmeisesti kaikesta kaipuusta päätellen mä en oo ollu ihan tunteeton sitä herraa kohtaa.

Meijän välit katkes oikeestaan Ukon takia. Me ei muistaakseni vielä sillon seurusteltu ja tää herra soitti mulle ja oli tulossa hakeenkin mua ajeleen kunnes Ukko nappas puhelimen multa ja haukku sen pystyyn.. Vittu et olin kiitollinen, ja tietenkään mulla ei ollu herran puhelinnumeroo et olisin voinu soittaa takaisin ja selittää. Se oli just hetki sit päässy linnasta ja oli kerran aikasemmin soittanu mulle. En ollu kuullu herrasta pitkään aikaan mitään ja olin innoissani puhelinsoitoista. Ja sit se loppu ku seinään, sanomatta mitään.

Aikani tutkailun jälkeen mä löysin naamakirjasta kyseisen herran ja sain sen jopa mun kaverilistallekin. Josko olis mahdollisuus jutella edes joskus. Vielä.
Sen uuteen elämään kuuluu nainen, monta lasta, punainen tupa ja perunamaa, koirien kasvatusta jne..
Eli luultavasti haikailen ihan turhaan koko herran perään mutta kuulisin silti kuulumisia mieluusti :)

Mua itteeni häiritsee tää kaipaus. Mulla on kuitenkin oma mies ja lapsi, mulla on kaikki kuitenkin ihan hyvin ja silti kaipaan melkein päivittäin mun menneisyyttä, eri kohdista, eri ihmisiä. Kaikki ajatukset on ollu ohimeneviä paitsi tää herra, joka on pinttyny mun aivoihin liian kanssa.

Ehkä mä kaipaan menneisyyttä sen räväkkyyden takia. Mulla oli sillon elämä, paljon kavereita, juhlia, hulluja tempauksia jne.. Nykyään elämä on kuitenkin suhteellisen tylsää menneisyyteen verrattuna.
Mä menetin mun kaikki kaverit jossain vaiheessa, yhden sain takasin, Murusen, josta en ikinä enää aijo luopua. <3 Loput ei tunnu olevan enää kiinnostunu mun elämästä mitenkään.
Juhlat on nykyään sitä et istutaan jossain iltaa tissutellen kaljaa ja puhuen paskaa, baarissa käydään sillon tällön mut siitäkin on kyl sinänsä menny hehku, onhan siel kiva tanssia mut ...
Arki pyörii rutiinien parissa eteen päin.
Parisuhde on pinttyny tapa jossa ei enää ole mitään läheisyyttä tai keskusteluja.
Sillon mä sain joskus postiivista palautetta, nyt mä en koe enää mitenkään itteeni haluttavaks tai kiinnostavaks.

Olen mä onnellinen asioista mitä mulla nytkin on, miksen olis. Mut välillä haluais yhden päivän edes kokea uudelleen. Nauttia hetken ja unohtaa kaiken. 
Ehkä mä vaan kaipaan jotain uutta, jotain mielenkiintoista. Tai ehkä mä en vaan halua kasvaa aikuiseks..
Pitäsköhän ruveta ompeleen, leipoon tai piirteleen. Sais ajatukset ehkä taas kasaan.

Tee-se-itse nainen

Jotkut ajattelee että on naisten ja miesten hommat. Ja osittain mäkin ajattelen niin (välillä). Mutta mä voin korjata autoo jos mä haluun, eikä se tuota mulle järjetöntä likareaktioo: "Yök, mun kädet on likaset!"
Mutta mun mielestä myös mies voisi edes joskus tiskata, imuroida, pestä pyykkiä jne.
Mä luokittelen miesten hommiks: auton korjaamisen, painavien tavaroiden kantaminen ja meillä siihen listaan kuuluu myös korkealta saatavien tavaroiden antaminen. Ja naisten "hommat" varmaan on selviä ilman niiden listaamistakin.
MUTTA sitten kun saa tehdä kaiken, ihan kaiken itse, tai juu, tuon pojan kanssa. Voin ihan suoraan sanoo et alkaa pikkasen vituttaan.

Ruoka-automaatti
Astianpesukone
Kokki
Siivooja
Autonkorjaaja
Roudari/Kantojuhta
Lapsen viihdyttäjä
Vaipanvaihtaja
Nukuttaja
Palvelija (myös yöllä)
Tarjoilija
Kahvinkeittäjä
Terapeutti/lääkäri
jne...

Kaikki työt siis kuuluu tällä hetkellä mulle, kiitos murtuneen kylkiluun.
Iltasin kun tulee kotiin MiniMiehen kanssa, on jalat ja selkä jo niin väsyneitä että on pakko käyttöö hissiä, vaikka asutaankin ekassa kerroksessa. Iltasin koneella istuminen tuntuu luksukselta.
Ne pienet hetket joita ollaan Murusen kanssa istuttu Nesteellä kahvilla tai kierretty kirppareilta, nyt niitä osaa arvostaa toden teolla! Ja tuntuu että edellisestä kerrasta olisi ikuisuus.
Mutta elämä on, toivottavasti ei koko aikaa kuitenkaan näinkään..
Onneksi Murunen ja sen mies on kuitenkin vallattoman ihania ihmisiä ja auttaa mua hiukan, minkä kerkee oman poikansa ohella <3

Käytiin tänään 10kk neuvolassa. 

Paino 9640g

Pituus 73,2cm

Päänympärys 49,3cm

"Suloinen hymypoika. Ryömii, seisoo tuettuna tasajaloin. Tapailee sanoja, omaa "juttua" tulee paljon. Leikkii piiloleikkejä. Ruoka maistuu hyvin. Hapanmaitotuotteiden maistelua voisi aloitella. Kasvu tasaista. Hampaita jo 8."

Seuraava käynti onkin sitten 1v rokotteiden kanssa. Kovasti sai kehuja kehityksestä tai siis siitä kun kaikki on tullut nyt yht' äkkiä. Ja samaa mieltä on äiti. Nyt pienellä ajalla pallero on oppinut ryömimään, harjoittelee konttausasentoa, taputtaa, kierii, istuu, kurkkii taakse jne..

Myös pienellä ajalla olen oppinut tuntemaan oman poikani luonteen entistä paremmin, hän alkaa olemaan enemmän oma persoona ja näyttää kuinka valloittava persoona onkaan <3

Oon niiiiin iloinen kun meillä vihdoin ryömitään ja opitaan asioita.

Mammma on niin ylpeä ja onnelinen pojastaan.

Väsyneesti mutta on kuitenkin.

Rakastan.

<3

ÄrrinMurrin

"Koirissa on se hyvä puoli että niistä voi luopua heti vauvana."
"Äitis on antanu sulle niin typerän nimen."

Näitä lauseita satelee erään ihmisen suusta hiukan liian tajaan. Ja mä otan sen ihan henkilökohtaisena vittuiluna.. Lauseita oli muitakin mutten muista kaikkia, tais sumeta sen verran jo päässä siinä vaiheessa.
Jos mä jonkun mielestä olen huono äiti ni mun mielestä on silti aika raakaa vittuilla päin naamaa..
"...voi luopua jo vauvana" ööö.. Vaikutanko mä siltä että haluaisin luopua MiniMiehestä?! Ei, en halua jos joku semmoisen käsityksen on saanut, en missään nimessä. Tämä ihminen siis pamautti kyseisen lauseen samassa yhteydessä kun puhuttiin MiniMiehestä.
Jos vihaa lapsia tai on katkera jostakin asiasta ni pakkoko se muhun on saatana purkaa?!?
Vituttaa taas ku pientä oravaa jolla on käpy jäässä..

Kiitos nam!!

Edistystä!!!

Vihdoinkin MiniMies näytti äidille että kyllä hän osaa ryömiä ja aikoo vielä joskus mennä kovaa vauhtia eteen päin. :)Äidin puhelimen peräänhän se lähti kinkeen itteensä eteen päin, ja äiti kun ei uskonut silmiään, maissinaksun (jotka on hänen suurinta suurta herkkua) perään mentiin vielä uudestaankin. Jessss!! Ei mee varmaan kauaa kun hän liikkuu "kunnolla". Nyt mun ei tarvi ens viikolla sanoo fysiolle ettei vieläkään liikuta. Vaan mä voin sen sijaan kertoa monia asioita joita pikku herra on oppinut. Ja mitä hän tekee.

-Hän istuu
-Hän taputtaa
-Hän kierii ja mutkittelee
-Hän juttelee paljon, osa alkaa kuulostaan jo sanoilta (kakka, mamma, anna, äiti, täti, pappa)
-Hän pysyy konttausasennossa jo hyvän tovin
-Hän tavoittelee korkealle, ihan kun koittaisi päästä ylös
-Hän on erittäin kova komentamaan
-Hän harjoittelee kovasti pinsettiotetta äidin huulikorun kanssa
-Hän osaa juoda itse mukista
-Hän syö itse pieniä paloja lautaselta (herneitä yms.)
-Hän leikkii suihkussa innoissaan
-Hän seisoo oikein hyvin tuen kanssa
-Hän tutkii uusia asioita hyvin mielellään
-Hän osaa laittaa tutin itse suuhun

Sellainen on meijän 10kk poikamme <3
Hän on oikein iloinen kaveri, pääsääntöisesti. Kiukuttaa hiukan kun ei liiku ja jos kaikki ei tule nenän eteen. Nälän hän ilmottaa pienellä "nitkutuksella". Hän viihtyy lattialla pitkiä aikoja yksin, maton hapsujen kanssa. Pesulaput on IN. Hän koittaa tunkea tutin kokonaan suuhunsa.
Ruokahalu on ollut aina hyvä, paitsi parina päivänä jolloin on hampaat kiusannu. Hän nukkuun TAAS melkein koko yön, joka helpottaa äidin väsymystä.
Hän nauttii J:n seurasta. Hänen touhujaan on mahtava katsella ja naurut on herkässä. Hän tykkää muistakin lapsista. Eläimet ovat kiinnostavia, eikä hän koita satuttaa niitä. Mummun koiraa koitetaan välillä hiukan rapsutella, muttei koita repiä karvoista tai korvista.

MiniMiehestä tulee vielä kauhea riiviö, sen verran se osaa jo komentaa. Mutta varmasti suloinen riiviö joka sulattaa äitinsä sydämen joka päivä <3

Parempi mieli?

Selailin taas innoissani muiden äitien blogeja ja sattumoisin löysin haasteen, siis minua ei haastettu tähän erikseen mutta tää sopi mulle JUST nyt niin hyvin.Ukon kanssa taisteltiin monestakin asiasta yks eräs kaunis ilta kotona ja hän tokaisi mulle: "Ajattelisit positiivisesti, ajattele kokonaisuutta!" Sillä hetkellä en tosiaan saanut positiivisia asioita itsestäni irti kun olin itkeny silmät päästäni ja tapellu asioista. Tosi asiahan se on et saatan ajatella asioita liian usein negatiivisesti. Mut mun luonne on mikä on.
Ja mä oon pitkän aikaa ollu jo tosi pahalla päällä, yöunet menetetty asioiden pohdinnan vuoksi ja kaikki tuntuu menevän taas ihan päin persettä, jos tästä vaikka olis jotain apua.
Tää on varmasti mulle vaikea tehtävä MUTTA yritän.



Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Haasteessa kuuluu jakaa ainakin kymmenen (10) hyvän mielen asiaa, antaa vielä eteenpäin viidelle (5) bloggaajalle ja lisäksi mainitse haasteen antajasi.

1. Hymy. Aamulla kun heräät, avaat silmäsi ja katsot pinnasänkyyn, näät hymyn. Se saa sitten sydämen sulaan <3 Pieni pyöreä naama jossa on koko naaman kokoinen hymy. Awws <3

2) Kesä. Aamukahvia juodessa parvekkeella tupakin kera auringon paisteessa, siinä on sitä jotain.

3) Murunen. Murunen on ihminen joka saa mun mielen aina kohoamaan vaikka mentäs kuinka matalalla, aina se vaan osaa sanoa oikeat sanat ja tehdä oikeat teot <3

4) Kahvi. Kahvi, helppo syy tunkeutua kylään tai lähteä arkea pakoon. IhanaIhana asia.

5) Musiikki. Siivoukseenkin saa ihan eri tahdin musiikin voimalla, ja on varmaan aika tehokastakin kun tanssii koko ajan :D Musiikki piristää aina hiukan päivää.

6) MiniMies. Laitan sen yleisesti (paitsi hymyn). Koska tää lista täyttyis vain Pikku Ukon jutuista. Hän saa siis mulle useinkin hyvän mielen, kiukutteluistaan huolimatta. On ihana huomata uusia taitoja, viimeks hän oppi taputtaan. Kuinka sydäntä lämmittävää on nähdä että lapsella on hauskaa? Hän nauttii olostaan ja on tyytyväinen.

7) Leikki. En parempaakaan sanaa keksinyt. Tai ehkä olisi ollut; yhteiselämä. J ja MiniMies ei toisistaan kovasti vielä välitä. Mutta poikien kanssa yhdessä tehdyt asiat (ulkoilu, uiminen, keinuminen, jne) Piristää päivää kummasti ja keventää omaatuntoa :D
Kyllä he joskus myös leikkivät lattialla vierekkäin, ne on jotain niin suloista ja rakasta, kumpanenkin <3

8) Uudet asiat. Raha. Kun saa ostaa uusia bodyja, kierrellä kirppareilla, sisustaa kotia ja ehostaa itseään.

9) Siivous. Ei ikinä uskois että mun hyvän mielen listalta löytyy tollanenkin sana mutta kyllä, mulle tulee siitä hyvä mieli. Koti on siisti ja näkee oman käden jälkensä.

10) Ja ennen kaikkea yhdessä olo. Ne harvat hetket kun tehdään Ukon kanssa  jotain yhdessä joita haluaisin että on enemmän. Ne miljoonat menneet ja tulevat hetket kahvilla Murusella. Ne miljoonat tulevat hetket poikien kanssa.
Tehdään yhdessä ruokaa, syödään yhdessä. Mä oon laumaeläin :D Kaikki pitäis tehdä yhdessä :D

Tiivistettynä; mut saa oikeesti aika helpostikin hyvällä päälle :D Mun iloisuus kumpuaa läheisistä ja niistä pienen pienistä onnen hetkistä.
Enkä mä nyt niiiin negatiivinen ihminen oo :D

Mä en nyt haasta tähän ketään erityisesti, mun on pakko mennä nukkuun kiireen vilkkaan :D Öitä.

Pääsiäinen

Tultiin torstaina jo äidille (=mummu) viettään pääsiäistä. Ukko meni heti sillon jo saunaan omien porukoittensa kanssa ja me MiniMiehen kanssa istuttiin Mummulla viettämässä iltaa.
Perjantaina oli vaan "oleilu" päivä kunnes päätin sitten alkaa purkaan meijän autoo :D Eli siis meillä ongelmana autossa et lämppäri toimii, mutta ehkä turhankin hyvin. Puhaltaa koko ajan lämmintä ilmaa ja nyt kun ilmat alkaa lämpeneen ni alkaa oleen hiukkasen lämmin siellä autossa. Vika löytyi ja osittain korjattiinkin mutta hiukan tarvittas kuitenkin uutta osaa sinne tilalle, jota on nyt siitä asti odoteltu. Auto seisoo siis palasina pihassa. Hanskalokero, soitin, keskipaneeli yms löytyy tällä hetkellä takapenkiltä. Hyvä, juurikin näin :D
Eilen käytiinkin sitten MiniMiehen ja Mummun kanssa hiukan ostoksilla. Pikku herra sai paaaaljon uusia vaatteita vanhojen pienien tilalle ja ekat omat uikkarit. Uikkarit oli ihan perus vauvan koko uimapuku, lahkeellinen ja ohuet olkaimet, se oli semmonen sini-vihree raidallinen, jota en itse ehkä olisi ostanut MiniMiehelle mutta oli sitten ainoo koko kaupassa joten siihen oli tyydyttävä ja ei se ihan niiiin kamala ollu enää MiniMiehen päällä.
Kesäks tuli ostettua pari shortsibodya jotka on varmasti tosi mukavia päällä kun ei oo tiukkoja, helppo pukea, riisua ja vaihtaa vaippaa.
Uudet aurinkolasit tarttui myös mukaan edellisten pienten tilalle. Koitin googlesta etsiä aurinkolaseista kuvan että näkisitte millaiset mutta eihän semmoisia tietenkään löytynyt ja kamera ei oo just nyt käden ulottuvilla. Mutta ne on semmoset vaaleen siniset jossa on sivussa haisulin kuva. Sopii hyvin meijän Haisulille :)

Mummu osti mullekin uuden uikkarin joka oli kyllä aika kiva, ehkä olis voinu ostaa kokoo isomman mutta kyllä mä sen kanssa pärjään. Koitin epätoivoisesti etsiä siitäkin kuvaa mutta ei löytynyt. Se oli sellanen helmallinen koko uikkari. Tavallinen koko uimapuku jossa päällä oli ylimääräinen "hamekerros". :D Tosi hienosti selitetty..

Oltiin tänään siis ekaa kertaa uimahallissa. Mua jännitti tosi paljon mennä sinne, miten ihmeessä mä pärjään pienen lapsen kanssa siellä ja miten pitää toimia jne.. Me lähdettiin mummulasta MiniMiehen kanssa ja Murunen tuli perheineen myöskin mukaan. J tykkäs kovastikin uimisesta ja läpsytteli innoissaan veden kanssa vaikka välillä hiukan vilu tulikin.
MiniMies sitten taas pelkäs. Alku oli tosi kankeeta alahuulen mutruamista mutta tarpeeks kauan ku jakso vaan olla ja leikittää ni irtos sieltä sitten hymykin viimein.
Uimisen jälkeen vielä käytiin uimahallin kahviossa kahvilla ja lapset sai soseet masuun. Meijän pikku ukko oli ainakin nälkäinen, meni hedelmäsose tosi hapiaan alas.
Toivottavasti seuraavalla kerralla saatais Ukkokin mukaan. Joka ei kuulemma ole kovin mielissään uimahalleista kun on paljon porukkaa jne.. Mutta saa luvan tehdä edes jotain perheensä kanssa, prkl!

Meijän omassa kaupungissa on myöskin uimahalli (ja kylpylä) johon voitas joskus mennä kokeileen uudestaankin. Mutta se me päätettiin Murusen kanssa ettei kaksistaan kyllä noiden lasten kanssa lähdetä yhtään minnekään :D Oli se hiukan hankalaa mut onneks oli oma äiti mukana auttamassa, saatiin sylejä vaihdeltua ja kaikille loppujen lopuks uikkarit päälle. Ja kaikki meni oikeastaan paremmin kun hyvin, ihan turhaan pelkäsin. Lapset ei kiukutellu, lukuunottamatta MiniMiehen alkukankeutta. Kukaan ei kaatunu, eikä ketään sattunu. Mihinkään altaaseen ei jääny kakkoja, eikä pissoja. Uimavaipat siis toimi :) Äidit vaan oli tooooosi väsyneitä urkan jälkeen ja mä tietenkin nukuin taas päikkärit, tarttis lakkoilla senkin asian kanssa ku oon muutenkin menettäny yöuneni kokonaan.

Meillä ei siis ole mitään pääsiäisperinteitä, ikinä ollukaan. Eikä varmaan sen kummemmin tulekaan. Lapsena oon käyny virpomassa aina. Suklaamunia tietysti on aina ollut ja pääsiäisruoho. Jota varmaan sitten kasvatellaan MiniMiehenkin kanssa mutta odotellaan nyt ensin tuon oman "ruohon" kasvamista. :)

Onkos teillä pääsiäisenä perinteitä? Millaisia? Olisi mukava kuulla, jos vaikka aloittais itsekin jotakin perinteitä :)

Ukolla kylkiluu murtunu. Yskiny luunsa paskaks. Hienoo. Mä oon nyt siis kantanu kaikki meijän tavarat, kannan MiniMiehen koko ajan ja teen siis KAIKEN. Ja parisuhde on taas vierassana meijän keskuudessa. Ei herraan voi edes koskea ilman raikuvaa "Aiaiaiaiaiai!" Huoh. Lääkäriltä se sai panacodia kipuun muttei siitäkään kai oo ollu mitään iloo, joten aika turhan päivästä. Sairaslomaa on ens kuun alkuun..
Ensiks hän oli kaks viikkoo flunssassa, ennen sitä tais olla pitkä kausi kun särki päätä ja sitten hän yskii kylkiluunsa poikki. Kyllä vituttaa olla näin terve!
Joka tapauksessa eilen sanoin Ukolle et mennään ostaan sille kalsiumpillereitä kun ei Ukko käytä juurikaan maitotuotteita, et ihmekös luut katkeilee. Maitoa ei juo juurikaan ollenkaan, sillon tällön ottaa huikan mun lasista. Juusto se käyttää leivällä mut harvoin tulee ostettua ja jogurttia se söis sillon tällön.

Huomenna meillä ohjelmassa (toivottavasti) auton kasaus ja kotiin. Oma koti kullan kallis <3

Munarikasta pääsiäistä kaikille!

