3. marraskuuta 2011

Ulkoilua

Oltiin tänään koko perheen voimin hiukan kävelemässä, HUOM myös Ukko. Oli kiva hiukan pitkästä aikaan köpötellä. Maaseudun rauhassa tällä kertaa. 1,5 tuntia sahailtiin kylää edes takaisin ja tultiin äidille takasin. Ajattelin että pikku herra herää kohta kunnolla ja pyytää äänekkäästi ruokaa kun raotteli silmiään kärryistä mutta pyh, ei se mitään heränny. Pihalla jatko vielä uniansa ja veti tosiaan reilu neljän tunnin päikkärit. Pojan nukkuessa minä hiukan haravoin äityliinin pihaa ja onnistuin saamaan rakon käteeni.


Tää aika mikä ollaan täällä oltu, on ollu mulle kyllä tosi tapaturma altis. Ensimmäisenä aamuna sain haavan jääkaapin oven tiivisteestä, juu kyllä näin kävi. Koko pikkurilli ihan tohjona. Samaisena iltana koiralle ruokaa antaessani vetäsin puukolla etusormesta nahan suikaleen irti. Tähän väliin mahtuu ranteen kipeytyminen nukkuessa, miljoonat varvas potkut teräksiseen pöydän jalkaan, ja mulla kun on isovarpaat tosi kipeet jo valmiiks varpaan kynsien takia ni ai perkele että se sattuu! Ja nyt sitten rakko haravoinnista. Seuraavaks onkin varmaan pää halki.

Äitillä tiputus loppuu ja tavallinen antibiootti jatkuu. Kiva että sekin alkaa paraneen. Nyt on sit vaan Ukon isä, äiti ja sisko, kaikki kipeenä. Taidan asentaa MiniMiehen kohta jonkun kuplan sisälle et pysyis toi tila tommosena.
Eilen lueskelin netistä vauvalle konsteja flunssan ja yskän hoitamiseen. Tässä siis nämä kaikki yhdessä :)
1. Höyryhengitys. Ei siis kattilan yläpuolella vaan suihkutilaan, ovi kiinni ja istuskeleen lämmin suihku päällä.
2. Sipuli. Puolikas sipuli harson/sukan tai jonkun vastaavan sisään ja se roikkuun vauvan sängyn pääpuoleen. Tai sitten pilkottua sipulia lautaselle ja se sängyn alle tai yöpöydälle.
3. Vicks-salva. Salvaahan ei saa antaa/laittaa alle 2-vuotiaalle mutta pienille vauvoille sitä voi hieroa harsoon ja ripustaa sen sänkyyn ja jossain luki että voisi levittää jalkapohjiin, auttaisi sitä kautta mutta itse en ehkä kuitenkaan uskaltais laittaa.. Tiedä sitten.
4. Sängyn päädyn kohotus auttaa hengittämään paremmin. Saa tosiaan olla aika paljon kohotettu. Ja pepun alle kannattaa laittaa tyyny/peitto/pyyhe tai joku joka estää valumisen joka on muuten väistämätöntä (nimimerkillä kokemusta on)
5. Ilmankostuttaja. Jotkut laittaneet siihen eucalyptus uutetta. Ulkoilma auttaa myös, tänään tuli huomattua MiniMiehen kanssa et saa tosiaan paremmin nukuttua.

Siinä nyt nuo jotka äkkiseltään tuli mieleen. Yli 1-vuotiaille voi antaa hunaja-vettä, tehoaa kuulemma yskään tosi hyvin. Ja vauvoille voi ostaa nenäsumutetta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti