Perjantaista illasta asti särkeny taas päätä, ei ole sitten yhtään hauskaa rauhotella kiukkusta pientä miestä ku pää meinaa räjähtää. Tänään on Ukolla viimenen päivä siellä kissanäyttelyssä, katotaan nyt tuleeko se takasin vai menee jonnekin muualle.
Riita saatiin eilen taas pystyyn. Niin moni asia on jääny kalvaan mun mieltä kun niitä ei oo selvitetty, eilen sit koitin kysyä ukolta et voidaanko selvittää asiat. Vastaus ei ollu kaunis mutta ehkä tänään kuitenkin saadaan selvitettyä tai joskus myöhemmin, vai erotaanko, kuka tietää? Aika näyttää. Viha oli eilen taas päälimmäisenä tunteena mutta silti kun pysähtyy ajatteleen niin kyllä sieltä rakkauttakin jostain tulee, tuskin mä tässä muuten enää edes olisin.
MiniMies maisteli eilen hiukan itsekseen ruokia :) Porkkanaa, kanaa, banaania ja keksiä. Kanasta hän ei tykänny yhtään. Banaania veti kyllä vähän liiankin himokkaasti ja porkkanaan ne pienet hampaat tarraa jo hyvin kiinni. Keksiäkin olis syöty vaikka kuinka paljon.
Ensimmäistä kertaa meidän lihasoseen syöminen oli suhteellisen helppoa, koko purkillisen söi. Suukin hiukan aukeili ja sotku ei ollu ihan järkyttävää. Hyvä tilanne korjautui kuitenkin iltapuuron kanssa. Neljän viljan puuroo kera banaanin, hyvin maistu mutta kun ne kädet ja jalat huitoo. Ihan tauotta. Ei niistä enempää vauhtia saiskaan. Ja sitä puuroo ... oli joka paikassa, äidin housuilla, käsissä, paidassa. Jätkän naama (kokonaan), vaatteet (myös sukat), kädet, korvat, silmät ja lopuksi hiuksetkin oli puurossa. Myös istuin, puklurätti ja äidin sohva sai oman osuutensa. Huoh. Laitoin kyllä nätisti pojalle syöttölapun mutta meni about nanosekuntti ku se lappu lensi kaaressa lattialle. Great. No näitä lisää, kyllä me opitaan syömään!
Eilen MiniMies tais kääntyä itekseen selältä mahalleen. Tai niin mä luulen tai siis joo kyllä se käänty. Poitsu makas lattialla mahallaan ja käänsin sen siitä takas selälleen. Siitä se sit venkoili itsensä takasin mahalleen. Voi olla et sai vauhtia mun jalasta tai mahasta kun pötköteltiin vierekkäin, tiedä sitten ku se meni jotenkin ihan ohi koko tilanne ja tapahtu niin nopeesti mutta en mä sitä yhtään auttanu joten eiköhän se sillon ite kääntyny.
Nyt lähetään äipän ja pojan kanssa kaupungille.
Hyvää päivänjatkoa kaikille.
27. marraskuuta 2011
26. marraskuuta 2011
Väsynyt äiti
Alusta asti meillä on ollu Ukon kanssa tapana että heräillään hiukan kummatkin MiniMiehen kanssa, välillä Ukko mutta kuitenkin suurimmaksi osaksi ajasta minä. Mutta nyt viime viikot (joita tuntuu olevan miljoona) olen ainoastaan minä herännyt aamulla MiniMiehen kanssa. Onneksi pikku herra on lähes alusta asti melkein aina nukkunut koko yön. Välissä on ollut muutama yö kun on herännyt aamuyöllä syömään mutta jatkanut unia. Alussa hän nukkui vajaita unia mutta on aina siltikin ollut hyvä uninen kaveri.
Olen väsynyt, tosi väsynyt. Tahtois nukkua yhden yön ja aamun niiiiin pitkään kun haluais. Unia ja tutia ihan rauhassa.
Aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä mä kuulen lapsen jatkuvan itkun mihin ei ole mitään järkevää selitystä. Ja päivällä paljon välissä. Alkuun MiniMies oli kiltti eikä turhia itkeskelly mutta nyt sitten on huutoa, raivoa, turhautumista senkin edestä.
Illalla kun tuon raivoavan pikku miehen saa nukkumaan, pitkän taistelun jälkeen. menee kaksi-kolme tuntia kun hän herää vähän väliä itkemään. Hampaatko? Ehkä. Maha? Ehkä, mutten usko. Painajaiset, voi olla. Tutti kadoksissa, aika usein. Päiväunille usein sama taistelu; itkua, raivoa ja sätkimistä, muttei heräile samanlailla kun illalla.
Nyt Ukko on viikonlopun kissanäyttelyssä, ei, ne eivät ole omia, luojalle kiitos. Onhan kissat ihan kivoja kun ovat suloisia ja ihania ja kilttejä MUTTA en pidä kissojen raapimisesta ja niitten kusi haisee todella pahalle mitä ei saa millään irti (omistaa yhden kissankuselta haisevan sängyn). Eli olen MiniMiehen kanssa kaksin koko viikonlopun, äidillä, (ehkä äidistä on jotakin apua) kiitos kissojen.
Kaipaan vapaata. Hetkeä kun ei tarvitsisi olla hetken päästä taas hyssyttämässä pikku herraa. Ikinä mulla ei oo ollu pakottavaa tarvetta mennä bilettään tai juoda kaljaa tai mitään, eikä oo nytkään mutta mieli tekis. Mutta taitaa jäädä mieliteoks. Kenelle tuon nyt sitten jättäisi muka hoitoon, ei kenellekään. Joten tyydyn kohtalooni.
Olen väsynyt, tosi väsynyt. Tahtois nukkua yhden yön ja aamun niiiiin pitkään kun haluais. Unia ja tutia ihan rauhassa.
Aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä mä kuulen lapsen jatkuvan itkun mihin ei ole mitään järkevää selitystä. Ja päivällä paljon välissä. Alkuun MiniMies oli kiltti eikä turhia itkeskelly mutta nyt sitten on huutoa, raivoa, turhautumista senkin edestä.
Illalla kun tuon raivoavan pikku miehen saa nukkumaan, pitkän taistelun jälkeen. menee kaksi-kolme tuntia kun hän herää vähän väliä itkemään. Hampaatko? Ehkä. Maha? Ehkä, mutten usko. Painajaiset, voi olla. Tutti kadoksissa, aika usein. Päiväunille usein sama taistelu; itkua, raivoa ja sätkimistä, muttei heräile samanlailla kun illalla.
Nyt Ukko on viikonlopun kissanäyttelyssä, ei, ne eivät ole omia, luojalle kiitos. Onhan kissat ihan kivoja kun ovat suloisia ja ihania ja kilttejä MUTTA en pidä kissojen raapimisesta ja niitten kusi haisee todella pahalle mitä ei saa millään irti (omistaa yhden kissankuselta haisevan sängyn). Eli olen MiniMiehen kanssa kaksin koko viikonlopun, äidillä, (ehkä äidistä on jotakin apua) kiitos kissojen.
Kaipaan vapaata. Hetkeä kun ei tarvitsisi olla hetken päästä taas hyssyttämässä pikku herraa. Ikinä mulla ei oo ollu pakottavaa tarvetta mennä bilettään tai juoda kaljaa tai mitään, eikä oo nytkään mutta mieli tekis. Mutta taitaa jäädä mieliteoks. Kenelle tuon nyt sitten jättäisi muka hoitoon, ei kenellekään. Joten tyydyn kohtalooni.
24. marraskuuta 2011
KiukkujaKiukkuja..
Nyt on sitten MiniMiehen super äänekäs kausi.. Siis ihan valehtelematta voin sanoo et huutaminen kestää melkein koko päivän. Hymyt on jääny enään muutamaan hassuun kertaan päivässä. Yöllä natisee ja kitisee unissaan. Hampaatko vaivaa? Ehkä mut vois sit tulla aika pian!
Lelut ei kiinnosta, kääntymisharjotukset saa herran turhautuun ja karkuun hiukkasen vielä kovempaa.
Eilen olin hiukan reissussa murusen kanssa ja Ukko jäi pikku herran kanssa kotiin. Huutoa, ihan pelkkää huutoa. Äiti riippuvuus. Joka on meillä ollutkin sitten lähes alusta asti. Ukon itsetunnon päälle asia käy kovasti vaikka kuinka koittais sanoa "Se on ihan normaalia". Ainainen kysymys sen suusta "Mitä mä teen väärin?".
Mun hienosti urakalla tehty MiniMiehen rytmi on parin päivän aikana hukkunu taas jonnekin kaivoon.. Rippeet jäljellä. No ehkä se ei nyt sitten haittaa kun herra tosiaan on niin kiukkunen.
Koska lapseni ääni ei ole hiljaisimmasta päästä taidan toivoa joululahjaksi muutaman parin korvatulppia. Tai hyvää musiikkia. Ja toivon jostain helpotuksen korvia särkevään karjuntaan.
Nyt täällä on autuaan hiljasta, Ukko nukkuu vielä ja pikku herrakin jatko uniansa vielä maidon jälkeen. Ihanaa.
Tarvis lähtee kaupoille ostaan jätkälle ruokaa joka tarkottaa et pitäis Ukko saada hereille, milläköhän helvetillä?! No juon kahvit ja yritän sitten.
Äiti oli meillä yökylässä koiransa kanssa maanantaina. Tuli ne ikkuna-asentajat pisteleen ikkunoita. Ja se liian suurella egolla varustettu energiapakkaus, (terrieri) ei päästä lähelleen ketään omituisia ihmisiä, ei siedä vieraiden huomioo (eikä selvästikään ihan aina lapsia). Sen takia siis he joutuivat lähtemään evakkoon. Se rääpäle olis varmaan syöny ne asentajat. Elävänä. Ihan kiva et tuli, äiti käy meillä niin harvoin.
Eilen käytiin Murusen ja MiniMiehen kanssa isällä. Ei oo pitkään aikaan käyty tai ne ei oo pitkään aikaan nähny pikku herraa ni piti mennä sitten käymään.
MiniMiehellä on ens kuussa eka hammashoitajalle varattu aika, khih. Siitä se varmaan tykkää hurjasti :D
Suunnittelin tekeväni meijän puklurätteihin omaa ilmettä sidontavärjäyksellä. Katotaan nyt. Niin ja mielessäni suunnittelen joulukortteja MUTTA kun sais aikaseks taas kaikkee.
Turha postaus tähän päivään mutta tulipahan tehtyä. Tällä hetkellä elämässä ei juurikaan tapahdu mitään, meillä on pirun kovaa karjuva lapsi, väsyny äiti ja taas kipeä isä.
Lelut ei kiinnosta, kääntymisharjotukset saa herran turhautuun ja karkuun hiukkasen vielä kovempaa.
Eilen olin hiukan reissussa murusen kanssa ja Ukko jäi pikku herran kanssa kotiin. Huutoa, ihan pelkkää huutoa. Äiti riippuvuus. Joka on meillä ollutkin sitten lähes alusta asti. Ukon itsetunnon päälle asia käy kovasti vaikka kuinka koittais sanoa "Se on ihan normaalia". Ainainen kysymys sen suusta "Mitä mä teen väärin?".
Mun hienosti urakalla tehty MiniMiehen rytmi on parin päivän aikana hukkunu taas jonnekin kaivoon.. Rippeet jäljellä. No ehkä se ei nyt sitten haittaa kun herra tosiaan on niin kiukkunen.
Koska lapseni ääni ei ole hiljaisimmasta päästä taidan toivoa joululahjaksi muutaman parin korvatulppia. Tai hyvää musiikkia. Ja toivon jostain helpotuksen korvia särkevään karjuntaan.
Nyt täällä on autuaan hiljasta, Ukko nukkuu vielä ja pikku herrakin jatko uniansa vielä maidon jälkeen. Ihanaa.
Tarvis lähtee kaupoille ostaan jätkälle ruokaa joka tarkottaa et pitäis Ukko saada hereille, milläköhän helvetillä?! No juon kahvit ja yritän sitten.
Äiti oli meillä yökylässä koiransa kanssa maanantaina. Tuli ne ikkuna-asentajat pisteleen ikkunoita. Ja se liian suurella egolla varustettu energiapakkaus, (terrieri) ei päästä lähelleen ketään omituisia ihmisiä, ei siedä vieraiden huomioo (eikä selvästikään ihan aina lapsia). Sen takia siis he joutuivat lähtemään evakkoon. Se rääpäle olis varmaan syöny ne asentajat. Elävänä. Ihan kiva et tuli, äiti käy meillä niin harvoin.
Eilen käytiin Murusen ja MiniMiehen kanssa isällä. Ei oo pitkään aikaan käyty tai ne ei oo pitkään aikaan nähny pikku herraa ni piti mennä sitten käymään.
MiniMiehellä on ens kuussa eka hammashoitajalle varattu aika, khih. Siitä se varmaan tykkää hurjasti :D
Suunnittelin tekeväni meijän puklurätteihin omaa ilmettä sidontavärjäyksellä. Katotaan nyt. Niin ja mielessäni suunnittelen joulukortteja MUTTA kun sais aikaseks taas kaikkee.
Turha postaus tähän päivään mutta tulipahan tehtyä. Tällä hetkellä elämässä ei juurikaan tapahdu mitään, meillä on pirun kovaa karjuva lapsi, väsyny äiti ja taas kipeä isä.
20. marraskuuta 2011
Kiva päivä
Muutama päivä meni taas niin viuhahtaen että unohdin koko blogin olemassa olon :) Mutta eipä tässä nyt mitään niin ihmeellistä oo tapahtunutkaan että olis ollu jotain tähteellistä kirjotettavaa.
Eilen odottelin innoissani MiniMiehen kummisetää ja neiti M käymään (kyllä he ovat palanneet yhteen). Oli ollut perjantaina puhetta että tulis Ukolle yllätyksenä käymään. Mutta ei he sitten jaksanutkaan lähteä ajeleen meille päin, ja onhan se ymmärrettävää kun matka kestää melkein kaks tuntia. mutta harmittihan se hiukan kun niin jo odotin heitä.
Sen sijaan käytiin Murusen kans hiukan kaupoilla, ostamassa Murusen uudelle veljenlapselle ristiäslahja. MiniMies sai samalla reissulla pari pipoo kun on ollu vähän vähissä. Tosin toisesta lähti jo naru irti, tarvii se korjata sitten jossain vaiheessa. Kiitos niistä Muruselle. Ilta vietettiinkin niillä MiniMiehen kanssa ku Ukko oli vaihtamassa autoon talvirenkaita (VIHDOINKIN!). Nyt uskaltaa taas ajella, tänään olikin paikka paikoin hurjan liukasta jo. Luntakin luvattu, sieltä se talvi tulee. Toivottavasti menee pian ohikin.
Tänään lähettiin päivällä hiukan kävelylle Murusen, J:n ja MiniMiehen kanssa. Käytiin kahvilla jonka ääressä tuli sitten idea lähtee neiti H:lle kahville ja viettään aikaa lapsosten kanssa. Hänellä siis kolme vuotias poika ja saman ikäinen tyttö kun MiniMies, tai itse asiassa päivän nuorempi :) Voi olla et aikasemmin on täällä ollukin niistä puhetta muttei kaikkee muista. Oli ihan kiva käydä siellä ku MiniMies saa hiukan touhuta Rinsessan kanssa ja J saa touhuta Prinssin kanssa :)
Kotona odotti yllärivieraita, Ukon vanha kaveri oli tullu käymään. Ei oo sitäkään näkyny moneen vuoteen. Kiva piristys ku tuli vieraita. Meillä niitä käy niin harvoin.
Huomenna tulee äiti koiransa kans meille yökylään. Ikkuna-asentajia lähtee karkuun.
Väsymyksestä huolimatta meinaan tänään uhrata pitkästä aikaa omaa aikaani Bb:lle jonka jälkeen hitusen vielä Vampyyrinpäiväkirjoja. Nyt touhuun ja väsyttään MiniMiestä et sen saa nukkuun iltapuuron jälkeen. :)
Eilen odottelin innoissani MiniMiehen kummisetää ja neiti M käymään (kyllä he ovat palanneet yhteen). Oli ollut perjantaina puhetta että tulis Ukolle yllätyksenä käymään. Mutta ei he sitten jaksanutkaan lähteä ajeleen meille päin, ja onhan se ymmärrettävää kun matka kestää melkein kaks tuntia. mutta harmittihan se hiukan kun niin jo odotin heitä.
Sen sijaan käytiin Murusen kans hiukan kaupoilla, ostamassa Murusen uudelle veljenlapselle ristiäslahja. MiniMies sai samalla reissulla pari pipoo kun on ollu vähän vähissä. Tosin toisesta lähti jo naru irti, tarvii se korjata sitten jossain vaiheessa. Kiitos niistä Muruselle. Ilta vietettiinkin niillä MiniMiehen kanssa ku Ukko oli vaihtamassa autoon talvirenkaita (VIHDOINKIN!). Nyt uskaltaa taas ajella, tänään olikin paikka paikoin hurjan liukasta jo. Luntakin luvattu, sieltä se talvi tulee. Toivottavasti menee pian ohikin.
Tänään lähettiin päivällä hiukan kävelylle Murusen, J:n ja MiniMiehen kanssa. Käytiin kahvilla jonka ääressä tuli sitten idea lähtee neiti H:lle kahville ja viettään aikaa lapsosten kanssa. Hänellä siis kolme vuotias poika ja saman ikäinen tyttö kun MiniMies, tai itse asiassa päivän nuorempi :) Voi olla et aikasemmin on täällä ollukin niistä puhetta muttei kaikkee muista. Oli ihan kiva käydä siellä ku MiniMies saa hiukan touhuta Rinsessan kanssa ja J saa touhuta Prinssin kanssa :)
Kotona odotti yllärivieraita, Ukon vanha kaveri oli tullu käymään. Ei oo sitäkään näkyny moneen vuoteen. Kiva piristys ku tuli vieraita. Meillä niitä käy niin harvoin.
Huomenna tulee äiti koiransa kans meille yökylään. Ikkuna-asentajia lähtee karkuun.
Väsymyksestä huolimatta meinaan tänään uhrata pitkästä aikaa omaa aikaani Bb:lle jonka jälkeen hitusen vielä Vampyyrinpäiväkirjoja. Nyt touhuun ja väsyttään MiniMiestä et sen saa nukkuun iltapuuron jälkeen. :)
17. marraskuuta 2011
Uudistusta
Keskitin tän illan blogin muokkaamiseen. Nimi siis vaihtui, hatusta sekin repästy mutta tottahan tuo. Fontin vaihdoin kun itsestäni ainakin tuntui että edellinen oli välillä tosi epäselvä. Jepulis. Ja tunnetusti oon hiukan muutos haluinen ihminen joten blogin ulkoasu saattaa muuttua useastikin :D Meillä vaihtuu kotona järjestyskin nopeesti kun sille päälle satun, tuo kivaa piristystä elämään.
MiniMiehestä unohdin kirjotella eilen sen verran että tosiaan morotus tulee edelleen mutta lääkäri ei löytänyt vielä ainakaan mitään poikkeavaa hänestä. Joten tarkkaillaan niin kuin myös kivestäkin, neuvolan puolella. Ilmeisesti lääkäri oli pistäny liian nopeesti lähetteen sinne kirurgiselle puolelle.
Kuukauden päästä jos morotus tulee edelleen voidaan mennä fysion puolelle arvioitavaks ja sen jälkeen lääkärin juttusille uudestaan muttei sitten muuta. Katotaan nyt sitten miten 6kk neuvolassa. Dystrofia epäily on nyt siis hylätty, toistaiseksi. Hyvä niin.
Ukon kanssa sama ralli jatkuu. Mitä tää tarkottaa, siitä mulla ei oo mitään hajua, ei sitten mitään.. Iltalehdessä oli tänään juttua "Näistä enteistä voit ennustaa eron." Valittettavan moni kohta osu meihin. Nälvintää, puhumattomuutta, läheisyys on vieras sana, jatkuva kinastelu ja tiuskiminen. Johtuuko tää vaan vauva-arjesta, onko muillakin vaikeeta sillon? Vai ollaanko me taas tultu vaan tien päähän.
Ukko on monta yötä nukkunu sohvalla. Eilen odotin, odotin kunnes nukahdin. Aamulla MiniMiehen pyytäessä ruokaa, petyin, ei ollu tullu viereen. Siellä se nukku sohvalla. Höh.
Sain tänään siivottua, yksin. Eihän meillä apua saa.. Sen jälkeen lähdinkin Muruselle hermolomalle ja jätin pojat kotiin. Täällä olikin sitten ollu varsinainen meteli ja kiukkukänkkäränkkä show. Ilmeisestikin äiti ei saa lähtee pois kotoo ja sillä selvä.
MiniMiehestä unohdin kirjotella eilen sen verran että tosiaan morotus tulee edelleen mutta lääkäri ei löytänyt vielä ainakaan mitään poikkeavaa hänestä. Joten tarkkaillaan niin kuin myös kivestäkin, neuvolan puolella. Ilmeisesti lääkäri oli pistäny liian nopeesti lähetteen sinne kirurgiselle puolelle.
Kuukauden päästä jos morotus tulee edelleen voidaan mennä fysion puolelle arvioitavaks ja sen jälkeen lääkärin juttusille uudestaan muttei sitten muuta. Katotaan nyt sitten miten 6kk neuvolassa. Dystrofia epäily on nyt siis hylätty, toistaiseksi. Hyvä niin.
Ukon kanssa sama ralli jatkuu. Mitä tää tarkottaa, siitä mulla ei oo mitään hajua, ei sitten mitään.. Iltalehdessä oli tänään juttua "Näistä enteistä voit ennustaa eron." Valittettavan moni kohta osu meihin. Nälvintää, puhumattomuutta, läheisyys on vieras sana, jatkuva kinastelu ja tiuskiminen. Johtuuko tää vaan vauva-arjesta, onko muillakin vaikeeta sillon? Vai ollaanko me taas tultu vaan tien päähän.
Ukko on monta yötä nukkunu sohvalla. Eilen odotin, odotin kunnes nukahdin. Aamulla MiniMiehen pyytäessä ruokaa, petyin, ei ollu tullu viereen. Siellä se nukku sohvalla. Höh.
Sain tänään siivottua, yksin. Eihän meillä apua saa.. Sen jälkeen lähdinkin Muruselle hermolomalle ja jätin pojat kotiin. Täällä olikin sitten ollu varsinainen meteli ja kiukkukänkkäränkkä show. Ilmeisestikin äiti ei saa lähtee pois kotoo ja sillä selvä.
16. marraskuuta 2011
Postaus MiniMiehestä
Päätin kirjottaa yhden postauksen pelkästään tuosta pallerosta omasta "pikkuisesta" MiniMiehestä. Joka oli siis 5kk neuvolassa yli 7,5kilonen ja reippa 65cm pitkä. Äidin "pikkunen".
Maisteltiin eilen illalla ekat puurot, se oli persikkaista-kaurapuuroa, hyvin maistu. Aamulla syötiin vadelmaista-kaurapuuroa, hyvin maistu sekin. Eli hän on puuro ihmisiä. Näillä jatketaan, meillä on tästä lähtien aamu- ja iltapuuro. Hedelmä- ja kasvissoseita meillä on ollu 3kk asti. Kasvissoseet on sieltä ja syvältä hänen mielestään mutta hedelmäsoseet maistuu. Nyt ollaan alettu maisteleen myös 5kk soseita elikkäs näitä liha- ja kanasoseita, ei maistu mutta yritys on kyllä hyvä. Joka päivä koitetaan pariin kertaan ja ehkä ne alkaa hiukan paremmin jo maistuun kun vertaa ensimmäiseen kertaan. Ruuan antaminen on mulle kauheen vaikeeta, tai siis.. No kun en tiedä kuinka paljon ja millon pitäis antaa. Tulee se lapsi ruokittua hyvin (ehkä liiankin) mutta kun sosetta sille on ihan turha antaa jos on kova nälkä eli sillon syödään pelkkää maitoo, no sit musta tuntuu et annan liian nopeesti sosetta sille maidon jälkeen kun koitan antaa tosiaan soseen ilman kovaa nälkää. En tiedä kuinka paljon tuon ikäinen sais syödä jo kiinteitä. Noh ehkä tää kaikki menee ihan ittellään eteen päin.
Just murusen kans puhuttiin et joillekin äitiys on niin luonnollista mut me ollaan ihan ulapalla ja mietitään päivästä toiseen mitä sille nyt pukis ja mitä syöttäs ja kuinka paljon :D No hyvin noi lapset kasvaa ja hengissä ovat et ehkä me suoriudutaan ihan kunnialla. :)
Vaatteet ja vaipat käy hurjan nopeesti pieneks. Ei meinaa perässä pysyä.
Hän on alusta asti osittain ollu helppo lapsi. Alun se nukku ja söi, ei muuta (kirjoittelen alusta paremmin myöhemmässä vaiheessa). Nyt se koittaa opetella kääntymistä ja syömistä. Se on meijän päätehtävä :D Kiukkuja on välillä ihan riittävästi mutta välissä on myös iloisia päiviä. En siis sanois hänen olevan mitenkään super hankala ja vaativa. Vatsa toimii, hiukan miten sattuu mutta toimii. Joskus on hetkiä kun kaipaa omaa aikaa itkulta ja lomaa mutta on sitä aikaa kiva viettää palleron kanssa joka nauraa ja hymyilee äidin nähdessään. Pari hammasta on tullu ja luulen osan kiukun johtuvan niistä, lisää niitä on tulossa ikenien valkosista kohdista päätellen, joita on muuten PALJON.
Tänään katselin parvekkeelta pojan touhuja ja taas mietin: "Onks toi tosiaan mun? Joo on se. Tuommoinen tuli tehtyä." Se on jotenkin niin omituinen ja ihmeellinen asia. Ihmisen alku joka on meidän. Monen monta kertaa ensimmäisten kuukausien aikana on tullut mietittyä rakastanko tuota lasta tarpeeks, pitäisihän sydän olla täynnä rakkautta kun se on oma, aina ei oo siltä tuntunu. Mutta enköhän, eikö se ole sen merkki kun silmät kostuu toisen oppiessa uutta ja huomatessa hänen kasvavan. Silmät kostuu pelkästään katsekontaktista tai pienestä hymystä. Mä luulen että se riittää sen todistamaan. <3
Maisteltiin eilen illalla ekat puurot, se oli persikkaista-kaurapuuroa, hyvin maistu. Aamulla syötiin vadelmaista-kaurapuuroa, hyvin maistu sekin. Eli hän on puuro ihmisiä. Näillä jatketaan, meillä on tästä lähtien aamu- ja iltapuuro. Hedelmä- ja kasvissoseita meillä on ollu 3kk asti. Kasvissoseet on sieltä ja syvältä hänen mielestään mutta hedelmäsoseet maistuu. Nyt ollaan alettu maisteleen myös 5kk soseita elikkäs näitä liha- ja kanasoseita, ei maistu mutta yritys on kyllä hyvä. Joka päivä koitetaan pariin kertaan ja ehkä ne alkaa hiukan paremmin jo maistuun kun vertaa ensimmäiseen kertaan. Ruuan antaminen on mulle kauheen vaikeeta, tai siis.. No kun en tiedä kuinka paljon ja millon pitäis antaa. Tulee se lapsi ruokittua hyvin (ehkä liiankin) mutta kun sosetta sille on ihan turha antaa jos on kova nälkä eli sillon syödään pelkkää maitoo, no sit musta tuntuu et annan liian nopeesti sosetta sille maidon jälkeen kun koitan antaa tosiaan soseen ilman kovaa nälkää. En tiedä kuinka paljon tuon ikäinen sais syödä jo kiinteitä. Noh ehkä tää kaikki menee ihan ittellään eteen päin.