(Vaikka se melkein kyllä on mennytkin jo)

Lapsi opettaa

Tuli siivottua. Imuroitua,  tiskattua, pestyä pyykkiä, keräiltyä roskat ja pyykit, pestyä keittiön tasot ja pöydät.
Tässäkin asiassa lapsi on opettanu mua, tai no lapsi "pakottaa" mut tekeen pikasiivouksia. Minä, neiti pikkutarkkuus, joka on aikasemmin aina siivonnut koko päivän, aina koko kämpän läpi kotaisin. Järjestellyt aina hyllyt ja pyyhkiny kaikki tasot pölystä. Nyt on ollu moniamonia kertoja kun oon tehny vaan pikasiivouksen, ei kerkee muuta. Nytkin MiniMies nukku niin lyhkäset päikkärit etten kerkeny edes tiskaan loppuun.
Ja imurointi, asia mistä en oo ikinä erityisemmin pitänyt. Nyt kun on lattialla mölyävä pikku herra, on imuroitava, ei lakasu enää riitä. Ja mieluiten jos imurois joka toinen päivä olis varmaan hyvä muttei kuitenkaan jaksa.
Lapsen kanssa tavaroita ei voi jättää enää ihan joka paikkaan. Pikku hiljaa on opittava nostaan tavaroita ylemmäs ja ylemmäs. Johdot pitäis piilottaa johonkin mutta miten?! Niitä on niin saatanasti.

Lapsen kanssa oppii nauttiin niistä pienistä hetkistä omaa aikaa.
Lapsen kanssa oppii kärsivällisyyttä, joka ei oo ihan aina mun paras luonteen piirre, mutta sekin on parantunut.
Lapsen kanssa oppii ajan käytön hallintaa, joka edelleen on hakusessa pahasti. Päivän tunnit ei vaan tunnu riittävän kaikkeen.
Lapsen kanssa tulee opittua tekeen todella taitavasti monta asiaa kerralla. Parista lisä kädestä ei varmasti olis kyllä haittaa.

Haluaisin tehdä kaikennäköisiä ompelutöitä, piirtää, leipoa, maalata jne. Näitä asioita olis miljoona, asioita jotka vaatii hiukan enemmän omaa aikaa. Asioita joita ei voi aina tehdä lapsen kanssa. Joitain leipomuksia kyllä teenkin sillon tällön mutta muut edellä mainitut tuntuvat pelkkänä ajatuksenakin jo mahdottomalta.
Miten ihmeessä muilla äideillä riittää aikaa tehdä kaikkea? Miten muut äidit "hallitsevat" aikaa? Tai miten ylipäätään muut äidit saa tehtyä lapsensa kanssa jotain? 
Tiskaaminen, pyykkien ripustaminen ja imuroiminen vielä sujuu ihan hyvin pärisemällä, laulamalla ja tanssimalla, siltikin lopussa menee hermo, siis lapsella.

Palleron paluu

Ihana pieni pojan palleroinen tuli eilen illalla kotiin, niin hymyissä suin :) Herra oli koko illan ihan pelkkää hymyä, naureskeli ja jutteli (murisi) kovasti. Iltapuuro syötiin suihkun jälkeen ison hedelmäsoseen kera reippaasti ja meni suhteellisen kiltisti nukkuunkin. Mitä nyt temmelsi sängyssä tunnin verran, muttei itkenyt.
Oli kova ikävä jo pikkusta ja meinas itku tulla kun taas näki pienokaisen. Joka vaikutti jo niin isolta pojalta, ihan kun poitsu olis kasvanu tossa ajassa hurjasti. Hiukset ainakin on kasvanu, ihan varmasti :D

Me käytiin eilen Ukon kanssa hiukan kauempana työhaastattelussa. Ukolla siis yks työpaikka kiikarissa jota on nyt sit jo moneen kertaan vatvottu ja selvitetty. Kaks työhaastattelua, miljoona puhelua ennen niitä. Ja niitäkin on tulossa lisää vielä. Tsemppiä Ukolle et sais paikan! On niin kovin innoissaan siitä paikasta ja kovasti ilmeisesti haluis sinne. Toukokuun alussa hommat sit vasta alkaa, jos alkaa. Eilen selvin sekin että niitä hakijoita on pari lisää mut Ukko kuitenkin ilmeisesti ainoo jolla olis kai mahdollisuudet paikka saada.

Nyt mä kerään kimpsut ja kampsut kasaan. Silpasen Murusen ja J:n seuraks. Illalla  ehkä lisää tekstiä. :)

Keväistä päivänjatkoa kaikille! :)

Synnytyspelko

Nyt mä voin alottaa tarinan mun synnytyksestä ja jos ehkä sen jälkeen hiukan raskaudestakin :)

Heti alkuun on kerrottava varmaankin tunteesta josta mä "kärsin" koko raskausajan. Pelko. Mä pelkäsin synnytystä, ihan järkyttävästi.
Mä pelkäsin,
...miten mä käyttäydyn.
...miten mä jaksan vai jaksanko ollenkaan.
...osaanko ponnistaa.
...totaali paniikkia, et mä saan jonkun paniikkikohtauksen ja en pysty tekeen mitään.
...kipua, joka sais musta vallan, jolle en voi mitään.
...repeämistä.
...MiniMiehen kokoa. Mun maha oli valtava ja ukko on ollu melkein 5kg syntyessään, odotin myös meijän herran olevan isokokoinen.
...ja luultavasti ihan kaikkea mitä vaan voi olla.
Ajatus synnytyksestä vieraiden ihmisten (kätilöt) kanssa tuntu häpeälliseltä. Ja monen monta kertaa mä mietin haluanko Ukon mukaan synnytykseen. Ihan vaan sen takia kun koin asian niin häpeälliseks ja en ollu ihan varma haluanko että Ukko näkee mut siinä tilanteessa.
Jälkeen päin ajateltuna (ja luettuna) koko juttu tuntuu ihan naurettavalta. Et mä oikeesti pelkäsin niin paljon. Tai eniten ehkä toi häpeällinen kohta! Se on herranjumala synnytys, naiset on tehny sitä monia satoja vuosia. Ja mä häpesin sitä?! Juu terve..

