Helpotusta luvassa tai ehkei sittenkään

Tänään on ollu MiniMiehen ja Ukon kanssa taas hiukan parempi päivä. Huutoa oli mielestäni vähemmän. Soseen syöminen meni ilman huutoo, söi reippaana miehenä melkein kaiken. Ilman sotkua ja pursottelua. Ihanaa. Iltapuuron kanssa olin yhtä onnellinen KUNNES lopussa alko taas kauhee pursottelu bodylle. Mrr..
Iltatoimet meni kivasti ilman huutoo. Pari satua luettiin ja niitten jälkeen alko touhuuminen. Hän heijaili itseään edes takaisin, oppinut äidiltään. Unipupu sai köniinsä, lenteli pitkin pinnasänkyä ja välillä sai hiukan hampaistakin. Pinnansuojat sai myös osuutensa, ne koitettiin repiä paikaltaan. Ja myös peitto sai oman osuutensa ilta tarmosta. Jätin MiniMiehen touhuaan yksinään kun näytti jo kovasti siltä että uni tulee kohta. Pitkän aikaa oli ihan hiljaista ja onnesta soikeena vihellellen istuin koneelle kirjottelemaan tätä, kunnes, se alko taas. Ensin pieni mölinä joka lopuksi oli helvetillinen huuto ja sitten se nukahti. Eli siis karma astui taas peliin, THANKS. Meillä ei ilmeisesti voida nukahtaa hiljaa. Päivällä sama juttu. Huusi, huusi ja huusi. Lopuks rauhottu mun syliin kun kävelin pitkin kämppää ja nukahti siihen. Meinaako tosiaan ottaa tavakseen sen, ehei, ei onnistu. Mun syliin saa nukahtaa sillon tällön muttei sentään ihan joka kerta.
No joka tapauksessa ehkä jo hiukan helpompi päivä. Näitä lisää kiitos.

MiniMiehestä tulee koko ajan enemmän ja enemmän äitiriippuvainen. Ei kelpaa enää kenen tahansa syli, ei kenen tahansa nukutus, syöttö, vaipanvaihto yms.. Ja useimmitenhan sen on oltava äiti. Kukas muu. Ja isähän ei kelpaa missään nimessä.

Oltiin jälleen kerran Murusella kyläilemässä ja otin J:lle mukaan MiniMiehen papan ostaman pehmeen jalkapallon. Aattelin J:n tykkäävän siitä ja kyllä se riemu siitä sitten repesikin kun täti ja äiti heitteli palloo miten sattu ja sai hiukan itekin heitellä ja potkia. Jätin pallon J:n hoimaan ni saa harjotella potkuja jo etukäteen. Jalkapallokaveri (lue: MiniMies) tulee perässä kovaa vauhtia :)
J on kyllä ihana poika. Siellä se ravaa pitkin kämppää tukee vasten, hakee äidin, isän tai tädin sormet pienten nyrkkiensä sisään ja sit mennään kauheeta ravia. Missä helvetin vaiheessa se jätkä oppi noin nopeesti, koska se oppi käveleen niin hyvin? Ohohhoh.. Aika menee hurjaa vauhtia ja lapset kehittyy nopeesti. Kohta se taitaa jo juosta omin päin ovelle vastaan.
Tädin rakkaus <3