Just murusen kans puhuttiin et joillekin äitiys on niin luonnollista mut me ollaan ihan ulapalla ja mietitään päivästä toiseen mitä sille nyt pukis ja mitä syöttäs ja kuinka paljon :D No hyvin noi lapset kasvaa ja hengissä ovat et ehkä me suoriudutaan ihan kunnialla. :)
Vaatteet ja vaipat käy hurjan nopeesti pieneks. Ei meinaa perässä pysyä.
Hän on alusta asti osittain ollu helppo lapsi. Alun se nukku ja söi, ei muuta (kirjoittelen alusta paremmin myöhemmässä vaiheessa). Nyt se koittaa opetella kääntymistä ja syömistä. Se on meijän päätehtävä :D Kiukkuja on välillä ihan riittävästi mutta välissä on myös iloisia päiviä. En siis sanois hänen olevan mitenkään super hankala ja vaativa. Vatsa toimii, hiukan miten sattuu mutta toimii. Joskus on hetkiä kun kaipaa omaa aikaa itkulta ja lomaa mutta on sitä aikaa kiva viettää palleron kanssa joka nauraa ja hymyilee äidin nähdessään. Pari hammasta on tullu ja luulen osan kiukun johtuvan niistä, lisää niitä on tulossa ikenien valkosista kohdista päätellen, joita on muuten PALJON.
Tänään katselin parvekkeelta pojan touhuja ja taas mietin: "Onks toi tosiaan mun? Joo on se. Tuommoinen tuli tehtyä." Se on jotenkin niin omituinen ja ihmeellinen asia. Ihmisen alku joka on meidän. Monen monta kertaa ensimmäisten kuukausien aikana on tullut mietittyä rakastanko tuota lasta tarpeeks, pitäisihän sydän olla täynnä rakkautta kun se on oma, aina ei oo siltä tuntunu. Mutta enköhän, eikö se ole sen merkki kun silmät kostuu toisen oppiessa uutta ja huomatessa hänen kasvavan. Silmät kostuu pelkästään katsekontaktista tai pienestä hymystä. Mä luulen että se riittää sen todistamaan. <3
MiniMiehestä riittäis juttua mutta jätän tämän nyt tähän ja kerron muiden postausten ohessa hänenkin kuulumisiaan :)
Mutta kaikista kiroiluista ja manauksista huolimatta rakastan poikaani <3
Toivottavasti se tuli selväksi :)
Pitsaa, NAM!
Tää on tämä eräs ateria josta pitäny jo tehdä postaus kauan sitten. Tää tuli tehtyä siis sillon ku Ukko oli kipeenä.
Pohjaks heitetty lehtitaikinaa, pakastealtaasta ja juu kyllä on tosi hyvää.
Lautaselle hiukan vihannesta, ruoka juomaks Cocista ja SYÖMÄÄN! Hiukan koitin olla romanttinen ja hellä Ukkoo kohtaan ja laitoin kynttilät palaan ja oikein tein kattauksen, harvoin meillä tällästä näkyy. Joskus jotain kaunista tylsän harmaaseen syksy arkeen :)
KinkkuMetukkaAnanas -pitsa
Pohjaks heitetty lehtitaikinaa, pakastealtaasta ja juu kyllä on tosi hyvää.
Pohjalle tuli ketsuppia. Sitten kinkut, metukat ja ananakset päälle.
Lopuks vielä paaaaaaljon juustoo päälle ja uuniin!
Uuniin lämpötila oli lehtitaikina pakkauksen mukaan eli olisko ollu 225 astetta ja aikaa tais olla 10-15minsaa, eli niin kauan et juustot sulanu ja saanu hiukan väriä pintaan.
Lautaselle hiukan vihannesta, ruoka juomaks Cocista ja SYÖMÄÄN! Hiukan koitin olla romanttinen ja hellä Ukkoo kohtaan ja laitoin kynttilät palaan ja oikein tein kattauksen, harvoin meillä tällästä näkyy. Joskus jotain kaunista tylsän harmaaseen syksy arkeen :)
Jälkkäriks Fazerin Omar-suklaata, kahvia ja banaania. Banaani ja suklaa yhdessä on jotain niin käsittämättömän hyvää ettei sanotuksi saa :)
Semmonen pika postaus meijän erään päivän ateriasta ja on huisin hyvää, super nopeeta ja vie nälänkin mennessään.
Koitan vaikka huomenna kirjotella kuulumisia, nyt mentävä kiirusti nukkumaan kun tuo MiniMieskin näytti saavan nukkumatin kiinni.
Öitä!
Koitan vaikka huomenna kirjotella kuulumisia, nyt mentävä kiirusti nukkumaan kun tuo MiniMieskin näytti saavan nukkumatin kiinni.
Öitä!
10. marraskuuta 2011
Pikkasen parempi tänään
Tositositosi pitkällä aika välillä tänään mulla on ollut jostain syystä paljon parempi päivä. Ukon kanssa riidelty tänään 95% vähemmän kun muina päivinä, mä oon nauranu 99% enemmän ku muuten ja asiat on sujunu muutenkin 100% paremmin kun muina päivinä. Ehkä tää tästä vielä.
Käytiin tänään vuorostaan kattomassa sairaalalla Ukon äitiä jolla on keuhkokuume. Ollu nyt pari päivää siellä tiputuksessa. Myös Ukon siskolla on keuhkokuume mutta on paljon paremmassa kunnossa ni sai jäädä kotihoitoon. Myöskin Ukon isä on kipeenä, se ei oo käyny lääkärissä mut ei tie vaikka silläkin olis keuhkokuume. Että semmonen epidemia täällä.
Käytiin myöskin hiukan ostoksilla. Ostettiin J:lle synttärilahja(t) ja muruselle pikku ylläri. Pitäis vielä pistää J:n lahjat pakettiin, ensiks pitää saada tuo Minimies nukkumaan. Joka taistelee taas unta vastaan vaikka on viimeks nukkunu joskus neljän aikaan. Normaalisti olis ollu unten mailla tossa välissäkin jo paristi, hän on kova poika nukkumaan. Sit pitäis pistää MiniMiehen kamoja hiukan valmiiks huomista varten ettei tarvi kaikkea tehdä aamulla.
Ihanaa nähdä Murusta, J ja myös sitä niiden Ukkoa :) UiUi, odotan niin innolla. Nyt touhuaan. Aamulla renkaiden vaihtoon ja me pojan kanssa kaksin liikkeelle. Ukko tulee perässä, hinautetaan se oma auto korjaamolle. Eli asiat alkaa rullaan.
Käytiin tänään vuorostaan kattomassa sairaalalla Ukon äitiä jolla on keuhkokuume. Ollu nyt pari päivää siellä tiputuksessa. Myös Ukon siskolla on keuhkokuume mutta on paljon paremmassa kunnossa ni sai jäädä kotihoitoon. Myöskin Ukon isä on kipeenä, se ei oo käyny lääkärissä mut ei tie vaikka silläkin olis keuhkokuume. Että semmonen epidemia täällä.
Käytiin myöskin hiukan ostoksilla. Ostettiin J:lle synttärilahja(t) ja muruselle pikku ylläri. Pitäis vielä pistää J:n lahjat pakettiin, ensiks pitää saada tuo Minimies nukkumaan. Joka taistelee taas unta vastaan vaikka on viimeks nukkunu joskus neljän aikaan. Normaalisti olis ollu unten mailla tossa välissäkin jo paristi, hän on kova poika nukkumaan. Sit pitäis pistää MiniMiehen kamoja hiukan valmiiks huomista varten ettei tarvi kaikkea tehdä aamulla.
Ihanaa nähdä Murusta, J ja myös sitä niiden Ukkoa :) UiUi, odotan niin innolla. Nyt touhuaan. Aamulla renkaiden vaihtoon ja me pojan kanssa kaksin liikkeelle. Ukko tulee perässä, hinautetaan se oma auto korjaamolle. Eli asiat alkaa rullaan.
Kiitos ja Kumarrus!
9. marraskuuta 2011
Akvaarion sisustus
Tuli nukuttua yöllä tosi vähän ja aamu oli sen mukanen.. Jätkä heräs ennen viittä syömään ja heräs puol ysin aikaan. Ite tais uni tulla vasta kolmen neljän aikaan. Aamulla siivoiltiin äityliinin kanssa akvaario. Olin ekaa kertaa mukana tekemässä sitä ja ei uskois kuinka iso ja pitkä urakka se on. Pari-kolme tuntia hurahti siihen aikaa. Sain ihan ite sisutaakin sen uudestaan oman mielen mukaan, ei siitä kauheen hyvä tullu, ku ei kerenny suunnitteleen kunnolla :) Vein jätkän sen jälkeen nukkuun ulos ja hyvät unet se siellä sitten kai vetelikin. Ite tökin Ukon ylös vahtiin pikku herran unta ja painelin itekin nukkuun :) Reilu kerhosta päivää. :D
Nukkumisen jälkeen tiskailin hiukan ja tein semmosia pitsikippoja sokeritärkillä. Teen siitä myöhemmin kuvilla varustetun postauksen mutta nyt ei oo kameran piuhaa mukana ni se saa luvan odottaa siihen asti et kotiudutaan. Illalla käytiin viel pikku herran kanssa kylvyssä ja voi luoja että se huusi! En tie pelästykö, oliko vesi kylmää vai mitä mut meinas tärykalvot revetä päästä tuolla pikkusessa vessassa. Aattelin jo et raiku varmaan koko kylä mutta ei sitten vissiin kumminkaan ku ei äiti ollu kuullu edes alakertaan sitä. :D
Rakas kummipoikani ei nyt sitten pääsekään huomenna kotiin vaikka alustavasti näin on puhuttu, leikkaushaavan kanssa vielä hiukan ongelmia ja antibiootin lisäystä. Mekään ei nyt varmaan sitten mennä katsomaan J:tä kun pääsee kotiin. Kaikki kun ollaan edelleen yskässä ja täällä keuhkokuumeisten keskellä, ettei vaan tuu mitään tartuntaa J:hin. Harmi. On ikävä sitä pikku miestä <3 Kun tosiaan on jo kuukausi kun on herraa viimeks nähny. Noh kerkeehän sitä sitten.