Tosta pelosta uskalsin mainita vasta, öö, 30 raskausviikon jälkeen neuvolalle. Joka kysy mitä mä pelkään, miks mä pelkään. Ja olis ollu mahdollisuus mennä äippäpolille pelkokäynnille. Jätin asian sillon harkintaan, ja päätin lopulta etten mene. Mä en voi olla muita niin paljon heikompi, kaikki muutkin äidit kykenee synnytykseen. Helpotuksena kuitenkin sain tiedon että olen niin pieni kokoinen (mahtokohan raja olla alle 155cm pitkä) että saan automaattisesti lähetteen äippäpolille koko-arvioon. Jota myöskin (tietenkin!) pelkäsin. Sisälläni mä toivoin monesti että lapsi olis niin iso ja ne kertois etten voi synnyttää lasta itse. Vaikka toisaalta haluaisin myös kokea synnytyksen.
Molemmat pelot koitin voittaa lukemisella ja tutkimisella. Eli siis google auki. Mä aattelin et jos mä tiedän kaiken mahdollisen synnytyksestä, kivunlievityksistä ja hoitokeinoista ym, ehkä mun pelko hiukan helpottuu. Mut mä en oo ihan varma oliks se kuitenkaan hyvä. Kun luki kuinka kipeitä äidit on ollu synnytyksen jälkeen, mitä kaikkee kätilöt äideille latelee synnytyksessä ja miten inhottavia lääkärit on. Ehkä mun pakokauhu aika ajoin paheni, mutta välillä kuitenkin tuli voittaja fiilis, mä selviin tästä!

Tän pelon takia mä melkein pyysin sektioo. Mun ahdistus synnytystä kohtaan paheni mitä pidemmälle raskaus meni. Mä en ikinä päässy kuitenkaan mietteistä tekoihin, en ikinä saanu aikaseks pyydettyä sektioo. Enkä ikinä saanu päätökseen ajatusta, kumpi olis mulle parempi sektio vai alatiesynnytys.

Nyt jälkeen päin mä voin nauraa mun synnytyspelolle, ihan tosissaan. Koko juttu oli ihan naurettava. Seuraavassa raskaudessa (jos sellainen on tulossa) mä tiedän pelkääväni synnytystä. Mutta ehkä pelko on erilaista, mä luultavasti pelkään sitä että mä oon liian itsevarma ja menetän homman hallinnan sen takia. "Mä tein tän kerran, mä teen sen toisenkin kerran!" Toivottavasti musta ei tuu liian varmaa, luulen ettei sekään ole hyväksi.

Vapaus

MiniMies meni mummolaan. Tällä kertaa oikeastaan ihan muuten vaan. Tai no Ukolla on yks työjuttu työn alla ja passitin sen opiskeleen sitä työmatskua, joten hän halus "opiskelurauhaa" ja MiniMies meni hänen äidilleen pariks päiväks.
Onhan tää ihanaa. Levätä ja tehä asioita ilman huutavaa lasta, joka haluais kaiken sun huomion. Ja aamulla kun heräs, päälimmäisenä ajatuksena: "Luoja, kuinka hyvin mä nukuin, enkä herännyt kertaakaan!" Ukko sano et olin nukahtanukin ihan samantien. Hiukka väsyny mamma :)

MiniMies on ollu myös pari kertaa mun omalla äidillä hoidossa. Mutta äidillä on sit taas työ/opiskelu/2. työ, joten häneltä aikaa ei useasti liikene. Äidistä on kyllä muuten enemmän ku iso apu.
Mutta jostain syystä hänellä tuntuu olevan joku saatanan iso ongelma sen kanssa että MiniMies menee hoitoon. Tai ettei me aina jakseta ja haluttas välillä levätä. Taas sain kuulla: "Mitä varten se nyt taas piti laittaa hoitoon?" Aina, joka ikinen kerta mä saan kuulla kuinka äiti on saanut pärjätä yksin ja ettei hänellä oo ollu apua. *murinaa* Ja siis senkö takia ettei äiti oo saanu apua omien lastensa kanssa ni mäkään en saa pyytää apua, niinkö?!?
Mulla ei oo pakottavaa tarvetta laittaa MiniMiestä hoitoon, mä pärjään sen kanssa kyllä tosi hyvin. Mä oon päättäny jo sillon kun pikku ukko oli masussa etten halua hänestä liiiian äitiriippuvaista lasta, joten jossain vaiheessa hän menee tarhaan ja saa mennä mummolaan hoitoon. Ja joskus vaikka pappalaankin :D Jos joku hänet hoitoon haluaa, ni ole hyvä. Laitan kyllä vaatteet kasaan. Mä jaksan ite arjessa paremmin kun pikku ukko on välillä jossain muualla. Mä saan siivottua rauhassa ja meillä on siistiä. Me saadaan parantaa Ukon kanssa meijän parisuhdetta joka on viime aikoina ollu ihan perseestä, tai no mitään parisuhdetta ei oo enää ollu.
Mä oon laittanu MiniMiehen jo 2-3kk iässä ensimmäisen kerran hoitoon. Hän on ollu yhteensä 9kk iässä n. 5 kertaa hoidossa, joka kerta vain yhden yön. Eli ei hän jatkuvasti hoidossa ole, ja nyt ensimmäisen kerran hän on kaksi yötä pois kotoa. Saas nähdä tuleeko äidille kauhee ikävä. <3

