Perhe haaveita

Ukko lähti eilen isällensä kaljotteleen ja saunoon. Ei mulla niin sillä kaljalla väliä mut olis ollu ihan kiva käydä kans saunassa mutta mua ei kutsuttu eikä kukaan kysyny haluanko, en sitten menny ja tarviihan jonkun olla ton jätkän kans.
Tänään vaivas aivan helvetillinen päänsärky johon ei auttanu taaskaan särkylääke. Hetkiä kun kaipais äitiydestä sairaslomaa. Ukko tosiaan oli myös yön siellä isällään ja soittelin päivän mittaan josko vois tulla pojan kans ku mamman pää räjähtää, ja tulikin, tosin vasta kuuden aikaan mut parempi seki ku ei ollenkaan. Nukuin pikku päikkärit ja se helpotti hiukan, nyt en varmaan nuku ens yönä kun tuli niin myöhään nukuttua mut ei välii kuhan päänsärky lieveni. Naurettiin tänään pikku herran kanssa hirveesti ja taitaa niskakin treenaantua :)

Ukko ei oo koskenu muhun sen autonkorjaus reissun jälkeen eli tasan tarkkaan kahteen viikkoon. Seksiä oli reilu kuukausi sitten. Mä oon kun myrkkyä sille. Jostain kumman syystä. Sanoin eilen sille siitä ni sain semmosen väkinäisen halauksen ja pusunu poskelle, pusu lakko on siis tosiaan ollutkin kun Ukolla oli se nielutulehdus. Ukolla ei kuulemma oikein ole ollut puhtia, no eipä se halaaminen kai kauheesti energiaa vie..! Puhuminen Ukon kanssa tuottaa tuskaa, ihan vaan päivän kuulumisten kysyminen aiheuttaa reaktion: "Mitä vittua toikin nyt tarkotti?" tai "Ai, siitäkö sä nyt sitten saatana mökötät?" Voi luoja!
Tänään olen sentään yhden muiskun jo saanut.
Mä rakastaisin perhe-elämää, sellasta oikeeta. Ollaan pihalla perheen kanssa, haravoidaan ja pistetään pihaa talvi kuntoon. Omaa pihaa kun ei ole niin puran piha halut täällä äidin pihalla. Tosin, Ukolta kun kysyn: "Tuutko ulos mun ja Jätkän kans? olis sustakin varmaan apua." "En mä nyt ku tulee Oggy ja torakat." Puolen tunnin päästä kun kysyt uudestaan. "Mutta kun tulee Mask."
Oltiin eilen Ukon siskolla käymässä, ilmotin että voitas lähtee kun on vielä hiukan valosaa ni voisin jatkaa haravoimista. "Hän aatteli kattoo tän tajunnanräjäyttäjän loppuun." Eli telkkari on saatanan tärkee. Joten vietän kivoja syksyisiä haravointi hetkiä YKSIN kun mammakin on vielä puolikuntonen.
Tykkään et syödään yhdessä pöydän ääressä. Kasasin eilen aamulla aamupala vehkeet pöytään ja ilmotin et tulkaa aamupalalle. Äiti ja Ukko teki leivät ja meni olkkariin, eli söin YKSIN aamupalan.
Käyn yksin tupakalla.
Touhuan pojan kans kaksin.
Syön yksin.
Syötän pojan itse.
Vaihdan pääsääntöisesti kaikki vaipat.
Juon kahvin yksin.
Olen ulkona yksin.
Mikä saatanan perhe..?
Tää kaikki saa mut vain ja ainoastaan ajatteleen sitä et onko jossain olemassa mies joka rakastaa mua ja Jätkää. Joka haluais samoja asioita kun minä. Haluais olla perhe, joka ei oo kiinnostunu niiin kauheesti tietokoneista. Ja haluais ehkä mun kanssa lapsen. Olis mun apuna ja tukena. Haluaisin yhteisiä ruuanlaitto hetkiä, syödään yhdessä, käydään puistossa ja kävelyllä yhdessä, käydään kaupassa yhdessä, pidettäs koti siistinä yhdessä, tehtäs pihajuttuja yhdessä. Taitaa olla liikaa haaveiltu, yhdessä oloa, perheenä. Loppuuko mun ja Ukon matka ihan tosi tähän? En mä sitäkään välttämättä haluais. Ehkä tää kaikki paranis taas kun jättäisin ahdasmielisyyteni katuojaan!
Ja oon yksinäinen, mutta onneks Murunen tulee pian kotiin perheineen <3 Saa taas ihanaa seuraa. Vielä kun tietäs millä menis. Prkl!

Niin ja haluaisin koiran.