Auto hoituu viikonloppuna nyt sitten varmaankin kuntoon, luojalle kiitos! Johan tätä on odotettukin. Ei ihan mun suunnittelemalla tavalla mutta tyydyn tähän sitten. Minusta siis todella turhauttavaa, aikaa ja rahaa vievää hinata auto 100km päähän vartin homman takia. Höh. No kuhan tulee kuntoon :)
Ukon kanssa välit tulehtuu edelleen, tiuskiminen alkaa oleen jo jatkuvaa. Kumpikaan ei kuuntele toista ja jos kuuntelee vastaukset on täyttä paskaa. Toisen ideat toisen mielestä on ihan naurettavia. Voi itku. Tää asia mua valvotti viime yönä (niiden kaikkien miljoonien muiden asioiden ohella), milläköhän helvetillä näitä meijän välejä korjais, tuntuu mahdottomalta tehtävältä.. No kattellaan, ehkä yhteinen aika auttais. Mut miten sitä saa jos toista ei kiinnosta?
Nukkumisen jälkeen tiskailin hiukan ja tein semmosia pitsikippoja sokeritärkillä. Teen siitä myöhemmin kuvilla varustetun postauksen mutta nyt ei oo kameran piuhaa mukana ni se saa luvan odottaa siihen asti et kotiudutaan. Illalla käytiin viel pikku herran kanssa kylvyssä ja voi luoja että se huusi! En tie pelästykö, oliko vesi kylmää vai mitä mut meinas tärykalvot revetä päästä tuolla pikkusessa vessassa. Aattelin jo et raiku varmaan koko kylä mutta ei sitten vissiin kumminkaan ku ei äiti ollu kuullu edes alakertaan sitä. :D
Rakas kummipoikani ei nyt sitten pääsekään huomenna kotiin vaikka alustavasti näin on puhuttu, leikkaushaavan kanssa vielä hiukan ongelmia ja antibiootin lisäystä. Mekään ei nyt varmaan sitten mennä katsomaan J:tä kun pääsee kotiin. Kaikki kun ollaan edelleen yskässä ja täällä keuhkokuumeisten keskellä, ettei vaan tuu mitään tartuntaa J:hin. Harmi. On ikävä sitä pikku miestä <3 Kun tosiaan on jo kuukausi kun on herraa viimeks nähny. Noh kerkeehän sitä sitten.
Auto hoituu viikonloppuna nyt sitten varmaankin kuntoon, luojalle kiitos! Johan tätä on odotettukin. Ei ihan mun suunnittelemalla tavalla mutta tyydyn tähän sitten. Minusta siis todella turhauttavaa, aikaa ja rahaa vievää hinata auto 100km päähän vartin homman takia. Höh. No kuhan tulee kuntoon :)
Ukon kanssa välit tulehtuu edelleen, tiuskiminen alkaa oleen jo jatkuvaa. Kumpikaan ei kuuntele toista ja jos kuuntelee vastaukset on täyttä paskaa. Toisen ideat toisen mielestä on ihan naurettavia. Voi itku. Tää asia mua valvotti viime yönä (niiden kaikkien miljoonien muiden asioiden ohella), milläköhän helvetillä näitä meijän välejä korjais, tuntuu mahdottomalta tehtävältä.. No kattellaan, ehkä yhteinen aika auttais. Mut miten sitä saa jos toista ei kiinnosta?
6. marraskuuta 2011
Perhe haaveita
Ukko lähti eilen isällensä kaljotteleen ja saunoon. Ei mulla niin sillä kaljalla väliä mut olis ollu ihan kiva käydä kans saunassa mutta mua ei kutsuttu eikä kukaan kysyny haluanko, en sitten menny ja tarviihan jonkun olla ton jätkän kans.
Tänään vaivas aivan helvetillinen päänsärky johon ei auttanu taaskaan särkylääke. Hetkiä kun kaipais äitiydestä sairaslomaa. Ukko tosiaan oli myös yön siellä isällään ja soittelin päivän mittaan josko vois tulla pojan kans ku mamman pää räjähtää, ja tulikin, tosin vasta kuuden aikaan mut parempi seki ku ei ollenkaan. Nukuin pikku päikkärit ja se helpotti hiukan, nyt en varmaan nuku ens yönä kun tuli niin myöhään nukuttua mut ei välii kuhan päänsärky lieveni. Naurettiin tänään pikku herran kanssa hirveesti ja taitaa niskakin treenaantua :)
Ukko ei oo koskenu muhun sen autonkorjaus reissun jälkeen eli tasan tarkkaan kahteen viikkoon. Seksiä oli reilu kuukausi sitten. Mä oon kun myrkkyä sille. Jostain kumman syystä. Sanoin eilen sille siitä ni sain semmosen väkinäisen halauksen ja pusunu poskelle, pusu lakko on siis tosiaan ollutkin kun Ukolla oli se nielutulehdus. Ukolla ei kuulemma oikein ole ollut puhtia, no eipä se halaaminen kai kauheesti energiaa vie..! Puhuminen Ukon kanssa tuottaa tuskaa, ihan vaan päivän kuulumisten kysyminen aiheuttaa reaktion: "Mitä vittua toikin nyt tarkotti?" tai "Ai, siitäkö sä nyt sitten saatana mökötät?" Voi luoja!
Tänään olen sentään yhden muiskun jo saanut.
Mä rakastaisin perhe-elämää, sellasta oikeeta. Ollaan pihalla perheen kanssa, haravoidaan ja pistetään pihaa talvi kuntoon. Omaa pihaa kun ei ole niin puran piha halut täällä äidin pihalla. Tosin, Ukolta kun kysyn: "Tuutko ulos mun ja Jätkän kans? olis sustakin varmaan apua." "En mä nyt ku tulee Oggy ja torakat." Puolen tunnin päästä kun kysyt uudestaan. "Mutta kun tulee Mask."
Oltiin eilen Ukon siskolla käymässä, ilmotin että voitas lähtee kun on vielä hiukan valosaa ni voisin jatkaa haravoimista. "Hän aatteli kattoo tän tajunnanräjäyttäjän loppuun." Eli telkkari on saatanan tärkee. Joten vietän kivoja syksyisiä haravointi hetkiä YKSIN kun mammakin on vielä puolikuntonen.
Tykkään et syödään yhdessä pöydän ääressä. Kasasin eilen aamulla aamupala vehkeet pöytään ja ilmotin et tulkaa aamupalalle. Äiti ja Ukko teki leivät ja meni olkkariin, eli söin YKSIN aamupalan.
Käyn yksin tupakalla.
Touhuan pojan kans kaksin.
Syön yksin.
Syötän pojan itse.
Vaihdan pääsääntöisesti kaikki vaipat.
Juon kahvin yksin.
Olen ulkona yksin.
Mikä saatanan perhe..?
Tää kaikki saa mut vain ja ainoastaan ajatteleen sitä et onko jossain olemassa mies joka rakastaa mua ja Jätkää. Joka haluais samoja asioita kun minä. Haluais olla perhe, joka ei oo kiinnostunu niiin kauheesti tietokoneista. Ja haluais ehkä mun kanssa lapsen. Olis mun apuna ja tukena. Haluaisin yhteisiä ruuanlaitto hetkiä, syödään yhdessä, käydään puistossa ja kävelyllä yhdessä, käydään kaupassa yhdessä, pidettäs koti siistinä yhdessä, tehtäs pihajuttuja yhdessä. Taitaa olla liikaa haaveiltu, yhdessä oloa, perheenä. Loppuuko mun ja Ukon matka ihan tosi tähän? En mä sitäkään välttämättä haluais. Ehkä tää kaikki paranis taas kun jättäisin ahdasmielisyyteni katuojaan!
Ja oon yksinäinen, mutta onneks Murunen tulee pian kotiin perheineen <3 Saa taas ihanaa seuraa. Vielä kun tietäs millä menis. Prkl!
Tänään vaivas aivan helvetillinen päänsärky johon ei auttanu taaskaan särkylääke. Hetkiä kun kaipais äitiydestä sairaslomaa. Ukko tosiaan oli myös yön siellä isällään ja soittelin päivän mittaan josko vois tulla pojan kans ku mamman pää räjähtää, ja tulikin, tosin vasta kuuden aikaan mut parempi seki ku ei ollenkaan. Nukuin pikku päikkärit ja se helpotti hiukan, nyt en varmaan nuku ens yönä kun tuli niin myöhään nukuttua mut ei välii kuhan päänsärky lieveni. Naurettiin tänään pikku herran kanssa hirveesti ja taitaa niskakin treenaantua :)
Ukko ei oo koskenu muhun sen autonkorjaus reissun jälkeen eli tasan tarkkaan kahteen viikkoon. Seksiä oli reilu kuukausi sitten. Mä oon kun myrkkyä sille. Jostain kumman syystä. Sanoin eilen sille siitä ni sain semmosen väkinäisen halauksen ja pusunu poskelle, pusu lakko on siis tosiaan ollutkin kun Ukolla oli se nielutulehdus. Ukolla ei kuulemma oikein ole ollut puhtia, no eipä se halaaminen kai kauheesti energiaa vie..! Puhuminen Ukon kanssa tuottaa tuskaa, ihan vaan päivän kuulumisten kysyminen aiheuttaa reaktion: "Mitä vittua toikin nyt tarkotti?" tai "Ai, siitäkö sä nyt sitten saatana mökötät?" Voi luoja!