Paniikki

Eilinen päivä oli kauhee. Ainakin hetkellisesti.
Olin päivällä syöttämässä MiniMiehelle hedelmäsosetta välipalaks. Laitoin ensimmäisen lusikallisen suuhun. Poika nielas ja muuttu punaseks. Ensimmäisenä ajattelin kuolan joutuneen väärään kurkkuun, jota tapahtuu enemmän kun useasti, ja odotin et herra yskäs kerran, kunnes huomasin että soseet edelleen suussa ja poika ei vaan saa henkee vaikka kuinka kakoo ja köhii. Paniikki. Lapsi käsivarsille ja napakat taputukset selkään, joita luultavasti oli lähemmäks sata. Ajatukset vilisi mielessä ja paniikki vaan kasvo kun toinen ei saa henkee. Loppujen lopuks suusta valu pari lima vanaa ja poika haukkas happee. Juurikin sillon kun meinasin karjasta Ukolle ambulanssista. Kiitos, poika hengissä ja hengittää. Pelästy äiti, isä ja poika varmasti kaikki yhtä paljon. Eilisen kohtauksen jälkeen pojan vointi on ollu hyvä.
MiniMies ei oo ollu räkänen eikä kipeen olonen muutenkaan. Ruoka ei oo muutamaan päivään maistunu ja aina kun on koittanu nielasta, tuli kylmänväreet. Ilmeisesti se lima on ollu siellä kurkussa monta päivää häiritsemässä. Sitä en tiedä mistä se lima sinne oli tullu..

Toinen paniikki oli synnytyksessä jossa pojan sydän äänet laski äkisti. Tuli hulinaa hetkeks saliin ku hälytys lääkärille ja tais toinen kätilökin tulla paikalle. Tilanne tasottu nopeesti kuitenkin tökkimisellä ja mun pään laskemisella. Sänky kallistettiin siis niin että olin pää alaspäin, johon mut jätettiin hetkeks. Jätkä oli päättäny ilmeisestikin mennä solmuun napanuoransa kanssa. Oma pulssi kävi sillonkin hyvinkin korkealla.

Näitä paniikkitilanteita tulee varmasti oleen tulevaisuudessa. Tietona ihan pelkästään se että omistaa poika lapsen. Kolhuja, kuhmuja, haavoja, tikkejä, murtumia ja kaikkea vastaavaa on varmasti luvassa. Ja mä pärjään niiden kanssa mutta toivottavasti noi tukehtumis ja kuristumis jutut jäis noihin edellisiin. Ne ei oo sitten yhtään kivoja. Kun ei vaan voi tehdä oikein mitään. Verenvuodon tyrehdyttäminen on varmasti helpompaa kun saada toiselle happee kun kaikki tiet on tukossa.

No se siitä, kaikki on kuitenkin kunnossa.

Kuva googlesta

Mun hermot Ukkoo kohtaan on ehkä hiukan löystyny. Ehkä vähän. Kiristää välillä hiukan sen ajattelemattomuus mutta eipä sitä aina itekään tuu ajateltua ihan "oikein".
Mun leppymisen apuna oli pieni juttelutuokio, josta ei tosiaan tainnu olla mitään iloo kellekään ja tappeluhan siitä tuli mutta mun mieli parani kun sanoin asioita ääneen. Ja nyt Ukko on ollu taas meijän elämässä mukana. Ei oo jokasta syöttöö ja vaipan vaihtoo tarvinu tehä ite. Ehkä tää elämä muuttuu taas iloks, pikku hiljaa. Seuraavaan kiukkuun asti :D

Nyt kun se lapsi nukkuu tyytyväisenä turvallisessa omassa pinnasängyssään, tää mamma vaipuu hetkeks facebookin ihmeelliseen maailmaan. Ja menee (toivottavasti) kohta nukkuun.
Hyvää yötä :)

Turhautuminen

Poika on turhautunut, kun ei pääse liikkeelle.
Isä on turhautunut, ilmeisestikin siitä ettei olla 24/7 himassa.

Äiti on turhautunut, öö, kaikesta? No joo ehkä hiukan niinkin. Mutta ideana oli siis vain ilmoittaa että hiukan motivaation puutetta kirjottaa blogia jota kukaan ei lue, paitsi Murunen <3 Itsehän tän aloitin. VoeVoe. Mutta kun olen oikein kovasti koittanut miettiä mitä kirjottaisi. Mistä ihmiset kiinnostuisi.. Ja jotenkin pitäisi osata kirjottaa paremmin.

Toisaalta, blogin kirjoittaminen on hiukan ehkä terapiaa. Saa purkaa tätä elämän kurjuutta "salaa", kukaan ei tiedä et se oon mä. Mua ottaa just päähän se ja se asia, kukaan ei tiedä et Ukko on Ukko ja MiniMies on MiniMies. Paitsi Murunen mutta anyway..