Tänään olen sentään yhden muiskun jo saanut.
Mä rakastaisin perhe-elämää, sellasta oikeeta. Ollaan pihalla perheen kanssa, haravoidaan ja pistetään pihaa talvi kuntoon. Omaa pihaa kun ei ole niin puran piha halut täällä äidin pihalla. Tosin, Ukolta kun kysyn: "Tuutko ulos mun ja Jätkän kans? olis sustakin varmaan apua." "En mä nyt ku tulee Oggy ja torakat." Puolen tunnin päästä kun kysyt uudestaan. "Mutta kun tulee Mask."
Oltiin eilen Ukon siskolla käymässä, ilmotin että voitas lähtee kun on vielä hiukan valosaa ni voisin jatkaa haravoimista. "Hän aatteli kattoo tän tajunnanräjäyttäjän loppuun." Eli telkkari on saatanan tärkee. Joten vietän kivoja syksyisiä haravointi hetkiä YKSIN kun mammakin on vielä puolikuntonen.
Tykkään et syödään yhdessä pöydän ääressä. Kasasin eilen aamulla aamupala vehkeet pöytään ja ilmotin et tulkaa aamupalalle. Äiti ja Ukko teki leivät ja meni olkkariin, eli söin YKSIN aamupalan.
Käyn yksin tupakalla.
Touhuan pojan kans kaksin.
Syön yksin.
Syötän pojan itse.
Vaihdan pääsääntöisesti kaikki vaipat.
Juon kahvin yksin.
Olen ulkona yksin.
Mikä saatanan perhe..?
Tää kaikki saa mut vain ja ainoastaan ajatteleen sitä et onko jossain olemassa mies joka rakastaa mua ja Jätkää. Joka haluais samoja asioita kun minä. Haluais olla perhe, joka ei oo kiinnostunu niiin kauheesti tietokoneista. Ja haluais ehkä mun kanssa lapsen. Olis mun apuna ja tukena. Haluaisin yhteisiä ruuanlaitto hetkiä, syödään yhdessä, käydään puistossa ja kävelyllä yhdessä, käydään kaupassa yhdessä, pidettäs koti siistinä yhdessä, tehtäs pihajuttuja yhdessä. Taitaa olla liikaa haaveiltu, yhdessä oloa, perheenä. Loppuuko mun ja Ukon matka ihan tosi tähän? En mä sitäkään välttämättä haluais. Ehkä tää kaikki paranis taas kun jättäisin ahdasmielisyyteni katuojaan!
Ja oon yksinäinen, mutta onneks Murunen tulee pian kotiin perheineen <3 Saa taas ihanaa seuraa. Vielä kun tietäs millä menis. Prkl!
Niin ja haluaisin koiran.
5. marraskuuta 2011
Kummipoika
Jos nyt sitten selitän pikaisen lyhkäisesti Murusen pojasta ja hiukan heidän elämästään. Kun he kuitenkin tulevat tuolla teksteissä helvetin usein esiin niin olis ehkä hyvä kertoo hiukan taustaa.
Tämä poika, J, on meijän jätkää seitsemän kuukautta vanhempi ja täyttää kohta 1wee, Jee, iso poika <3 Tuo poika on alusta asti ollu mulle kun oma poika. Sillä on ihan oma pikkunen yksiö mun sydämessä, aina.
J:llä todettiin sappitieatresia pienenä vauvana, sillon hänelle tehtiin kasai-leikkaus. Seuraava leikkaus (joka oli siis muutama viikko sitten), oli maksansiirto. J sai uuden maksan <3 Näiden leikkausten välissä kului aikaa 8kuukautta. Ja siihen väliin mahtui mutkia jos jonkin näköistä. Paljon eri hoitajia (ärsyttäviä, mukavia ja kaikkea siltä väliltä), lääkäreitä ja muita ammattilaisia. Ärsyttävä kaupungin "ruiskutäti" jonka kanssa alku oli tosi hankala. Mahtui siihen iloakin. Kaikkea on siis sattunut ja tapahtunut muttei niistä sen enempää. Tämä teksti olisi luultavasti aika pitkä kaikkine tietoineen. :) Pääasia on kuitenkin että itse herra on aina ollut suhteellisen tyytyväinen ja aina iloinen pikku pallero <3
J sai vähän niin kun uuden elämän. Aikasemmin lääkkeitä meni reilusti toista kymmentä, uuden maksan myötä enää vain muutama. J on pieni kokoinen ja hänelle ei maistunut ruoka ollenkaan, nyt se pikkunen on alkanut syömään kuin isompikin herra. Kehitys ja kasvu pyrähtää jossakin vaiheessa, niin ne lääkärit kerto aikojemme alussa. Mä olen heidän kaikkien puolesta helvetin onnellinen. He saivat muuton tehtyä uuteen kivaan asuntoon ja samalla hetkellä J sai maksan. Tietysti tuurikin on ollut mukana ja oltiin kaikki kipeenä ettei kukaan voinu oikein sairaalassa olla ja autot levis ja ties vaikka mitä mutta kaikki hyvin. Ens viikolla ne vois tulla jo kotiin. Se jos joku on kiva juttu <3 Ongelmana vaan tuo oma auto joka edelleen paskana tossa äidin pihassa ja korjaajaa ei oo lähimaillakaan.
Vaikeinta koko urakassa oli Murusen tukeminen tai siis ei varsinaisesti se tukeminen vaan ihan pelkästään se ettei ihan tosi osannu sanoo mitään. Monen monta kertaa taisin sanoa: "Anteeks, en oikeesti tiedä tai osaa sanoa mitään." Mutta Murulle tais riittää se että olin olemassa, ihminen jolle se sai purkaa kaiken. Ihminen joka kuunteli ja vastas jotain, epämääräisiä tyhmiä juttuja :) Muru tietää kyllä varmasti mitä mun päänsisällä ja kehossa tapahtuu joten ei välttämättä tarvi sanoa mitään.
Tässä siis syy miks he "asuvat" toistaiseksi muualla, ei olla nähty ku muutaman hassun kerran kuukauden (melkein) sisällä. J:tä en oo valitettavasti nähny kertaakaan, oon miettiny jo pääni puhki et miten ihmeessä mä sinne pääsisin mutta onneks murunen sit kerto ilo uutiset, "Kotiin ollaan tulossa ja PIAN!"
Noi ihmiset on mulle jotain niin korvaamatonta ja tärkeää. Ennen se oli lähinnä Murunen. Noh sitten tupsahti maailmaan J ja tässä ohessa Murusen miehestä on myös tullu tärkeä tukipilari. Tähän porukkaan kuuluu sitten vielä MiniMies ja Ukko. Eli meijän poppoo on 6 henkilöä. Ollaan yhtä suurta perhettä jos niin vois sanoo. Entitenhän minä ja Murunen ollaa yhdessä mutta nuo muut kuuluu siihen kaikkeen <3 Kaikki 5 on jotain todella tärkeetä, rakasta jota en ikinä halua menettää <3
Tämä poika, J, on meijän jätkää seitsemän kuukautta vanhempi ja täyttää kohta 1wee, Jee, iso poika <3 Tuo poika on alusta asti ollu mulle kun oma poika. Sillä on ihan oma pikkunen yksiö mun sydämessä, aina.
J:llä todettiin sappitieatresia pienenä vauvana, sillon hänelle tehtiin kasai-leikkaus. Seuraava leikkaus (joka oli siis muutama viikko sitten), oli maksansiirto. J sai uuden maksan <3 Näiden leikkausten välissä kului aikaa 8kuukautta. Ja siihen väliin mahtui mutkia jos jonkin näköistä. Paljon eri hoitajia (ärsyttäviä, mukavia ja kaikkea siltä väliltä), lääkäreitä ja muita ammattilaisia. Ärsyttävä kaupungin "ruiskutäti" jonka kanssa alku oli tosi hankala. Mahtui siihen iloakin. Kaikkea on siis sattunut ja tapahtunut muttei niistä sen enempää. Tämä teksti olisi luultavasti aika pitkä kaikkine tietoineen. :) Pääasia on kuitenkin että itse herra on aina ollut suhteellisen tyytyväinen ja aina iloinen pikku pallero <3
J sai vähän niin kun uuden elämän. Aikasemmin lääkkeitä meni reilusti toista kymmentä, uuden maksan myötä enää vain muutama. J on pieni kokoinen ja hänelle ei maistunut ruoka ollenkaan, nyt se pikkunen on alkanut syömään kuin isompikin herra. Kehitys ja kasvu pyrähtää jossakin vaiheessa, niin ne lääkärit kerto aikojemme alussa. Mä olen heidän kaikkien puolesta helvetin onnellinen. He saivat muuton tehtyä uuteen kivaan asuntoon ja samalla hetkellä J sai maksan. Tietysti tuurikin on ollut mukana ja oltiin kaikki kipeenä ettei kukaan voinu oikein sairaalassa olla ja autot levis ja ties vaikka mitä mutta kaikki hyvin. Ens viikolla ne vois tulla jo kotiin. Se jos joku on kiva juttu <3 Ongelmana vaan tuo oma auto joka edelleen paskana tossa äidin pihassa ja korjaajaa ei oo lähimaillakaan.
Vaikeinta koko urakassa oli Murusen tukeminen tai siis ei varsinaisesti se tukeminen vaan ihan pelkästään se ettei ihan tosi osannu sanoo mitään. Monen monta kertaa taisin sanoa: "Anteeks, en oikeesti tiedä tai osaa sanoa mitään." Mutta Murulle tais riittää se että olin olemassa, ihminen jolle se sai purkaa kaiken. Ihminen joka kuunteli ja vastas jotain, epämääräisiä tyhmiä juttuja :) Muru tietää kyllä varmasti mitä mun päänsisällä ja kehossa tapahtuu joten ei välttämättä tarvi sanoa mitään.
Tässä siis syy miks he "asuvat" toistaiseksi muualla, ei olla nähty ku muutaman hassun kerran kuukauden (melkein) sisällä. J:tä en oo valitettavasti nähny kertaakaan, oon miettiny jo pääni puhki et miten ihmeessä mä sinne pääsisin mutta onneks murunen sit kerto ilo uutiset, "Kotiin ollaan tulossa ja PIAN!"
Noi ihmiset on mulle jotain niin korvaamatonta ja tärkeää. Ennen se oli lähinnä Murunen. Noh sitten tupsahti maailmaan J ja tässä ohessa Murusen miehestä on myös tullu tärkeä tukipilari. Tähän porukkaan kuuluu sitten vielä MiniMies ja Ukko. Eli meijän poppoo on 6 henkilöä. Ollaan yhtä suurta perhettä jos niin vois sanoo. Entitenhän minä ja Murunen ollaa yhdessä mutta nuo muut kuuluu siihen kaikkeen <3 Kaikki 5 on jotain todella tärkeetä, rakasta jota en ikinä halua menettää <3
4. marraskuuta 2011
Mieli hiukan maassa..
Mun enolla on lihasdystrofia. Se on todettu vasta melkein aikuisiällä, vaikka tosi asiassahan tämä todetaan yleensä jo lapsuudessa. Hänelle käveleminen vaikeaa, sydän on aika laiska ja muutenkin ties mitä, kaikkea en tiedä kun en ole niin paljoa hänen kanssaan tekemisissä.
Sillon kun MiniMies oli vielä masussa näytin lääkärille, neuvolalle ja kätilölle enon lääkärin todistuksen sairaudesta. Kätilö oli ainoa joka noteerasi asiaan jotenkin "Tuskimpa vain tulee tähän vauvaan kun ei kummallakaan vanhemmalla ole." No tuota, jostain se tuli mun enoonkin, sitä ei ole kenelläkään muulla meidän suvussa. Ei kenelläkään. Sairaus on kuitenkin periytyvä, erityisesti poikiin. Minusta on täysin mahdollista että minun pojassani voisi se olla. Joka tapauksessa asialle ei kuulemma saa vastausta.
Jätkän synnyttyä näytin paperin vielä lasten neuvolassa joka otti asian ihan tosissaan, otti paperista kopion jätkän papereihin ja nyt tieto on siellä. Sitten jos on tarvetta.
Viime neuvolalääkäri käynnillä tosiaan huomattiin ettei jätkällä ole morotus vielä lähtenyt ja MINUN mielestäni se ei ole kauheasti hiipunut syntymän jälkeen, noh se tietysti on minun mielipide. Mutta kuitenkin otin sitten tämän pienen läppärini kauniiseen syliini ja katsoin mitä se tarkottaa jos se ei ala häviämään. Ensi oire dystrofiasta. No niin..
Äiti on monena päivänä jo sanonut että jätkä on niin rauhallinen, todettiin et se on laiska. Enon sairaus tuli ilmi laiskuudesta. Onhan se ihan totta et enemmän se on rauhallinen ku jotain muuta. Kääntyminen ei tuota hänelle mitään stressiä. Makoilee paikallaan ja kattelee ympärilleen. Niskan ja selän vahvistaminen mahallaan on hetkellistä ja sit se lopettaa yrittämisen.
Enemmän ja enemmän mä pelkään ja ajattelen sitä dystrofiaa. Murunenkin jo sano et älä ajattele kaikkein pahinta, en. Mutta mä en vaan saa tätä ajatusta pois mun mielestä.
Vähän väliä mä ajattelen että entä jos sitten kuitenkin..
Johtuuko tämä siitä ettei tää vuosi ole ollu muille helppoa. Siitäkö se johtuu että ajattelen tälläisiä.
Siitäkö etten minä,
jolla on aina niin saatanan huono tuuri kaikessa,
joka harvoin on onnellinen,
joka en koskaan saanut mitä halusin,
jonka elämä potkii tosi pahasti päähän aika ajoin,
jonka lapsuus ei tosiaan ollu ruusuilla tanssimista eikä edes risukasassa,
joka tupakoi raskauden aikana,
joka söi raskauden aikana melkein mitä mieliteki,
joka oikeasti on yks paska muita ihmisiä kohtaan, ole ansainnut tätä...
Nyt mä kuitenkin koitan rauhoittua, juoda kupillisen kahvia ja saada muuta ajateltavaa, jotain ihan muuta.. Odottaa seuraavaa neuvolaa ja toivoa että se saakelin morotus tosiaan lähtee!
Sillon kun MiniMies oli vielä masussa näytin lääkärille, neuvolalle ja kätilölle enon lääkärin todistuksen sairaudesta. Kätilö oli ainoa joka noteerasi asiaan jotenkin "Tuskimpa vain tulee tähän vauvaan kun ei kummallakaan vanhemmalla ole." No tuota, jostain se tuli mun enoonkin, sitä ei ole kenelläkään muulla meidän suvussa. Ei kenelläkään. Sairaus on kuitenkin periytyvä, erityisesti poikiin. Minusta on täysin mahdollista että minun pojassani voisi se olla. Joka tapauksessa asialle ei kuulemma saa vastausta.
Jätkän synnyttyä näytin paperin vielä lasten neuvolassa joka otti asian ihan tosissaan, otti paperista kopion jätkän papereihin ja nyt tieto on siellä. Sitten jos on tarvetta.
Viime neuvolalääkäri käynnillä tosiaan huomattiin ettei jätkällä ole morotus vielä lähtenyt ja MINUN mielestäni se ei ole kauheasti hiipunut syntymän jälkeen, noh se tietysti on minun mielipide. Mutta kuitenkin otin sitten tämän pienen läppärini kauniiseen syliini ja katsoin mitä se tarkottaa jos se ei ala häviämään. Ensi oire dystrofiasta. No niin..
Äiti on monena päivänä jo sanonut että jätkä on niin rauhallinen, todettiin et se on laiska. Enon sairaus tuli ilmi laiskuudesta. Onhan se ihan totta et enemmän se on rauhallinen ku jotain muuta. Kääntyminen ei tuota hänelle mitään stressiä. Makoilee paikallaan ja kattelee ympärilleen. Niskan ja selän vahvistaminen mahallaan on hetkellistä ja sit se lopettaa yrittämisen.
Enemmän ja enemmän mä pelkään ja ajattelen sitä dystrofiaa. Murunenkin jo sano et älä ajattele kaikkein pahinta, en. Mutta mä en vaan saa tätä ajatusta pois mun mielestä.
Vähän väliä mä ajattelen että entä jos sitten kuitenkin..
Johtuuko tämä siitä ettei tää vuosi ole ollu muille helppoa. Siitäkö se johtuu että ajattelen tälläisiä.
Siitäkö etten minä,
jolla on aina niin saatanan huono tuuri kaikessa,
joka harvoin on onnellinen,
joka en koskaan saanut mitä halusin,
jonka elämä potkii tosi pahasti päähän aika ajoin,
jonka lapsuus ei tosiaan ollu ruusuilla tanssimista eikä edes risukasassa,
joka tupakoi raskauden aikana,
joka söi raskauden aikana melkein mitä mieliteki,
joka oikeasti on yks paska muita ihmisiä kohtaan, ole ansainnut tätä...
Nyt mä kuitenkin koitan rauhoittua, juoda kupillisen kahvia ja saada muuta ajateltavaa, jotain ihan muuta.. Odottaa seuraavaa neuvolaa ja toivoa että se saakelin morotus tosiaan lähtee!
3. marraskuuta 2011
Ulkoilua
Oltiin tänään koko perheen voimin hiukan kävelemässä, HUOM myös Ukko. Oli kiva hiukan pitkästä aikaan köpötellä. Maaseudun rauhassa tällä kertaa. 1,5 tuntia sahailtiin kylää edes takaisin ja tultiin äidille takasin. Ajattelin että pikku herra herää kohta kunnolla ja pyytää äänekkäästi ruokaa kun raotteli silmiään kärryistä mutta pyh, ei se mitään heränny. Pihalla jatko vielä uniansa ja veti tosiaan reilu neljän tunnin päikkärit. Pojan nukkuessa minä hiukan haravoin äityliinin pihaa ja onnistuin saamaan rakon käteeni.