Tää päivä kuului edelleenkin, vieläkin paskimpienpäiviensarjaan.. Ukon kanssa vaan ei taas homma luista. Ei mitenkään päin. No positiivista oli se että Ukko heräili viime yön MiniMiehen kanssa ja tää mamma sai nukkua. Piiiiitkästä aikaa.
Mua ahistaa koko tilanne, mua ahistaa ajatus et mun pitäis puhua. Ei siitä oo ennenkään ollu mitään iloo kellekään. Ja aina tulee riita kun pitäs jotain henkevää puhua. Huoh. Mua ärsyttää vitusti enemmän ku me tapellaan koko ajan, mä oon itte koko ajan pahalla päällä. Ei oo kivaa, ei yhtään.
Eniten hommassa kuitenkin ihmetyttää se että NYT on KEVÄT, mä oon aina, ihan aina, ollu hyvällä päällä keväisin. Mä saan ihania energia purkauksia. Touhuan ja visioin keväät ja syksysin vaivun horrokseen. Näin se on aina menny mutta nyt MÄ MÖKÖTÄN KUN ON KEVÄT!? Mitä helvettiä mun päänsisällä mahtaa tapahtua..?

Minä: "Mä nousen keväisin tulesta feeniks linnun lailla, eiku vittu tuhkasta."
Murunen: "Melkein sama asia :D"
Minä: "Juu on, mä oon aina ollu hiukan malttamaton persoona.."
Näin mä puhuin siis Muruselle tässä eräs kaunis aurinkoinen päivä.

Mä oon vahvasti sitä mieltä et suurin osa meijän riidoista johtuu vaan mun mielialasta. Nää on taas näitä juttuja ku aurinko on väärässä asennossa ja kuu väärin päin jne... Ei edes luoja tiedä mitä MUN päässä tapahtuu, ei voi tietää. Ei kukaan. Mun päässä tapahtuu välillä niin kummia juttuja ettei sitä vaan voi ymmärtää.
Tää menee ohi, ihan varmasti.. Kohta me ollaan taas onnellisia, tai siis minä olen. Elämä alkaa rullaan omalla painollaan.

Äitiys

Minkälainen on huono äiti?

Olenko mä huono äiti,
kun en imettänyt?
kun en tee itse lapselleni ruokia?
kun en ole ikinä harkinnutkaan käyttäväni kestovaippoja?
kun en mene joka päivä lapseni kanssa ulos joka päivä?
kun en leiki ja touhua koko aikaa lapseni kanssa?

Olenko mä huono äiti,
kun haluan omaa aikaa?
kun tuntuu että lapsen itku saa mun pään räjähtään?
kun olen nyt jo komentanut lastani vaikka hän on noinkin pieni?

Tekeekö se minusta huonon äidin ettei meillä ole muuta rytmiä päivissä kun ruokailu-ajat ja salkkarit tulee 19.30?

Tekeekö se minusta huonon äidin kun en juokse vauvakahviloissa, muskareissa ja vauvaunneissa lapseni kanssa? Entä se että lapseni istuu päivällä kävelytuolissa koska haluan välttää turhautumisen ja istua itse hetken?

Tekeekö se minusta huonon äidin kun en jaksa siivota tai pestä pyykkiä?
Että meille on sotkuista ja tiskiä on altaassa?

Mä TIEDÄN että monet äidit katsoo mua kieroon kun ilmotan etten ole MiniMiestä imettänyt. No selvittäkää faktat ennen kun tuomitsette! Meillähän se juttu ei ikinä toiminu, itki äiti ja poika. Oman mielenterveyden kannalta koin parhaaksi lopettaa yrittämisen.

Lapseni kulkee puhtaissa vaatteissa, satunnaisia sosetahroja lukuunottamatta.
Käytän häntä pesulla ja hän on puhdas.
Olen aina ruokkinut lapseni kun siihen on tarvetta ollut.
Häneltä vaihdetaan vaippa kun pissaa on paljon tai on tullut kakka.
Hänellä on vaatteita, koti, turvaistuin, vaunut ja kaikki minkä hän tarvitsee.
Ennen kaikkea rakkautta.

Mä en ole yli-innokas äiti, mä en hehkuta lapseni parhautta niin että maailma raikaa.
Mä en aina ole iloinen lapseni toimista, tai mä en ihan aina kestä itkua ilman hampaiden
kiristystä.
Mä en ole ehkä kaikkien mielestä hyvä äiti, mä en jaksa aina aamusin nousta ylös, jolloin on
jonkun muun vuoro. Mä meen Murusen kanssa kauppaan koska en jaksa ottaa lastani mukaan.
Mä en mee ulos lapseni kanssa kun sataa vettä, räntää tai mä en jaksa. Mä en tee lapselleni itse
ruokia.
MiniMies menee hoitoon jos mamma tahtoo mennä baariin mutten oo ikinä, kertaakaan, juonut
MiniMiehen silmien alla edes yhtä kaljaa. Meillä ei oo ikinä käytetty huumeita, eikä niitä
meille tule.

Joten lapseni voi hyvin. Kaikesta huolimatta.
Ja nyt kun mä luin tän tekstin uudestaan itse, mä voin todeta sydämeni pohjasta hyvällä omalla tunnolla, kaikista epäkohdistani huolimatta etten koe olevani huono äiti. Pidän lapseni tyytyväisenä.
Ei se paljoa vaadi. Joillain on päivä rytmitetty 5min tarkkuudella ja meille se ei sovi.
Ihan vaan siksi että mä ajattelen myös itseäni.
Ja koko perhettä.
Mä teen asiat vaan omalla tavallani ja niin kuin meille on parhaaksi.

Eiköhän tuostakin tule ihminen. <3 <3 <3

Ps. Kukaan ei ole huono äiti. Kaikki toimii omalla tavallaan. Ja mä luulen että muillakin on välillä vähän hankalaa, välillä vaan suututtaa ja haluaa vapaata :)