Tää aika mikä ollaan täällä oltu, on ollu mulle kyllä tosi tapaturma altis. Ensimmäisenä aamuna sain haavan jääkaapin oven tiivisteestä, juu kyllä näin kävi. Koko pikkurilli ihan tohjona. Samaisena iltana koiralle ruokaa antaessani vetäsin puukolla etusormesta nahan suikaleen irti. Tähän väliin mahtuu ranteen kipeytyminen nukkuessa, miljoonat varvas potkut teräksiseen pöydän jalkaan, ja mulla kun on isovarpaat tosi kipeet jo valmiiks varpaan kynsien takia ni ai perkele että se sattuu! Ja nyt sitten rakko haravoinnista. Seuraavaks onkin varmaan pää halki.
Äitillä tiputus loppuu ja tavallinen antibiootti jatkuu. Kiva että sekin alkaa paraneen. Nyt on sit vaan Ukon isä, äiti ja sisko, kaikki kipeenä. Taidan asentaa MiniMiehen kohta jonkun kuplan sisälle et pysyis toi tila tommosena.
Eilen lueskelin netistä vauvalle konsteja flunssan ja yskän hoitamiseen. Tässä siis nämä kaikki yhdessä :)
1. Höyryhengitys. Ei siis kattilan yläpuolella vaan suihkutilaan, ovi kiinni ja istuskeleen lämmin suihku päällä.
2. Sipuli. Puolikas sipuli harson/sukan tai jonkun vastaavan sisään ja se roikkuun vauvan sängyn pääpuoleen. Tai sitten pilkottua sipulia lautaselle ja se sängyn alle tai yöpöydälle.
3. Vicks-salva. Salvaahan ei saa antaa/laittaa alle 2-vuotiaalle mutta pienille vauvoille sitä voi hieroa harsoon ja ripustaa sen sänkyyn ja jossain luki että voisi levittää jalkapohjiin, auttaisi sitä kautta mutta itse en ehkä kuitenkaan uskaltais laittaa.. Tiedä sitten.
4. Sängyn päädyn kohotus auttaa hengittämään paremmin. Saa tosiaan olla aika paljon kohotettu. Ja pepun alle kannattaa laittaa tyyny/peitto/pyyhe tai joku joka estää valumisen joka on muuten väistämätöntä (nimimerkillä kokemusta on)
5. Ilmankostuttaja. Jotkut laittaneet siihen eucalyptus uutetta. Ulkoilma auttaa myös, tänään tuli huomattua MiniMiehen kanssa et saa tosiaan paremmin nukuttua.
Siinä nyt nuo jotka äkkiseltään tuli mieleen. Yli 1-vuotiaille voi antaa hunaja-vettä, tehoaa kuulemma yskään tosi hyvin. Ja vauvoille voi ostaa nenäsumutetta.
Tää aika mikä ollaan täällä oltu, on ollu mulle kyllä tosi tapaturma altis. Ensimmäisenä aamuna sain haavan jääkaapin oven tiivisteestä, juu kyllä näin kävi. Koko pikkurilli ihan tohjona. Samaisena iltana koiralle ruokaa antaessani vetäsin puukolla etusormesta nahan suikaleen irti. Tähän väliin mahtuu ranteen kipeytyminen nukkuessa, miljoonat varvas potkut teräksiseen pöydän jalkaan, ja mulla kun on isovarpaat tosi kipeet jo valmiiks varpaan kynsien takia ni ai perkele että se sattuu! Ja nyt sitten rakko haravoinnista. Seuraavaks onkin varmaan pää halki.
Äitillä tiputus loppuu ja tavallinen antibiootti jatkuu. Kiva että sekin alkaa paraneen. Nyt on sit vaan Ukon isä, äiti ja sisko, kaikki kipeenä. Taidan asentaa MiniMiehen kohta jonkun kuplan sisälle et pysyis toi tila tommosena.
Eilen lueskelin netistä vauvalle konsteja flunssan ja yskän hoitamiseen. Tässä siis nämä kaikki yhdessä :)
1. Höyryhengitys. Ei siis kattilan yläpuolella vaan suihkutilaan, ovi kiinni ja istuskeleen lämmin suihku päällä.
2. Sipuli. Puolikas sipuli harson/sukan tai jonkun vastaavan sisään ja se roikkuun vauvan sängyn pääpuoleen. Tai sitten pilkottua sipulia lautaselle ja se sängyn alle tai yöpöydälle.
3. Vicks-salva. Salvaahan ei saa antaa/laittaa alle 2-vuotiaalle mutta pienille vauvoille sitä voi hieroa harsoon ja ripustaa sen sänkyyn ja jossain luki että voisi levittää jalkapohjiin, auttaisi sitä kautta mutta itse en ehkä kuitenkaan uskaltais laittaa.. Tiedä sitten.
4. Sängyn päädyn kohotus auttaa hengittämään paremmin. Saa tosiaan olla aika paljon kohotettu. Ja pepun alle kannattaa laittaa tyyny/peitto/pyyhe tai joku joka estää valumisen joka on muuten väistämätöntä (nimimerkillä kokemusta on)
5. Ilmankostuttaja. Jotkut laittaneet siihen eucalyptus uutetta. Ulkoilma auttaa myös, tänään tuli huomattua MiniMiehen kanssa et saa tosiaan paremmin nukuttua.
Siinä nyt nuo jotka äkkiseltään tuli mieleen. Yli 1-vuotiaille voi antaa hunaja-vettä, tehoaa kuulemma yskään tosi hyvin. Ja vauvoille voi ostaa nenäsumutetta.
1. marraskuuta 2011
Pika päivtyksiä
Pikainen päivitys ennen nukkumaan menoa, MiniMies nukahti jo joten kiirettä pitää et kerkee iteki nukkuun kunnon unet :) (ääniä kuuluu kärryistä, taitaa sittenkin herätä vielä)
Meillä oli tosiaan tänään se lääkärineuvola. Kaikki oli ok. Herralla on jonkin verran yskää ja flunssaa mutta keuhkot ja korvat oli puhtaat ja kuumetta ei vielä oo ollu joten kattellaan tätä nyt sitten. Lasten kirurgille saatiin lähete kun hänen toinen kives on ilmeisestikin "jumissa" jossakin siellä ylhäällä. Katotaan mitä ne sanoo. Kehityksestä saatiin hiukan moitteita, treeniä lisää et kaikki alkais sujuun. Hän on kuulemma jälkeen jäänyt, ei minusta kovin kauniisti sanottu. Olis voinu muotoilla asian hiukan "kauniimmin". Morotus tulee vielä, mikä sekään ei kai oo hyvä asia. Herra kuitenkin kun on jo 4,5kk. Harmi vaan että unohdin kysyä kuinka kauan mahtaa kestää sen kirurgin ajan tulla kun ei tosiaan kotona olla ja eikä mitään hajua koska ollaan edes menossa.
Ei tullu neuvola käynnistä iha voittaja fiilis :/ Mutta murunen ja äiti koitti lohduttaa sillä et pikku herra on enemmän keskittynyt kasvamiseen eikä liikkumiseen, hän on tosiaan aika pullukka joka haittaa sitä opettelua. Neuvolassa ne ei ilmeisesti ajattele tämmöistä MUTTA me näytetään niille vielä närhen munat!
Äiti pääsi tänään kotiin. Vihdoinkin. Tiputus jatkuu koti-oloissa kotisairaanhoidon piirissä. Antibioottia on lisätty kun ei meinaa tulehdusarvot laskea.
Ukko on alkanu aika hyvin paraneen, ja oon ehkä pikkiriikkisen saanut jo apuakin :)
Auto on edelleen rikkinäisenä pihassa kun ei oo sitä korjaajaa löytyny.
Tässä ehkä isoimmat uutiset, Öitä kaikille!
Meillä oli tosiaan tänään se lääkärineuvola. Kaikki oli ok. Herralla on jonkin verran yskää ja flunssaa mutta keuhkot ja korvat oli puhtaat ja kuumetta ei vielä oo ollu joten kattellaan tätä nyt sitten. Lasten kirurgille saatiin lähete kun hänen toinen kives on ilmeisestikin "jumissa" jossakin siellä ylhäällä. Katotaan mitä ne sanoo. Kehityksestä saatiin hiukan moitteita, treeniä lisää et kaikki alkais sujuun. Hän on kuulemma jälkeen jäänyt, ei minusta kovin kauniisti sanottu. Olis voinu muotoilla asian hiukan "kauniimmin". Morotus tulee vielä, mikä sekään ei kai oo hyvä asia. Herra kuitenkin kun on jo 4,5kk. Harmi vaan että unohdin kysyä kuinka kauan mahtaa kestää sen kirurgin ajan tulla kun ei tosiaan kotona olla ja eikä mitään hajua koska ollaan edes menossa.
Ei tullu neuvola käynnistä iha voittaja fiilis :/ Mutta murunen ja äiti koitti lohduttaa sillä et pikku herra on enemmän keskittynyt kasvamiseen eikä liikkumiseen, hän on tosiaan aika pullukka joka haittaa sitä opettelua. Neuvolassa ne ei ilmeisesti ajattele tämmöistä MUTTA me näytetään niille vielä närhen munat!
Äiti pääsi tänään kotiin. Vihdoinkin. Tiputus jatkuu koti-oloissa kotisairaanhoidon piirissä. Antibioottia on lisätty kun ei meinaa tulehdusarvot laskea.
Ukko on alkanu aika hyvin paraneen, ja oon ehkä pikkiriikkisen saanut jo apuakin :)
Auto on edelleen rikkinäisenä pihassa kun ei oo sitä korjaajaa löytyny.
Tässä ehkä isoimmat uutiset, Öitä kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)